Tämä elokuva (tai tv:n minisarja, tai tv-elokuva) menee suoraan asiaan, sillä heti ennen alkutekstejä jossain sääntutkimuslaitoksessa sanotaan "oh my god!" kun huomataan ennennäkemättömän suuria aaltoja muodostuvan merellä ja sitten kaupungit ovatkin jo veden alla.
Alkutekstien jälkeen siirrytäänkin hymyilevämpiin tunnelmiin Lontooseen, kun siellä ei kärsitä rannikkokaupunkien ongelmista, mutta säätiedotus lupaa myrskyä. Hercule Poirot on varmaan pääministeri tai jotain ja hän mäkättää alaisilleen, että myrsky on huono asia.
Tapaamme tyypillisiä katasrofielokuvien hahmoja tutuissa toimissa. On siis virkamiehiä joista ei ole hyötyä, jne. Jonkinlaiseksi päähahmoksi nostetaan Robert Carlylen esittämä meri-insinööri joka joutuu tietenkin toimimaan ex-vaimonsa kanssa yhteistyössä ja lopulta suhde saa uutta tulta. Eikä kukaan tietenkään aluksi usko, kun joku muita fiksumpi ainoana maailmassa uskoo myös heidän olevan vaarassa. Tämä kaikki on selvää ensimmäisen 14 minuutin sisällä ja sitten odotetaan vain koska myrsky ulvoo ja vesi pulppuaa.
Suih suih ja vesi suihkuaa ja sitten kun se loppuu, tylsistellään.
Ihmiset kastuvat ja elokuva päättyy.
Flood on ihan tyypillinen efektipainotteinen katastrofielokuva Twisterin, Volcanon, The Day After Tomorrown, etc. tavoin ja ainoat merkittävät erot ovat sen brittiläisyys ja selvä budjetillinen pienuus edellä mainittuihin esimerkkeihin. Tapahtumat, hahmot ja muu ovat perinteistä kamaa, mutta visuaalisesti elokuva on ruma kuin synti. Okei, se on vähän ylikorostetun negativinen kommentti, tietäen ettei pahemmin tule tämän genren elokuvia mieleen tältä puolelta maapalloa ja tietenkin ottaen huomioon, että tämä on tv:lle tehty. Mutta koska tässä on niin selvästi pyritty tekemään jenkkiläistä katastrofielokuvaa, niin sen brittiläisyys tai budjetin koko ei ole mikään puolustus, koska jenkkileffa on jenkkileffa vaikka se olisi brittiläinen. Tämä ei tietenkään ole suoranaisesti huomautus siitä, ettäkö jenkkileffat olisivat jotenkin automaattisesti muita huonompia, vaan kommentti siihen että kopio on aina kopio, oli se sitten kopio mistä tahansa. Aivan kuten Markus Selinin paskatuotokset, joissa imitoidaan jenkkikamaa, mutta siinä missä joku Pahat Pojat saattaa olla Suomen mittakaavassa Ocean's 11, niin jenkkiapinointina se on Michael Parén elokuva.
Lajityypilleen tavanomaisesti tässäkin on mukana muutama loistonäyttelijä, jotka eivät ole varmastikaan olleet liian kalliita ja on se tarpeellinen määrä yksinkertaista tiedejargonia. On efektejä, efektejä ja efektejä jotka tässä tapauksessa näyttävät liiaksi keinotekoisilta, mutta ovat sentään ajatuksen tasolla näyttäviä vyörytyksiä.
Kyllä minä aina mielummin kuitenkin katson sen jenkkiversion tälläisestä elokuvasta, sillä jos kerran elokuvan ainoa mielenkiintoinen asia on sen visuaalinen näyttävyys, niin ainakin toistaiseksi tässä lajityypissä jenkit tekevät sen isompana, joka on tälläiselle elokuvalle (valitettavan) tärkeää. Siksi sitä toivookin, että kun tälläinen on muiden maiden käsittelyssä, niin saisi nähdä sen tarinaltaan paremman version jossa visuaalisuuden mahdollinen kömpelyyys ei haittaa muun osan ollessa mielenkiintoisempaa.
Sitä kuitenkin toivoo myrskyaallokon näyttävän vedeltä, ei hyytelöltä ja jos se näyttää hyytelöltä, niin David Suchetin pitäisi sanoa jotain järkevämpää kuin jotain omgeetä.
Elokuvan musiikin on säveltänyt Debbie Wiseman, joka yleensä tekee musiikkia josta pidän suuresti ja enimmän ajan hän onnistuu myös tälläkin kertaa. Sitten kuitenkin hän käyttää ajoittain sellaista ihme sirinä-ääntä joka kuulostaa kuin rakennevikainen hyönteinen inisisi korvassa ja se ei ole ollenkaan kivaa. Toki kyseessä saattaa olla myös päänsä kolauttaneen äänisuunittelijan aikaansaannos, mutta todennäköisemmin kyseinen ääni on sävelletty osaksi musiikkia.
Tähdet: **
Flood - Lontoo Tulvii
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti