Ukkostaa. Äiti kuolee synnytykseen. Isä ei hyväksy lastaan ja aivokäyrälaite villiintyy.
Vuosia myöhemmin isoisä kuolee ja paikalle saapuvat sheriffi Doug (Lance Henriksen) ja ilmeisesti jonkinlainen sosiaalivirkailija Jessie (Mary Steenburgen) löytävät paikalta kellarissa kasvatetun albiinopoika Jeremyn (Sean Patrick Flanery.) Jeremya on kasvatettu piilossa koska hänen isoisänsä pelkäsi lapsen joutuvan ulkonäkönsä vuoksi kiusatuksi ja että lapsi otettaisiin pois.
Kuten Saksikäsi Edwardissa myös Jeremy halutaan tuoda muiden ihmisten seuraan ja poika pääsee kokemaan ns. normaalia elämää koulussa ja sen ulkopuolella. Ja asiaankuuluvasti Jeremy tulee sitten kiusatuksi ulkonäkönsä vuoksi.
Jeremyssä on muutakin erilaista kuin pelkkä valkoinen iho, sillä sähkölaitteet sekoilevat hänen lähettyvillään ja miksipäs eivät näin tekisi, poika kun on eräänlainen elävä sähkölataus. Vähän niin Marvel-sarjakuvien Electro.
Ai, Jessie taitaakin olla koulun rehtori. Miksi pirussa hänet sitten kutsuttiin paikalle kun talosta löydetään kuollut pappa ja kellaripoika?
Koulussa heti samantien kaikki pojat ovat mulkeroita ja rupeavat kiusaamaan Jeremya. Päämulkero sanoo Jeremyn näyttävän joltain ulkoavaruuden vampyyrilta, mutta hän on väärässä, Jeremy näyttää Nik Turnerilta. Jeremy säikäyttää oppilaat tekemällä Uri Geller-tempun.
Koska on ymmärrettävää, että jossain peräkylän pikkukoulussa ei ymmärretä erilaisuutta, niinpä Jeremy siirretään naapurin suurkaupungin suuren kouluun. Onhan siellä sentään cool opettaja Donald (Jeff Goldblum) joka esittelee Jaakobin tikapuita, mikä puolestaan saa Jeremyn sähkövoimat villiintymään ja aiheuttamaan eräälaisen salaman joka iskee poikaan. Media innostuu sähköpojasta, vaikka toimittajia tai muita ei kertaakaan edes näytetä, saati että mediaa mainittaisiin jatkossa sanallakaan, mutta uskotaan kun niin sanotaan. Myös Donald innostuu Jeremysta huomattuaan hänen sähkövoimansa ja saatuaan selville pojalla olevan testien mukaan maailman suurin älykkyysosamäärä, jonka kohdalla muut opettajat uskovat vain hujauksen voimaan.
Musiikki (erinomainen suoritus Jerry Goldsmithilta) ottaa hieman synkemmän vaihteen, koska tässä vaiheessa Jeremy alkaa saada tarpeekseen muiden tuijotettavana olemisena ja hänen hermonsa alkavat olla niin kireällä että sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia. Jeremy lähtee kävelylle metsään ja tottakai se koulussa tavattu päämulkero tulee kiusaamaan, mutta kiusaus keskeytyy kun ureapäävarasheriffi ampuu kauriin, jonka vuoksi Jeremy kosketuksellaan tekee Eric Dravenit ja antaa ureapäävarasheriffin kokea kauriin tuskat. Ureapäävarasheriffi muuttaa elämäntapansa, eikä aio enää vastaisuudessa ampua ketään tai mitään, mutta luonne pysyy ureaattisena.
Dougin vaimo on vuodepotilaana, eräänlaisena vihanneksena kuolemankielissä ja Doug pyytää Jeremya auttamaan ymmärtämään mitä hänen tulisi tehdä. Jeremy koskettaa Dougin vaimoa Emmaa (Danette McMahon) ja kertoo Emman haluavan Dougin jatkavan elämäänsä ja tekevän sovinnon heidän riitaantuneen poikansa kanssa ja kohtaus on sellainen, että sopivassa mielentilassa kyyneleet tulevat silmiin.
Juuri kun Jeremy alkaa tuntea oloaan hyväksytyksi, tulee taas joku pässi kiusaamaan häntä ja hän päättää karata. Tätä tämän elokuvan kuljetus pitkälti onkin. Ensin kiusataan, sitten rauhoitutaan, sitten kiusataan, sitten rauhoitutaan, etc. Siispä nyt kun Jeremy aikoo karata kiusaamisen takia, kokee hän jälleen lyhyen harmoonisen hetken ja taas koulun mulkerot kiusaavat häntä. Nyt se päämulkero nöyryyttää Jeremya riisumalla hänet ja heittämällä kuralätäkköön. Jeremy räjäyttää jonkin energiapallon ja aiheuttaa sateen pysäyttäen päämulkeron sydämen. Mutta sitten Jeremy herättää päämulkeron kuolleista osoittaakseen ettei kanna kaunaa, mutta pakoonhan sitä on sitten lähdettävä.
Jeremy juoksee ukkosmyrskyssä pellolla ja ottaa vastaan salamaniskuja, muuttuen puhtaaksi energiaksi ja kadoten. Kaikki ovat onnellisia Jeremyn puolesta.
Tämän kasetin alussa on Ihmeiden Aika-elokuvan traileri ja sen lisäksi, että se oli Powderin tavoin Disney-tuotantoa niin se oli myös hyvä lähtölaukaus tälle elokuvassa, sillä sen verran samankaltaisista teoksista on kyse. Eli tarjolla on hyvillä/nimekkäillä näyttelijöillä ryyditettyä yliluonnollisuudella maustettua erilaisuusdraamaa joka toimii hyvin kestonsa ajan, mutta ei jätä oikeastaan pysyviä merkintöjä jälkeensä. Joten itse katselun aikana se on ihan miellyttävä, mutta sen jälkeen ei ihan niinkään, tai sitä ei ainakaan meinaa muistaa oliko se miellyttävä. Eli mitä lähempänä katselukokemus on, sitä paremmalta se tuntuu.
Pari hahmoa olisi kyllä kannattanut suosiolla karsia pois. Vaikka Jeremyn "löytäjiä" ovat sekä sheriffi Doug että mikä lie opettaja Jessie, niin Jessie jää koko elokuvaa ajatellen sen verran sivuun ja satunnaisiin kohtauksiin, ettei hänellä ollut lopulta oikein kunnolla tekemistä. Sama pätee siihen opettaja Donaldiin, joka edustaa elokuvassa sitä henkilöä josta tulee Jeremyn ensimmäinen oikea ystävä. Sitten hän kuitenkin jää unohduksiin suurimmasta osasta elokuvaa. Näitä hahmoja näyttelevät Mary Steenburgen ja Jeff Goldblum tekevät kyllä mainiota työtä, mutta molempien roolihahmot tulevat tarpeeksi esille jo pelkästään Lance Henriksenin esittämässä sheriffissä. Hän toimii sekä löytäjänä, että tulee Jeremyn ystäväksi ja sitten kun Henriksenin hahmolla on vielä se oma syynsä pyytää Jeremylta apua, on hänellä suurin merkitys tarinallekin. Jotenka Goldblum ja Steenburgen joutuvat tavallaan esittämään kahtia jaettua Henriksenin roolia, jota hän itse jo esittää.
Oli kiva nähdä Lance Henriksen rauhallisessa draamaroolissa ja kuten hän, niin myös muut elokuvan näyttelijät olivat varsin mainioita.
Ja kyllä se ihon valkaiseminen ja kaljuksi ajaminen saattavat muuttaa ihmisen ulkonäköä, kun olisin voinut vannoa Sean Patrick Flaneryn olevan Edward Furlong.
Tähdet: ***
Powder
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti