SON OF HERCULES: THE LAND OF DARKNESS (1964)
Alku on ainakin hyvä kun Son Of Hercules-nimi esiintyykin monikossa The Sons Of Hercules ja Rawhiden tapaisessa tunnuslaulussa kerrotaan siitä kuinka Herculeksen pojat pelastavat maita ja kansoja. Sitten kun tarkistaa juonikuvauksen kannesta, niin eikös vaan siinä puhuta nimenomaan Herculeksen seikkailuista. Ei se mitään, asia mutkistuu vielä huomattavasti, sillä tämä Land Of Darkness on näemmä sarjan ensimmäinen osa ja jokainen osa ilmeisesti kertoo aina kerrallaan yhden Herculeksen pojan seikkailusta ja tässä osassa vuorossa on Ercole, joka on myös Argolese, mutta jota kutsutaan myös Herculekseksi. Hmm, kaiken lisäksi elokuvan ensimmäiseksi englanninkieliseksi nimeksi ilmoitetaan Hercules Against The Elephant's Empire, joka kuten tiedämme on suora käännös alkuperäisestä nimestä Ercole L'invincibile. Öö, okei. No tyytykäämme tällä kertaa nimeen Hercules, koska sillä tätä elokuvaa on kerran promotoitukin.
Richard Kieliltä näyttävä Hercules (Dan Vadis) pelastaa ensin jonkun prinsessa Telcan (Spela Rozin) ja suostuu sitten auttamaan kuningasta tappamalla jonkin lohikäärmeen. Samaan aikaan jotkut Mongolit polttavat kyliä ja näyttääpi siellä olevan ison talon Jussikin mukana. Hercules keihästää sian ja merihevosen sekoitukselta näyttävän lohikäärmeen ja eihän siinä mitään, mutta tämä taistelu on leikattu toisesta elokuvasta ja eihän siinä mitään, mutta kun sen elokuvan Hercules (Steve Reeves) ei muistuta ulkonäöllisesti juurikaan Dan Vadisia ja on pukeutunutkin eri tavalla ja eihän siinä mitään kun kyse on tämänkaltaisesta elokuvasta. Hercules palaa Telcan luokse huomatakseen, että nämä Mongolit ovat polttaneet kylän ja siispä Hercules lähtee kostopelastusretkelle viereiseen Demulusin kyläään/luolaan jota johtaa ilkeä noitakuningatar Ella (Carla Calò.) Herculesta seuraa törkeän huonon näköiseen turkkiin pukeutunut karhu ja mitä hittoa, näkyykö siellä taustalla moderni 60-lukuinen kaupunki? Hercules aikoo pudottaa karhun johonkin laavaan, mutta muuttaa mielensä ja nallukka tallustelee onnellisena pois. Sitten Hercules saapuu Tuomion Temppeliin ja nuijii Mongoleja minkä kerkeää, mutta tulee lopulta vangituksi koska Mongolit osaavat kävellä tulen läpi ja Hercules ei.
Ella tuomitsee Herculeksen elefanttien uhriksi ja Mongolit saavat syödä miehen lihaa saadakseen hänen voimansa. Tottakai Hercules on elefantteja vahvempi, vaikka äsken ei jaksanutkaan katkoa heiveröisiä ketjuja. Sitten kansa kapinoi ja Ellan Mongolit hautautuvat vuoren alle kun Hercules murtaa seinät. Mitä hittoa? Nyt siinä on jokin tanssiesitys ja juuri puoli minuuttia sitten tuhoutunut temppeli on taas kunnossa. Aa, ilmeisesti se äskeinen kohta oli ns. ensimmäisen osan lopetus ja siihen oli jäänyt lopputekstien sijaan se tapahtuu ensi jaksossa-klippi. No kuitenkin, Hercules on hakannut norsut ja Ella ehdottaa yhteistyötä ja jostain syystä Hercules teeskentelee suostuvaa, vaikka juurihan hän osoitti että voi hakata norsuja ja olisi täten kykeneväinen pelastamaan Ellan vangitsemat ihmiset vailla vaivaa. Kuningattareksi halajava Ellan tytär Melissia (Maria Fiore) puukottaa äitinsä hengiltä ja valehtee Telcan olevan syypää. Siispä nyt Melissia aiotaan kruunata kuningattareksi ja Telcan veri vuodatetaan kippoihin ja juotetaan naisille jotta nämä saisivat Telcan kauneuden itselleen. Hercules vetää herneen nenään ja vääntää kaltereita, ja jotta elokuvan loogisuus pysyisi kunnossa niin nyt aiemmin tulelle immuunit Mongolit pelkäävät liekkejä. Sitten seuraa uudestaan jo näkemämme temppelin tuho ja vuoren sortuminen, ja hyytelölaava valuu. Verestä vapaa Telca on vielä hengissä, joten Hercules pelastaa hänet ja Melissia jää laavan uhriksi.
Okei, minulla alkaa olla jo vaikea keksiä mitään uutta nokkelaa sanottavaa tämänlaisista elokuvista, etenkin kun niitä on nähnyt näinkin monta peräkanaa. Kyllä te tiedätte, että näyttelijät ovat roskaa, dubbaus on roskaa, juoni on roskaa, efektit ovat roskaa ja että totean sen olevan juuri siksi aika hauska ja että musiikki on aika hyvää. No, musiikki ei ole kovinkaan hyvää.
Tähdet: *
Son Of Hercules: The Land Of Darkness
GIANTS OF ROME (1964)
On se pakko vaan välillä ihailla sitä eksploitaatiomeininkiä mitä roskaelokuvissa on osattu hyödyntää, sillä tässä on jälleen vuorossa Hercules-elokuva joka ei ole Hercules-elokuva. Kotelossa elokuvan nimenä on Giants Of Rome, mutta alkuteksteissä nimenä on The Devil Of The Desert Against The Son Of Hercules. Mutta kun etsii elokuvan IMDb:stä, niin siellä tämän I Giganti Di Roman kansikuvana on elokuva nimeltä Hercules And The Princess Of Troy. Ja kun katsoo millä muilla nimillä elokuva tunnetaan, niin eipä sieltä vaan löydy kumpaakaan edellä mainittua Hercules-titteliä.
MUTTA! Nyt tuleekin se mainio twisti asiaan, sillä niin menuvalikossa, levyn pinnassa, kuin kotelossakin mainittu Giants Of Rome ei olekaan tässä levyssä, vaan siinä onkin todellisuudessa The Sons Of Herculesin kakkososa, joka siis on The Devil Of The Desert. Joten saaduista tiedoista huolimatta levyllä on kokonaan eri elokuva. Tämä palautti mieleeni tilanteen kun eräs tuttuni osti mätkintätoimintaelokuvan nimeltä 8 Seconds. Kannessa oli joku mikä-lie-karateka ja sama kuva esiintyi levyn pinnassa, mutta koneeseen laitettaessa sisällöksi paljastui 8 Seconds-niminen rodeodraama. HAHAHA!
Okei, kyseessä ei siis olekaan Giants Of Rome, vaan The Devil Of The Desert ja tällä kertaa vuorossa on toinen Herculeksen pojista, Anthar (Kirk Morris), mutta koska pidämme Hercules-teeman yllä niin kutsukaamme häntäkin suosiolla Herculekseksi. Okei?
Alkuun edellisestäkin tuttu Rawhide-tyylinen tunnari ja nyt olemme jossain Egyptissä tai vastaavassa paikassa. Meneillään on jokin,,, öö,,, vallankaappaus? Ryöstö? Assassins Creed? No kuitenkin, joukko mahdollisia pahiksia sapeloi joukon mahdollisia hyviksiä, tai toisinpäin. Ahaa, joku Ganor (Mario Feliciani) näköjään ottaa kaupungin valtaansa ja Ganor muuten näyttää Aladdinin Jafarilta. Toisaalla vaippoihin pukeutuneet Hercules ja hänen mykkä apulaisensa Aimu (Roberto Dell'Acqua) kokevat kosteaa homoeroottista hetkeä kun se keskeytyy joessa lilluvan naisen pelastamiseen. Hercules, tai siis Anthar näyttää ihan Tarzanilta ja jostain syystä Aimu tekee voltin. Nainen on Ganoria veteen paennut prinsessa Soraya (Michéle Girardon.)
Orjakauppias Akrimin (José Jaspe) miehet ilmaantuvat paikalle ja kaappaavat Sorayan mukaansa, ja öljytty Hercules halailee öljyttyä Aimua. Vain Batman Ja Robin on tätä enemmän homoeroottinen.
Akrim järjestää orjakaupan jonka kruununa on tietenkin Soraya ja toisaalla Hercules koettaa keksiä keinoa pelastaa neito. Joku rosvoparoni Kamal (Renato Baldini) ostaa Sorayan. Kamal koettaa raiskata Sorayan, mutta Hercules saapuu paikalle ja murjoo Kamalin miehet muusiksi samalla kun Aimu vie neidon turvaan. Seuraavaksi Hercules lähtee pelastamaan kansaa Ganorilta ja samaan paikkaan on myös Akrim matkalla varoittamaan Herculeksesta. Ganor johdattaa Akrimin johonkin peilitaloon ja puukottaa hengiltä. Hercules ei muuta tee kuin hengailee sivussa. Itse asiassa tämän elokuvan Hercules-hahmo ei aiemmista maininnoistani huolimatta juuri muuta tee kuin istuskelee jossain sivussa katselemassa mitä tapahtuu ja kiitos elokuvan miljöön, sekä tämän elokuvan Herculeksen poikamaisen ulkonäön on elokuva enemmänkin kuin jokin Persian Prinssi.
Hercules pelastaa jonkun tyypin joka vaatetuksestaan ja hiusmallistaan päätellen on vuodesta 1964 kuin jostain aikojen alusta. No, ehkä hän on jokin aikamatkustaja. Hercules hyppää uima-altaaseen ja jää Ganorin vangiksi.
Hercules hakkaa sarvikuonon ja sitten muut.
Kansalaiset kapinoivat.
Hercules seuraa Ganoria sinne aiemmin nähtyyn peilitaloon ja kuten draamaklassikossa Tango & Cashissa, hyvä voittaa ja hyvä niin.
Öö, okei.
Tähdet: *
Giants Of Rome, tai siis The Devil Of The Desert Against The Son Of Hercules
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti