Sherlock Holmes (2009)

En ole koskaan ollut järin innostunut Guy Richien elokuvista, niiden epileptisestä toteutustavasta, enkä niiden väkinäisestä äijämeiningistä. Hitto, minusta paras Richien elokuva on Revolver ja sekään ei ole minusta hyvä, mutta ainakin se tuntui olevan niin uskomattoman väkisin tehtyä muka-nokkelaa-elokuvaa, että tekijät olivat varmasti pimahtaneet ja elokuvasta tuli tahattoman hauskaa sontaa.
En siis ollut kovinkaan innoissani tiedosta, että juuri Richie tekisi Sherlock Holmes-elokuvan, enkä etenkään siitä kuinka Richie selitti kuinka tämä elokuva tulee olemaan vihdoinkin rehellinen ja aito Holmes-filmatisointi, jotenka siinä on mukana paljon fyysistä toimintaa ja huulenheittoa. Öö, okei. Sori vaan, mutta sama se vaikka kirjoissa Holmes olisi aikamatkustava kyborgi, niin minulle "aito" Holmes on aina ollut hiukan nokka pystyssä oleva ja sanan säilällä toimiva kuin miekalla, eli Jeremy Brett ja jotenkin aina visualisoin muidenkin Holmes-variaatioiden pysyttelevän suunnilleen samoilla linjoilla. Ei minua innosta Holmes-filmatisointi jossa kuva hyppii sinne tänne, valaistus on stroboa ja äijät puhuvat kuin Duudson-versiot Mafiaveljistä Mutta toisaalta taas, Jude Law on ihan hyvä ja Robert Downey Junior on ollut viime vuodet niin kovassa vedossa, että ehkä heidän ansiostaan Sherlock Holmeskin jaksaa kantaa. Miten kävi?

Mies (jonka tunnistamme näyttelijänsä Robert Downey Jr:n ansiosta Sherlock Holmesiksi, mutta oletus lienee että emme ihan vielä tietäisi kuka hän on) parkouree pitkin öisiä kattoja ja katuja ja menee hakkaamaan porukkaa. Perässä näyttäisivät olevan poliisit kera tohtori Watsonin (Jude Law), mutta pian selviää ettei Holmes ole pakosalla, vaan kiiruhtamassa estämään jossain kellarissa suoritettavaa ihmisuhrausta jonka pääpahiksena kekkuloi lordi Blackwood (Mark Strong.) Missio on menestyksekäs ja sieltä siirrymme kolme kuukautta eteenpäin hetkeen kun Watson on aikeissa muuttaa omilleen ja jättää Holmesin joka on tehtävien puutteessa ryhtynyt kylähulluksi erakoksi.
Holmes harrastaa homoeroottista nyrkkeilyä ja koska ei osaa hillitä kieltään ja päättelykykyjään ajaa hän ihmisiä hulluuden partaalle. Vähän niin kuin Columbo ilman homoerotiikkaa.
Blackwood haluaa viimeisenä toiveenaan ennen köyden tarjoamaa painostavaa tunnetta tavata Holmesin ja kertoo tälle kuinka suurempi voima aiheuttaa vielä ikävyyksiä, ja sitten Blackwood hirtetään.
Holmesin luokse saapuu vähintäänkin epäilyttävän kuolemaa täynnä olevan menneisyyden omaava Irene Adler (Rachel McAdams), joka tarjoaa Holmesille tehtävää etsiä kadonnut henkilö. Holmes ei ole kiinnostunut tehtävästä, mutta tottakai hän tulee ottamaan sen vastaan koska hänen ja Irenen välillä on viha-rakkaus-suhde ja himot jylläävät. Irene työskentelee mahdollisesti vastoin tahtoaan jollekin salaperäisellä varjojen baritonille. Sopivasti samaan aikaan herää epäilys siitä, että lordi Blackwood olisi noussut kuolleista ja arkussa onkin se henkilö jonka Irene halusi Holmesin löytävän. Joten nyt vasta elokuvan varsinainen selvitettävä tapaus voi alkaa. Kuka on varjojen baritoni ja mikä ote hänellä on Irenesta joka tahtoi löytää miehen joka löytyi mahdollisesti kuolleista nousseen Blackwoodin arkusta ja mitä mitä mitä? Sivussa puntaroidaan voiko Watson jättää jännittävän elämän Holmesin rinnalla sikseen ja vetäytyä pelkäksi avioutuneeksi lääkäriksi. Tapellaan Rautahampaan kanssa, kuunnellaan Hans Zimmerin mainiota gypsypunkkia ja tavataan eräänlaisen Helvetin Tulen Klubin jäseniä jotka ovat omista mustista taiteistaan huolimatta huolissaan Blackwoodista. Syytä onkin, sillä kuolemaa huijannut Blackwood lahtaa oman noitalahkonsa jäseniä päästäkseen johtajaksi ja aloittaa tutun maailmantuhovalloitussuunnitelman toteuttamisen. Räjähdyksiä ja Holmes on itse takaa-ajettavana, kun varjojen baritoni mystisoi sivussa. Satanismia ja psykedeliaa. CSI-kohtaus! Illuminati!
Sitten estetään Blackwoodia toteuttamasta vuoden 1989 Batmanin Smylexmassamurhaa. Blackwoodin kohtalokin meinaa mukailla Jokerin vastaavaa, mutta vain melkein.
Varjojen baritoni jää varjoihin, koska jokainen Holmesinsa tunteva tietää jo kenestä on kyse ja asiaa helpottaakseen elokuvan lopussa se sanotaan ääneen.

Okei, pidin tästä elokuvasta ja aika paljon pidinkin. Ehdottomasti mielestäni Richien paras elokuva, eikä tahattoman huumorin kautta kuten Revolver, vaan oikeasti miellyttävä viihdekeitos.
Sherlock Holmes on visuaalisesti nätti kuin mikä ja sen tarjoama kolea maailma on hyvin uskottavan oloinen. Dialogi on täynnä nokkeluuksia ja huumoria, ilman että se tuntuisi yhtä jäykältä ja junttimaiselta kuin millaisena se on mielestäni yleensä Richien elokuvissa esiintynyt. Snatchmäisyydet pidetään asiallisena. Ja näyttelijät ovat osuvasti rooleihinsa aseteltu, joista varsinkin Downey Jr jatkaa Tony Starkiaan mainiosti ja saa Iron Manin Rhodesia parempaa kumppanitukea Jude Lawlta.
Downey Jr ja Law saavat esittää muita eläväisempiä hahmoja, joiden ansiosta joku Mark Strong vaikuttaa hieman liiankin jäykältä vaikka hahmonsa onkin jo idealtaan vähäeleisempi. Ehkä sitä on vain niin tottunut siihen, että pahikset esittävät energisempiä hahmoja kuin sankarit, jotka ovat usein elokuviensa vähemmän kiinnostavia hahmoja.
Pidin etenkin siitä miten Holmesin ja Watsonin suhdetta kuvattiin. Kuinka Holmes ei pysty hillitsemään itseään ja tarvitsee Watsonia eräänlaiseksi jarruksi, kun taas Watson saa Holmesilta tarvittavan annoksensa hulluutta.

Muutama miinusmerkkinen asiakin löytyy, joskin ne ovat aika lieviä. Siellä oli pari tietokone-efektiä jotka pistivät ikävästi silmään ja joidenkin toimintakohtausten Transportermaisuus ei ollut mieleeni, ei siksi että ne olisivat olleet liian moderneja historialliseen tarinaan vaan koska ne olivat sitä Richieltakin tuttua nykivää välähtelevää kaatumatautikuvausta.
Se Blackwoodin nahkatakki ei myöskään oikein sopinut mukaan, vaan olisi ollut enemmän kotonaan jossain blaxploitaatiossa. Niin ja se Saw-kohtaus oli mielestäni tarpeetonta showmeininkiä ja kyllä pituudeksi olisi riittänyt vähemmänkin kuin 123 minuuttia.
Lisäksi olin hieman pettynyt Rachel McAdamsiin, tai pikemminkin hänen hahmoonsa. Aluksi painotetaan kuinka arvaamaton ja vaarallinen Irene saattaa olla ja kuinka Holmes tiedostaa neidin olevan vaaraksi, mutta ei voi olla rakastamatta häntä. Eli vähän niin kuin Selina Kyle Bruce Waynelle. Sitten Irene jää kuitenkin pitkälti loppuelokuvan ajaksi eräänlaiseksi neito pulassa-hahmoksi ja juoksupojaksi (okei, juoksutytöksi.) Onhan tämä vähän poikien elokuva, mutta siltikin olisin mielelläni nähnyt McAdamsin hahmon suuremmassa merkityksessä tarinalle.

Vaikka edelleenkin miellän Jeremy Brettin Holmesiksi, niin nyt en ainakaan ainoaksi oikeaksi, sillä Richien aiheen ja hahmon modernisointi ovat sen verran eri maailmasta että vertailut ovat turhia. Tämä uusi Sherlock Holmes on enemmän James Bondia kuin mitään muuta ja sellaisena se on hyvinkin nautinnollinen elokuva.

Tähdet: ****
Sherlock Holmes