Susien Klaani (Le Pacte des Loups, 2001)

Olemme Gévaudanin alueella Ranskassa vuosien 1764 - 1767 välillä ja salaperäinen peto harventaa asukkaiden määrää. Osa syyttää ongelmista paikallisia mustalaisia ja osa jotain muuta, joten siksi tapausta selvittämään on kutsuttu tunnettu luontotutkija ja seikkailija Grégoire de Fronsac (Samuel Le Bihan), joka Amerikan-matkallaan on saanut avustajakseen kiitollisuudenvelkaisen intiaanin, Manin (Mark Dacascos.)
Paikallisten tarinoiden perusteella peto saattaisi olla normaalia ilkeämpi, isompi ja kaikkea muuta kivaa oleva susi, ehkäpä mahdollisesti ihmissusi, vaikka näin ei suoraan sanotakaan. Samalla kun Grégoire ja Mani selvittelevät tapausta, saavat he huomata että kuten missä tahansa muussakin tarinassa jossa on kastijako, niin ihminen on ihmiselle se pahin susi kun vallanjanoiset tuhmurit tekevät ilkeyksiä.
Isorikkaat järjestävät metsästysretkiä ja yksi heistä, innokas metsästäjä ja kätensä menettänyt Jean-Francois de Morangias (Vincent Cassel) saattaa olla jotain aivan muuta kuin mitä esittää olevansa, kuten myös on se mahdollinen ihmissusikin. Ja uskonnollinen fanatismi odottaa nurkan takana.
Taikauskoa, tiedettä ja totuutta.

No mainitaan heti alkuun, että kyllä, tämä muistuttaa hieman huumorintajutonta ja kungfulla maustettua Päätöntä Ratsumiestä. Puhun siis nyt tuosta Tim Burtonin filmatisoinnista, en muista, kuten alkuperäisestä Ichabod Cranen tarinasta. Sillä samoin tämä elokuva sijoittuu goottilaisittain tyyliteltyyn vaihtoehtohistoriaan (vaikka Susien Klaani osittain tositarinaan pohjautuukin), molemmissa selvitellään salaperäisen mahdollisesti yliluonnollisen hirviön tekemiä tappoja ja molemmisssa tuo "hirviö" on vain työkalu jota joku alueen rosvoparoneista käyttää apunaan ja molemmissa elokuvissa päähenkilö on näennäisen nörtähtävältä kuulostava aikaansa edellä oleva moderni tutkija.
Mitäpä tuosta, sillä tämä on aivan hemmetin hieno elokuva, mitä on toki myöskin Päätön Ratsumies.
Eivätkä nämä elokuvat oikeasti sillä tavoin muistuta toisiaan, että se katsoessa olisi jotenkin häiritsevää, taikka edes jälkikäteen miettiessä. Ja vaikka sanoinkin Susien Klaanin olevan huumorintajuton, niin kyse ei ole mistään ryppyotsaisuudesta, vaan siten että jos ajattelisi Päättömän Ratsumiehen olevan kauhukomedia, niin tämä on kauhutoimintaa.

Susien Klaani on visuaalisesti aivan äyttömän hieno, aina sumun, sateen ja mudan käytöstä teatraalisiin pukuihin saakka. Hieman kuin likainen versio Tarsem Singhin elokuvista. Etenkin se aloitus kun meille esitellään sateessa kulkevat Grégoire ja Mani on todellista silmäkarkkia, varsinkin kun molemmat näyttävät vielä joltain synkiltä barokkininjoilta.

Musiikin moderni etnojoiku on sopivan vääristynyttä, kuten ovat myöskin elokuvan usein kaiutetut kolkot ääniefektit.

Näyttelijät esiintyvät hyvin uskottavasti ja vaikka helpointa olisi ottaa esille Le Bihan, taikka Cassel, niin elokuvan yllättävin esiintyjä on Dacascos, joka toki osaa olla ihan kelpo esiintyjä, niin eipä hänen elokuviaan katsellessa yleensä tule miehen näyttelijälahjoja kehuneeksi. Mutta jälleen, kun oikea rooli sattuu kohdalle, niin jopa Kim Basingeria voi kehua.
No, ehkäpä kuitenkin ihan hyvää työtä tekevä Monica Bellucci jää Milady de Winterin kaltaisena hahmona hieman seinäruusuksi, vaikka veteleekin monia naruja elokuvan edetessä.

Toiminta on tyylikästä, eikä ajankuva häiriinny laisinkaan nykyaikaisesta tavasta esittää sitä ja silti itse tarina on vahvasti läsnä, että se ei missään vaiheessa jää jalkoihin.
Elokuvan juonittelun toteutus muuten noudattaa hyvin paljon muita 2000-luvun taitteessa tulleita Ranskajännäreitä kuten Purppuravirrat, että jos samankaltaiset käänteet ja kierteet maittavat, niin olkaa hyvä.
Tämän elokuvan pedon todellisen minän paljastus oli varsin mainio, sillä olen takuuvarma että lähes kaikki olettavat etukäteen kyseessä olevan jonkin perinteisen ihmissusimörriäisen ja ratkaisun pulmaan löytyvän samasta suunnasta.

Ensikatselulla mielestäni viiden tähden elokuva kärsii uusintakatselun myötä joistakin silmiinpistävästi kuvasta irrallaan olevista tietokone-efekteistä, joita ei ehkä olisi tarvittu hirviön esittämiseen kun alkupuolen Ihmissusi Lontoossa-tyylinen tapa pitää mörökölli piilossa toimii edelleen kuin isku palleaan.
Kuitenkin Susien Klaani on loistava sekoitus uutta ja vanhaa, kauhua ja toimintaa, totta ja tarua, ja se Casselin selkärankamiekka on ältsin makee.

Tähdet: ****
Susien Klaani