Siispä mitä voi odottaa yhtyeen musiikkivideoilta, jos jo heti alussa yhtye toteaa ettei pidä videoiden tekemisestä? No, samaa kuin musiikiltakin. Siispä meillä on rypäs videoita joissa dokun näköiset pukumiehet soittavat savuista kapakkaiskelmää masentuneina ja ilmeisesti humoristiseksi kontrastiksi yhtyeen melankolialle tarjotaan miespuolisia gogo-tanssijoita, vaaleanpunaista paitaa, ynnä muuta melkein silmiinpistävää, mutta aiheellisesti ne sentään esitetään katsojalle muun kokonaisuuden mukaisena ranteenviiltelynä bourbon-pullo kaatuneena lattialle kuolleen hamsterin viereen. Eli tyyli on hallussa silloinkin kun se näyttää rumalta ja virheelliseltä.
Where The Wild Roses Grow (kappale jonka vuoksi äitini innostui yhtyeestä) eroaa joukosta elokuvallisuudellaan ja täten ilmiselvällä tarinankerronnallaan, mutta pääosin videot koostuvat erilaisista soittovideoista, tai sanoisinko pikemminkin lauluvideoista. Siispä herra Aasintamma lauleskelee kameralle ja välillä taustalla on yhtyekin. Ollaan teatterilavalla, tai muualla, mutta esitykset ovat aikalailla samantyylisiä, mistä vastaavana ovat hevibändien tutut hylätyssä tehtaassa soitetaan tilulilua-videot. Oli sitten kyseessä duetto tai ei, niin samanlaisesta lauluvideosta on kyse. Joten sinänsä tarinallisia vaihtoehtoja ei ole hirveästi tarjolla, mutta tämä eräänlainen monotonisuus videotyylissä on kieltämättä hyvin sopivaa yhtyeen mollivoittoiselle musiikille.
Paljon ruskeaa, oranssia ja punaista valoa, jonka vuoksi Into My Armsin terävä mustavalkokuvaus on hyvinkin erilaisen oloinen, olkoonkin pohjimmiltaan ja pinnaltaan tuttu lauluvideo. Vaikka PJ Harveyn kanssa duetoitu Henry Lee luottaa rakeiseen vihreään sävyyn, niin se on valaistukseltaan samaa ruskeaoranssipunaa väristään huolimatta, eikä täten eroa samalla tavalla muista kuin edellä mainittu Into My Arms. Kuten eivät myöskään ne pari muuta värikokeilua muissa videoissa, sillä toistuva rakeinen valaistus tekee videoista keskenään samannäköisiä. Joten ehkä minun pitäisi sanoa videoiden näyttävän samanlaisilta pikemminkin rakeisuutensa vuoksi, kuin jonkin tietyn väriteeman kautta, mutta jotenkin se ruskeaoranssipuna vain jää päällimäiseksi mieleen.
Videoiden alussa yhtyeen jäset esittelevät tulevaa filmimateriaalia kertomalla jonkinlaisia muistojaan videon ideasta, teosta, tai jostain muusta. Esittelyjen kohdalla yhtye - olivat jäset sitten yksin kameran edessä, taikka lojumassa sohvalla kokonaisena ryhmänä - on odotettavan melankolisella fiiliksellä mukana, pitäen kuitenkin jonkinlaisen pilkkeen silmäkulmissaan, joten ei ole syytä vaipua peiton alle nyyhkimään.
20 videota (yksi tosin on tavallaan lopputekstiosuus), joten sisällöllisesti määrä on tarpeeksi suuri ettei ole syytä ainakaan sen suhteen valittaa.
Videoiden sisältövaihtoehtojen vuoksi saattaa löytää nurisemista siitä, ettei sellaista juuri ole. Yhtye soittaa, Cave laulaa, siinä se melkein on koko videokokoelman ajan. Mutta uskokaa pois, se tyyli sopii niin hyvin musiikkiin ja yhtyeen imagoon, ettei se aiheuta oikeaa suuttumusta. Tosin on myös myönnettävä, että koska video on visuaalinen formaatti, niin ainakin toisenlaisen musiikin kohdalla videoiden samankaltaisuus olisi miinusmerkkinen seikka.
Se mitä minä pidän tässä ärsyttävänä seikkana, on sama asia jota pidän lähes poikkeuksetta aina ärsyttävänä asiana kokoelmissa ja se on se etteivät videot ole kronologisessa järjestyksessä. Jos kyseessä ei ole jonkin teeman mukaan kasattu kokoelma, niin toivoisin musiikkikappaleiden, tai tässä tapauksessa videoiden olevan aikajärjestyksessä. Sillä on jotenkin häiritsevää kun hypitään sinne tänne ajassa ja ei pääse kunnolla näkemään ja kuulemaan miten yhtye on kehittynyt ja muuttunut ajan myötä.
Bad Seedsien videota ovat rumia, halvan näköisiä, mutta ne tuovat jos eivät aivan täydellisesti niin ainakin melkein täydellisesti tarvittavat tunteet esille. Ja koska yhtye itse dissaa suurinpiirtein kaiken videomateriaalinsa, niin odotuksia ei pidä alkujaankaan aivan liian korkealla.
Oma suosikkini videoista on The Weeping Song joka on paitsi aivan järjettömän nätti kappale, niin sen videon öinen jätesäkkimeressä soutelu on visuaalisesti kiinnostavin ja tuo tyylillisesti mieleen keskieurooppalaiset animaatiot.
Tähdet: ****
Ei videota, mutta ainakin musiikkia (joka ei edes ole tältä kokoelmalta, että HAH!)
Nick Cave And The Bad Seeds: The Videos
2 kommenttia:
Tää on jostain syystä multa hankkimatta, vaikka Nikke on jumala. Laitetaampas wishlistin jatkoksi. Mitä tykkäät Bring it on -videosta?
Hah! Se on videona juuri sellainen millaisia tuo kokoelmakin on täynnä. Bändi soittaa tylsistyneen näköisenä (katso nyt jotain Blixa Bargeldia) ja kuvassa on jotain sinne sopimatonta (ne tanssitytöt) jotka kuitenkin istuvat oudosti kokonaisuuteen. Eli kelpaa hyvin.
Biisinä Bring It On menisi omalla Bad Seeds best ofille.
Lähetä kommentti