BATTLE OF THE WORLDS (1961)
TAAS VÄÄRÄ ELOKUVA! Toki ymmärrän, että tämä on halpatuotantoboksi halpatuotantoelokuvista ja siksi sille on valmis antamaan paljon anteeksi, mutta hitto, oikeasti nyt.
Tässä ilmoitettiin olevan Snowbeast, umpisurkea lumimies-elokuva ja sen menetys on hieman lannistavaa. No ehkä Italialainen scifistely korvaa Tappajahai-imitaation.
Maata lähestyy outosti liikkuva meteoriitti joka herättää paniikkia jonkin avaruustutkimuskeskuksen henkilökunnassa. Paniikkia, kaikissa muissa paitsi tohtori Fred Steelessa (Umberto Orsini) joka vaan on ihan että coolamundo dudes. Samaan aikaan huomataan, että yhteys Marsissa sijaitsevaan yhdyskuntaan on katkennut, mutta siihen saattaa olla syynä tuon meteoriitin sijaan ihan tavallinen magneettimyrsky. Fred käy kuitenkin tapaamassa kiukkuista kollegaansa, professori Bensonia (Claude Rains), joka kertoo meteoriitin olevan toisesta galaksista saapunut ja sillä tulee olemaan kohtalokkaita seurauksia. Meteoriitin Benson on nimennyt The Outsideriksi. HETKINEN!? CLAUDE RAINS!? Miten hitossa Claude Rains on saatu tähän mukaan? Tämä jos mikä on tajunnanräjäyttävää.
No kuitenkin, yhteys Marsiin saadaan jälleen avattua ja heitä informoidaan Outsiderista, vaikka en tajua mitä hiton väliä sillä heille on, koska he ovat siellä Marsissa ja meteoriitti on Maan lähettyvillä. Väliäkö tuolla, sillä nyt pääsemme näkemään kaksi avaruudessa lentävää lentokonetta joilla on räjähdysvaara, joka johtuu siitä että he ovat avaruudessa(?) Lentokoneiden lentologiikka on muuten mainiota, sillä katsojalle osoitetaan niiden olevan avaruusaluksia siksi, että niiden perätuuppareina on liekehtivät raketit, mutta silti ne pystyvät lentämään takaperin vaikka rakettien suihku ohjaisi niitä päinvastaiseen suuntaan. Erinomaista on myöskin se, että lentokoneet ovat painonsa vuoksi vaarassa pudota avaruuden tyhjiössä. En ole koskaan käynyt avaruudessa, mutta olen aina uskonut kun ventovieraat ovat tulleet kadulla vastaan ja sanoneet avaruudessa vallitsevan painottomuuden tila. Ilmeisesti se ei pidä paikkaansa.
Ei ihan oikeasti, CLAUDE RAINS!? Tajuatteko, se on kuin Henry Kissinger vierailisi Suomen Big Brotherissa.
Benson on erittäinen kiukkuinen mies, mutta hänen sydämensä sulaa aina kun hän tapaa suloisen assistenttinsa Even (Maya Brent), mutta kyseessä on vain isällinen suhde. Luonnollisestikin Fred on ihastunut Eveen.
Benson toistelee, että Outsider pitää tuhota, mutta muut tiedemiehet haluaisivat mielummin tutkia sitä. Joten meteoriitin luokse lähetetään raketti ja tottakai Outsiderin sisältä ilmaantuu klassisia lentäviä lautasia jotka tuhoavat raketin miehistöineen. Pian siis valmistaudutaan tuhoamaan Outsider ja Benson haluaa johtaa koko projektia ilman vastalauseita. No, Benson saa jonkin kunniamaininnan, mutta armeija saa hoitaa asian ja Benson menee makoilemaan riippumattoon.
Fred haluaa lähteä mukaan tuhoamaan Outsideria, mistä Benson kiusaa miestä toteamalla hänen lähtevän matkaan vain tehdäkseen vaikutuksen Eveen. Raketti lentää kohtaamaan Outsideria ja sen lentäviä lautasia ja kohta pyöritään ympyrää piirrettyjen salamien sinkoillessa avaruudessa. Yksi lentävistä lautasista vaurioituu ja ihmissankarit tunkeutuvat sen sisään kuin proktologi potilaaseen. Sisältö vaikuttaa olevan tyhjä, ei miehistöä. Samaan aikaan Outsider on tullut juuri Maan vierelle ja täällä päin alkavat tsunamit sun muut mullistukset riehumaan. Avaruustaistelua.
Lentävät lautaset tuhotaan ja seuraavaksi aiotaan räjäyttää itse Outsider. Sitten kuitenkin Benson selittäää, että vaikka hän aiemmin ahkerasti vaatikin Outsideria tuhottavaksi, niin sitä ei saakaan Hulk murskata. Siis ainakaan ennen kuin se on avattu ja sitten sen voi tuhota. Öö, okei. Siispä Benson pukee avaruuspuvun päälleen ja lähtee erikoisryhmän mukana Outsiderille tallustelemaan ja pian astutaan pinnan sisälle katselemaan,,, letkuja? Ai, on siellä jotain elämääkin, siitä ei vain saa selvää kiiltävän ryppyisen folioseinän vuoksi ja siksi ettei sitä näytetä. Benson selittää jotain kuinka tärkeää on suojella Outsiderin mukanaan tuomia elämänmuotoja, sillä ilmeisesti kyseessä on taas yksi niistä kuolevalta planeetalta paenneista kansoista jotka aikovat tuhota Maan asuttaakseen sen. Armeija kuitenkin haluaa tuhota Outsiderin ja Benson juoksee syvälle luolaston uumeniin. Eve on hädissään ja minä ihmettelen että miksi Eve on päässyt mukaan tälle matkalle? Benson kuitenkin on jokin avaruustutkimusammattilainen, mutta Eve on ymmärtääkseni vain sihteeri. Kaikella kunnioituksella sihteerejä kohtaan, sillä en mitenkään kyseenalaista heidän ammattitaitoaan omassa työssään, mutta mihin sihteeriä tarvitaan avaruuden muukalaisten tappajameteoriitin tutkinnassa? Yhtä hyvin voisi ottaaa arkkitehdin mukaan suorittamaan sydänkirurgiaa.
Muut lähtevät pois Outsiderilta ja sinne lähetään ohjus tuhoamaan se, ja samaan aikaan näemme kuinka meteoriitin sisuksissa oleva Benson toteaa keksineensä keinon jolla Outsider voidaan lähettää pois vaarantamatta ketään. KABOOM!
No ei oltu Tappajahain tunnelmissa, vaan enemmänkin Maailmojen Sodassa. Tietenkin sillä erolla ettemme näe kertaakaan avaruuden olentoja ja itse sotakin jää pariin kohtaukseen jossa raketit leijuvat ufojen edessä ja kuvaan on piirretty salamia osoittamaan taistelun olevan käynnissä. Eli ilmeisesti kaikki rahat olivat uponneet Claude Rainsin palkkaamiseen, mutta ei se mitään sillä se raha oli hyvin käytetty. Toki efektit ovat kädestä, näyttelijät pääosin heikkoja ja niin edelleen, mutta hölmöinkin repliikki kuulosti nerouden multihuipentumalta kun sen kuuli Rainsin paksun aksentin siivittämänä. Rainsin hahmo on muutenkin ollut varmasti varsin mainio esitettävä, sillä hänen kärttyisä, ylimielinen, kiiluvasilmäinen, lempeäkin ja rauhanomaisen sotaisa, kukkia rakastava hullu professorinsa on juuri niitä rooleja joissa saa tehdä kaikkea ja Rains toteuttaa juuri sen kuten lupa onkin.
Muusta elokuvan sisällöstä on sanottava, että vaikka lavasteet sun muut ovat halvan näköisiä, niin onhan siinä aina jotain sydäntä mukavasti hierovaa kun näkee ufoja jotka ovat tavallisen ruokalautasen näköisiä ja avaruusaluksia jotka näyttävät lentokoneilta.
Tähdet: ***
Battle Of The Worlds
UNKNOWN WORLD (1951)
Alkuun kuvia atomipilvistä, ihmisistä kaduilla ja töissä, puhetta siitä kuinka olemme uudean ajan kynnyksellä, atomiaika on alkamassa ja se saattaa aiheuttaa koko maailman tuhon. Tästä huolestuneena tohtori Morley (Victor Kilian, jonka nimi poistettiin kommunismivainojen vuoksi elokuvan krediitetistä, vaikka mies onkin pääosaroolissa) pitää puhetta yhdistyneille kansakunnille ja kertoo suunnitelmastaan jonka avulla ihmiskunta voisi pelastua mahdollisen ydintuhon kohdatessaan. Siispä Morleyn avustuksella perustetaan yhdistys ihmiskunnan pelastamista varten ja varsinainen pelastussuunnitelma esitellään:
Porataan ihan helvetin iso reikä maahan ja mennään rakentamaan taloja Maapallon keskustaan.
Hei, ei The Core - Ytimessä ollut yhtään sen fiksumpi idealtaan.
Kaikki eivät kuitenkaan ole innoissaan Morleyn suunnitelmista, etenkin kun siihen pitäisi sijoittaa rahaa. Onneksi kuitenkin miljonääri Wright Thompson (Bruce Kellogg) saapuu paikalle lompakoineen ja suostuu rahoittamaan tutkimusretken Maan keskipisteeseen, mutta vain jos hän pääsee matkalle mukaan. Morley on skeptinen, mutta pakkotilanteessa suostuu Thompsonin ehdotukseen. Kohta siis seitsemän ihmisen ryhmä lävistää maankuoren poratankillaan ja sitten ihmetellään luolaa ja rupatellaan ihmisten oikeuksista, velvollisuuksista, toiveista ja muusta sellaisesta joiden avulla koetetaan osoittaa ihmisten olevan erilaisia. Morleyn ja Thompsonin lisäksi joukkoon kuuluvat tohtorit Paxton (Tom Handley), Coleman (Dick Cogan), Lindsey (Marilyn Nash), Bauer (Otto Waldis) ja tankin kuski, duunari Andy (Jim Bannon.)
Heti alkuunsa Paxton ja Coleman kinastelevat ja lähtevät yksikseen tankin ulkopuolelle ja katoavat sen siliän tien. Muut puntaroivat etsiäkö kadonneita sillä energiaa ja virvoitusjuomia on vain rajattu määrä käytettävissä ja ajan lisäksi ei niitä olisi varaa tuhlata ylimääräiseen kadonneiden etsintään. Sitten kinastellaan kun vesi rupeaa loppumaan ja heti perään maanalaista jokea etsiessä törmätään kuumaan höyryyn. Nyt joukko kinastelee siitä jatkaako matkaa syvemmälle vaiko palata pinnalle. Eräässä repliikissä annetaan ymmärtää heidän laskeutuneen koko ajan syvemmälle ja aiemmin todettiin heidän olevan jo 100 mailia maanpinnan alla, mutta tässä vaiheesssa meille katsojille on oikeastaan näytetty vain kuinka he juuri rikkoivat pinnan. Joten mielessäni he vaikuttavat laskeutuneen vasta, sanotaako parikymmentä metriä, mutta ilmeisesti he ovatkin jo paljon paljon syvemmällä. No, porukka äänestää jatkostaan ja siispä vihdoinkin näytetään kuinka pora käy ja mittarit näyttävät heidän tunkeutuvan syvemälle ja syvemmälle kuin heisimato ruuansulatuskanavaan. Poratankki päätyy lähes Maan keskipisteeseen jossa sijaitsee järvi ja ilmeisesti Jules Verne on ollut elokuvantekijöiden suosiossa. Hetken taas jutellaan siitä jatkaako matkaa ja tokihan se nimenomaan on Thompson joka haluaa koko ajan palata takaisin, sillä hän on luonnollisesti mukana vain löytääkseen aarteita ja Thompson kinastelee eniten tarinan sankarihahmon, Andyn kanssa.
Andy siis on se elokuvan työläissankari jonka tehtävänä on osoittaa olevansa lopulta fiksumpi kuin mukana olevien tiedemiesten, reilumpi kuin rosvoparonin ja hurmata Lindsey pelastaen samalla vasemmalla kädellään koko ihmiskunnan ja hitto, vaikka koko aurinkokuntakin kun kerran vauhdissa ollaan. Siksipä onkin jonkinasteinen yllätys kun Andy menee ja heti putoaa kuolemaansa. Andyn kuolema saa Thompsonin arvostamaan meneillä olevaa tehtävää ja elämää ylipäänsä, joten matka jatkuu. Loppuryhmä, eli Thompson, Morley, Lindsey ja Bauer pääsevät Maan keskustaan. Siellä aurinko paistaa, vesi virtaa ja aika makea lavastemaalaus kertoo vuoripylväiden tukevan maata kattona.
Perille päätynyt ryhmä aloittaa alueen tutkimukset, todetakseen että paratiisilta vaikuttava paikka tekeekin kaikista steriilejä. Joten sinne turvaan saapuva ihmiskunta olisi vain yhden sukupolvensa verran olemassa ja maan keskipiste ei täten siis olisi kovinkaan ideaali paikka pitkäkestoiselle elämälle. Heti perään iskeekin maanjäristys ja tulivuorenpurkaus, joten pakoonhan sieltä pitää lähteä. Itseensä pettynyt Morley ei lähde mukaan, vaan antaa itsensä hautautua hengiltä.
Ei ollut näemmä ihmiskunnan tarkoitus mennä maan alle, kuin vasta kuoltuaan.
Ei lainkaan hullumpi elokuva. Tässä oli ihan kivan idealistinen tarina, joka ei ehkä ainakaan nykyään kuulosta kovinkaan erikoiselta ja tietenkin se vieläpä mukaili Verneä hyvin tarmokkaasti. Kuitenkin kyseessä oli varsin mainio matka maan alle joka oli muutaman kerran jopa aika yllättävä.
Ensinnäkin se, että elokuvan selkeä sankarihahmo kuolee aika aikaisessa vaiheessa ilman pelastavaa uhrautumista ja elokuvan ureapää nousee siksi henkilöksi jolle meidän tulisi hurrata oli aika hyvä veto. Vaikka tokihan sen ureapään neste vaihtuu idealismin puhdistusalkoholiksi, niin siltikin.
Toiseksi se, että elokuvassa ei törmätä juurikaan mihinkään jatkuviin varsinaisiin vaaroihin oli suhteellisen erikoista. Tokihan tässä esiintyivät ne perinteiset maanjäristykset ja veden loppuminen, mutta kokonaisuutta ajatellen näitä jännitystä nostavia uhkatilanteita tapahtui harvoin ja ne olivat ohi nopeasti. Sitä ehti jo olettaa joka kiven takana olevan jonkin tulihirviön sylkemässä salamoita ja vuodattamassa magmaa. Sähkölaitteiden paukkuvan kuin viimeistä päivää ja jonkun klaustrofoobikon sytyttävän neutronipommin langan.
Tietenkin elokuvassa on virheensä. Mittasuhteet luolissa ja poratankissa heittelevät miten sattuvat, näyttelijät ovat pääosin aika värittömiä ja tarinankuljetuksessa esiintyy pari sellaista loikkaa joiden vuoksi olettaa elokuvasta leikatun kohtaus tai pari.
Varsin kivasta elokuvasta oli kuitenkin kyse, joten kyllä ainakin minä tämän varmasti jossain vaiheessa uudestaan katson.
Tähdet: ***
Unknown World
BLOOD TIDE (1982)
Kertoja kertoo meille kuinka jossain saarella joskus muinoin, neitsytneitoja uhrattiin jollekin merihirviölle jota jotkut palvoivat. Onko tämä Dagon? Luoja on armelias, sillä EI OLE!
Neil (Martin Kove, oh joy) ja Sherry (Mary Louise Weller) saapuvat pienelle Kreikkalaiselle saarelle etsimään aiemmin samalle alueelle kadonnutta Neilin sisarta Madelinea (Deborah Shelton.) Paikan tyly pormestari Nereus (José Ferrer) hätistelee pariskuntaa pois, että ei tänne ketään ole tullut, hus sika metsään. Neil kuitenkin on epäileväisellä kannalla, sillä esitellessään valokuvaa Madelinesta ihmiset hermostuvat silminnähden ja joten vaikka he väittävät etteivät ole tyttöä nähneet, niin se ei kuulosta uskottavalta. No, väliäkö tuolla sillä joitakin sekunteja myöhemmin Neil löytää sisarensa, aivan kunnossa ja hengailemasta älytöntä mumbojumboa puhuvan seikkailija-Fryen (James Earl Jones) kanssa. Mukana on myös Fryen naisystävä Barbara (Lydia Cornell.)
Frye selittää olevansa jonkinlainen kalastaja ja Madeline tuijottaa tyhjyyteen. Neil siis uskoo molempien salaavan jotain ja aikoo ottaa selville mitä, mutta sitä hän ei tee.
Frye on tietenkin etsimässä sitä aiemmin mainittua merihirviötä ja jotta emme joutuisi kauaa odottamaan, niin mies löytääkin heti luolasta umpeen muuratun oven ja räjäyttää sen auki, näin vapauttaen tuon merihirviön. Eihän sitä tietenkään näytetä tässä, mutta toisaalla näemme Madelinen näkevän unta hirviölle uhratusta tytöstä ja samalla väläyksen isoista hampaista jotka oletettavasti kuuluvat tuolle hirviölle. Porukkamme viettää aikaa rannalla ja Frye kertoo olevansa niin mies, ettei tarvitse vesimelonia varten veistä vaan hakkaa melonin hengiltä ja syö sen elävältä. Madeline tuijottaa edelleen tyhjyyteen.
Nereus kieltää veneilyn saaren lähettyvillä ja Frye tietää vedessä olevan nyt jotain hyvin ilkeää. Samaan aikaan saamme huomata Madelinen tehneen maalauksia joissa esiintyy jokin kalahirviö.
Barbara jumppaa rannalla, riisuutuu ja lähtee uimaan. Tietenkin se hirviö tappaa Barbaran, mutta emmehän me mitään näe kun vesi värjäytyy punaiseksi. Paikalliset uskovat kyseessä olleen haihyökkäyksen, mutta Frye ei usko siihen. No miksi uskoisikaan, sillä kai hän nyt itsekin tajuaa sen olleen se hirviö jonka hän vapautti. Siispä Frye lähtee metsästämään olentoa, jota hän ei muuten ole itsekään vielä nähnyt vaikka päästikin sen ulos vankilastaan. Metsästys unohtuu kun Frye päättääkin omien sanojensa mukaan lähteä ”the hell outta here” ja kehoittaa Neilia tekemään samoin. Samalla Frye kertoo kuinka se oli Madeline joka oli hänet paikalle houkutellut ja kertonut merihirviöstä. Neil ja Sherry lähtevät hakemaan Madelinea, jota ei tietenkään löydetä. No ei kai kun neiti on mennyt piiloon veljeltään.
Frye joka lähti ”hell outta here” menikin vain veneen kannelle dokaamaan ja huomaa Kreikkalaisten lasten leikkivän ihmisuhrausta ja joku tyttö sieltä mereen lentääkin. Frye sukeltaa pelastamaan tytön ja merihirviö syö tuon tytön äidin. Frye ja katsoja saavat viimein nähdä vilauksen olennosta ja eipä se ainakaan äkkiseltään kovin hölmöltä näytä. Ei missään nimessä hyvältä, mutta ihan ok-tuotokselta. Nopeasti nähtynä kyseessä on hiukan samanlainen mörökölli kuin se Leviathan-elokuvan merihirviö. Frye on aikeissa kertoa näkemästään Nereuksele, mutta hän tietää jo mistä on kyse ja toteaa ”you have seen your death.”
Saarella alkavat pakanajuhlat ja Nereus kertoo kuinka muinaisen pahan voi tyynnyttää vain naisuhrilla joka tietää kohtalonsa olevan itsensä uhraus merihirviölle ja kyllähän te tiedätte että kyseessä on Madeline.
Madeline meneekin makaamaan luolaan, mutta Neil käy Fryen kanssa noutamassa neidon. Frye jättää tilalle pommin, jotta merihirviö ei jää aivan tyhjin käsin. Olento syö Fryen ja pommi poksahtaa. Madeline suutelee intohimoisesti Neilia, joka on ymmärrettävästi hämillään.
Loppu.
Aloittaisimmeko asioista joista pidin.
- Musiikki oli ajoittain sopivan uhkaavaa.
- James Earl Jones ja äänensä ovat cooleja, vaikka roolihahmo onkin umpisuolesta ja dialogi häpeällisen typerää.
- Pidin siitä, että merihirviötä esitettiin samalla tavoin kuin Tappajahaita. Siten että siitä halusi nähdä koko ajan lisää.
- Näyttelijät olivat pääosin yllättävän hyviä, vaikkakin parissa kohtaa vaikutti siltä että Jonesin nauru ei oikeasti kuulunut käsikirjoitukseen vaan hän nauroi sille, eikä sen kanssa.
Seikkoja joista en pitänyt.
- Dialogin ja hahmojen typeryys eivät valitettavasti rajoittuneet Jonesiin.
- Uskomattoman löysä rytmitys sai melkein nukahtamaan muutamaan otteeseen.
- Vaikka sitä janosi näkevänsä hirviötä koko ajan enemmän, niin sitä janoa ei sammutettu. Koko elokuvan aikana hirviöstä näytettiin vain kaksi nopeaa väläystä hampaista, pari käden heilautusta ja sumea puolikuva. Joten sen suhteen se jäi vaipuvaan erektioon.
- Näyttelijät olivat kuten sanoin yllättävän hyviä, paitsi Madelinea esittänyt Deborah Shelton joka oli niin masentava että meinasi itku tulla.
Jos Blood Tide ei olisi niin julmetun veltto, niin se voisi olla mainiokin perussäikyttelyleffa, mutta kun ei niin ei ja ne eit iskevät yes manit aikamoiseen alkoholismikierteeseen.
Tähdet: *
Blood Tide
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti