Joka Vaaroja Etsii... (High Road To China, 1983)

Entäpä jos?

Eric Stoltz on Marty McFly.
Frank Sinatra on Harry Callahan.
James Remar on Dwayne Hicks.
Sylvester Stallone on Axel Foley.
John Wayne on sheriffi Will Kane.
John Belushi on Peter Venkman.
Jean Claude Van Damme on Predator.

Tom Selleck on Indiana Jones.

Elokuvamaailma on täynnä entäpä jos-vaihtoehtotodellisuuksia, sillä kukin yläolevista esimerkeistä oli mahdollinen vaihtoehto lopulta toteutuneelle.
Remar riitaantui James Cameronin kanssa ja lähti kävelemään, avaten samalla oven Michael Biehnille.
Stallone käsikirjoitti itsensä ulos aiheuttaen tilanteen jossa Eddie Murphyn avulla saimme iloksemme loistavan toimintakomedian ja roskaloistoteoksen, Cobran.
Van Damme suuttui kun kuuli, että hänen roolinsa koostui pelkästään näkymättömyydestä.
John Belushi kuoli.
Etc.
Usein lopputulos on enemminkin hyötynyt näyttelijävaihdoksesta kuin päinvastoin ja samalla on vaihtoehto luonut itsestään sen ainoan ja oikean valinnan rooliinsa. Esimerkiksi Han Solo. Niin loistava näyttelijä kuin Christopher Walken onkin ja sitä hän on, niin on vaikea kuvitella Han Solon jääneen niin ikoniseksi hahmoksi jos Walken olisi valittu rooliin.
Solosta pääsemminkin aasinsiltana toiseen Harrison Fordin ”vain hän on oikea valinta, Neo ennen Neoa”, eli Indiana Jonesiin.

Yksi puhutuimpia entäpä jos-tapauksia Stoltzin Paluu Tulevaisuuteen lisäksi on varmastikin Tom Selleckin mahdollisuus olla Indiana Jones. Hänellehän roolia alunperin tarjottiin ja lyhyesti kerrottuna kadotettu mahdollisuus taisi kulkea täten: Selleck oli juuri ennen Indiana Jonesin koekuvauksia allekirjoittanut sopimuksen esiintyä Magnum P.I.-sarjassa, joka sitten nostikin hänet tähteyteen, joten lopulta asiat sujuivat hänenkin kohdallaan hyvin. Mutta kuitenkin, kun tuon tv-sarjan tuottajat kuulivat itse herrojen Spielberg ja Lucas tekevän elokuvaa johon Selleck olisi lähes varma valinta pääosaan, eivät he suostuneet vapauttamaan Selleckia sopimuksesta tietäen Spielberg/Lucas-projektin saavan niin suuren mediahuomion, että sen avulla saataisin myös Magnum P.I. menestykseen, kunhan vain muistetaan mainita että tässä on mies joka melkein oli Indiana Jones. Ironistahan asiassa oli ollut kuulemma se, että elokuvan kuvausten viivästyminen johti siihen, että Selleck olisi lopulta päässyt tekemään sekä tv-sarjaansa kuten myös elokuvan, sillä kausiluonteisena tuotoksena Magnum P.I. olisi ollut kesälomalla Indyn aikana. No minkäs sille voi. Fordista tuli siis se ainoa oikea Indiana Jones ja Selleckista veikeä yksityisetsivä.
Jos on katsonut Magnum P.I.-sarjaa, niin on todettava että jos Selleck oli murtunut menetettyään Indiana Jonesin roolin, niin se ei ainakaan näkynyt ruudussa, sillä varsin mainiosti hän sopi Magnumiksi.

Joka Vaaroja Etsii... on elokuva josta on mainittu sen olleen tuottajien keino lepyttää the wrath of Selleck, mutta kuten vaihtoehtotodellisuuteen kuuluu niin tämäkin elokuva oli kuulemma alunperin tarkoitettu Roger Moorelle joka puolestaan ei ilmeisesti aikatauluongelmien vuoksi voinut ottaa roolia elokuvasta vastaan.
Nyt tämä alkaa jo kuulostamaan siltä kuin Selleck olisi elokuvamaailman koulukiusattu. Eikä asiaa auta että Joka Vaaroja Etsii... on todennäköisesti olemassa vain samasta syystä kuin mm. Richard Chamberleinin Allan Quatermain-elokuvat ja Chuck Norrisin Tulijalka, eli hyödyntääkseen Indiana Jonesin menestystä.

Siirtykäämme itse elokuvaan.

Olemme Englannissa, vuosi on 1920 ja seurapiirineitonen Eve Tozer (Bess Armstrong) joutuu keskeyttämään juhlimisenssa kuullessaan että vuosia sitten kadonnut isä, Bradley (Wilford Brimley) aiotaan julistaa oikeudessa kuolleeksi kiitos Bradleyn yhtiökumppanin Bentikin (Robert Morley.) Bentikin ja Bradleyn tekemän sopimuksen mukaan yhtiön omistus siirtyy kokonaisuudessaan toiselle jos toinen osapuoli kuolee. Tämä informaatio ei Evea ilostuta, mutta onneksi hänellä on vielä ruhtinaalliset 12 päivää aikaa löytää isänsä ja todistaa hänen olevan vielä elossa, ja siten siis estää Bentikin nurkanvaltaus. Ongelma vain on siinä, että Eve ei ole kuullut isästään vuosiin ja viimeisen tiedon mukaan Bradley saattaisi olla jossain päin Afganistania, mutta tuostakin tiedosta on aikaa kolmisen vuotta.
Nyt Even tulisi saada itselleen lentokone, mutta kukaan täysijärkinen kaupungin kermaan kuuluva ei ole valmis lahjoittamaan lentokonetta aikansa Paris Hiltonille. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Patrick O'Malley (Tom Selleck), entinen sotasankari ja renttu, nykyinen alkoholille perso renttu. O'Malley on tarpeeksi rahapulassa ja krapulassa suostuakseen vuokraamaan Evelle koneen suunnitelmaansa varten. Eve lentäisi yhtä kaksipaikkakonetta ja O'Malley mekaanikkonsa Strutsin (Jack Weston) kanssa toista toimien esiliinana. Ajatus lentämisestä Afganistanin sotatantereelle ei O'Malleyta innosta, mutta sopivasta rahasummasta ajatukset sumenevat.
Luonnollisestikaan Bentik ei halua Even löytävän isäänsä ja tällä tavoin pilaamaan rahastussuunnitelmiaan, joten ei kun vaan tappaja perään.
Matkalla Eve käyttäytyy ylimielisesti ja halveksii alempaan luokkaan kuuluvaa O'Malleyta, joka vastaa takaisin dokaamalla ja pottuilemalla.
Heti Afganistaniin saavuttuaan Eve, O'Malley ja Struts laskeutuvat heimojohtaja Suleman Khanin (Brian Blessed) leiriin ja siellä pyydetään apua Bradleyn löytämisessä. Tottakai Khan tietää heti kenestä on kyse ja kertoo Bradleyn olevan kuollut. Okei, nämä päähenkilöt lentävät Englannista Afganistaniin etsimään sinne kenties vuosia sitten kadonnutta miestä ja ensimmäisellä laskeutumispaikalla he kohtaavat heti miehen joka tietää ketä kolmikkomme etsii. Näiden ihmisten kannattaisi lotota.
Khan vaatii saada O'Malleyn lentokoneet käyttöönsä jotta voisi hyökätä Brittiläisiä imperialisteja vastaan yläilmoista ja jos O'Malley kieltäytyy niin kuolkoon pois.
Niin ja lisäinformaatio Bradleysta kumoaa aiemman kuolematiedon ja näemmä hän olisi vuosi sitten matkustanut Nepaliin.
Seuraavaksi paetaan Khanin kynsistä, mikä tarkoittaa suurinpiirtein sitä että pari räjähdystä ja lennetään pois.
Nepalista jatketaan samantien Kiinan puolelle.
Bentikin lähettämä pahis räjäyttää toisen O'Malleyn koneista, joten Struts jää matkasta O'Malleyn ja Even jatkaessa kulkuaan.
Bradley löydetäänkin, mutta mies ei halua palata Englantiin sillä hän on avustamassa paikallista kapinallisjoukkoa taistelussa mitä lie diktaattoria vastaan. Ilmenee myös että Bradleyn ja Bentikin yhtiö on konkurssikypsä ja täten Bentikin aikeet saavat rauhassa toteutua, sillä rahallisesti hän ei voittaisi mitään. Hmm,,, Bradley on ollut ulkomailla ”kateissa” vähintään kolme vuotta ja silti hän tietää paremmin yrityksensä tilan, kuin yritystä katoamisen jälkeen paikan päällä johtanut yhtiökumppani Bentik. Okei.
Lisäksi ilmenee että Bradleyn todelliset varat ovat aivan muualla, joten Eve ei jäisi rahattomaksi. Tässä vaiheessa Eve on kuitenkin jo muuttunut napakeskeisestä pintaliitäjästä sydämelliseksi ihmiseksi joka haluaa jäädä auttamaan isäänsä taistelussa pahuutta vastaan. Sitten pudotetaan pari pommia diktaattorin sotilaiden joukkoon ja joku saa eleistään päätelllen luodin naamaansa, mikä on tarpeettoman raaka kohtaus elokuvaan joka on kevyt kuin heliumpallo.
Pahat kukistetaan.
Eve ja O'Malley suutelevat.

Muistan joskus muinoin lukeneeni, että Indiana Joneseja tehdessä Lucasilla ja Spielbergillä oli ohjenuorana ettei elokuvissa saisi olla toimintaosuuksien välissä yli kolmea minuuttia hiljaisuutta ja vaikka en ole Indiana Joneseja katsellessani kellottanut katsomaani, niin ne elokuvat ovat sen verran energisiä että asia saattaa pitää paikkaansa.
Joka Vaaroja Etsii... noudattaa selvästikin samankaltaista ohjetta, sillä erotuksella että tätä tehdessä on ilmeisesti päätetty että vähintään 30 minuutin välein pitää olla jonkinlaista toimintaa. En nyt mene väittämään tämän elokuvan olevan varsinaisesti tylsä, mutta koska elokuva vertautuu niin helposti Indiana Jonesin seikkailuihin, on huomattavaa kuinka hidastempoinen Joka Vaaroja Etsii... on esimerkiksi Kadonneen Aarteen Metsästäjiin ja tätä elokuvaa vuotta myöhemmin ilmestyneeseen Tuomion Temppeliin verrattaessa.

Joka Vaaroja Etsii... ei ole pelkästään tyylillisesti Indy-henkinen, vaan osa kohtauksista ja hahmoista on kuin suoraan kopioitu Indianan seikkailuista, mikä aiheuttaa myös mielenkiintoisen pulmatilanteen siitä kuka apinoi ja ketä. Tämä elokuva valmistui siis vuonna 1983 ja Tuomion Temppeli 1984, ja vaikka tuotannot ovat mahdollisesti olleet käynnissä samaan aikaan, niin silti tuntuu aivan kuin aiemmin ilmestynyt elokuva olisi kopioinut jälkimmäistä. Miljöö ja road tripmäinen kulku loppukohtausta myöten muistuttavat Tuomion Temppelistä. Jopa Even ja O'Malleyn erilaisuudesta synnytetty kinasteleva suhde on identtinen Tuomion Temppelin vastaavan kanssa. Koska kuitenkin Tuomion Temppeli on elokuvista uudempi, olisi oletettavaa sen ottaneen vaikutteita tästä elokuvasta, kun taas tämä elokuva on niin selkeästi Kadonneen Aarteen Metsästäjen jalanjäljissä kulkeva että kehäpäätelmät ovat täydessä kierroksessaan.

Hahmoista etenkin yksi tietty tuo niin vahvat Indy-vaikutteet mieleen, että päälle pitää juoda maitoa jotta polte hellittäisi. Suleman Khan on kuin ilmetty John-Rhys Daviesin esittämä Sallah, ulkoasua, puhetapaa ja yleistä autokauppiasluonnetta myöten.

Suurin näkyvä ero Indy-elokuviin on tämän elokuvan selkeästi pienemmät tuotantoarvot, jotka saavat elokuvan näyttämään vertailussa halvalta. Vastaavasti taas tämä on kalliimman näköinen elokuva kuin Quatermainit tai Tulijalka yhteensä.
Lisäksi Joka Vaaroja Etsii... on hitaampi rytmitykseltään kuin Kadonneen Aarteen Metsästäjät ja siinä missä Indy kulki hakkaamassa porukkaa, ruoskimassa heitä ja ampumassa, niin O'Malley ei tainnut kertaakaan olla kovinkaan läheisissä tilanteissa pahisten kanssa. Suurin herran toimintakohtauksista oli kun hän lenteli kilpaa Bentikin lähettämän pahiksen kanssa ja tässäkin tilanteessa hyödynnettiin lähikuvia aivan liian paljon jotta olisi kunnolla saanut ymmärrystä toiminnan vauhdikkuudesta.

Muistettavat pahikset loistivat poissaolollaan. Bentik itse on kuin jostain Vaaleanpunainen Pantteri-elokuvista karannut höpsöttelijä ja Bentikin lähettämä tappaja jää huomaamattomaksi jo senkin takia ettei hänellä ole juuri kohtauksia esitettävänään. Suleman Khan jää Sallah-imitaatioksi ja tämäkin hahmo jää sellaiseksi liian sivuun.
Lopun Kiinalaisdiktaattori ei tainnut näkyä kertaakaan, kun taas hänen sotilaansa olivat harmaata massaa joita ei ole tarkoitus erottaakaan toisistaan.
Joten yhtään Belloqia tai Tothia ei ole tarjolla, on vain värittömiä näkymättömiä miehiä.

Yksi asia joka todella vaivasi minua elokuvaa katsellessa, olivat hahmojen kansalaisuudet. O'Malleyn mainitaan olevan nimestään huolimatta amerikkalainen, joten Selleckin ei tarvinnut kehittää hahmolleen aksenttia, mutta Even oletin olevan Britti ja vaikka hänen aksenttinsa oli myös amerikkalainen niin se ei ollut liian paksu, joten sen saattoi hyväksyä geneerisenä. Mutta sitten Even isän, Bradleyn aksentti oli niin americanaa että melkein kuuli kuinka intiaaneilta varastettiin maat alta, joten oletettavasti Eve olikin jenkki. Eipä tuossa mitään, mutta kun Afganistanilainen Suleman Khan puhuu brittiläisittäin ja myöhemmin Nepalissa tavattu jokin kylän vanhin myös, niin mieleen tulee että eivätkö he edes voineet vääntää jotain muuta, vaikkakin kehnolta kuulostavaa puhetapaa roolihahmoilleen. No jaa...

Bentik oli todella ärsyttävä hahmo ja IMDb mainitseekin, että Bentikin osuudet oli kuvattu erikseen ja lisätty jälkikäteen elokuvaan. Mikä on hämmentävää koska hänen hahmonsa kohtaukset ovat aivan irrallisia, eivätkä edistä tarinaa ja kuitenkin niiden tarkoitus on olla ilmeisesti juuri motiiveja selittäviä ja kenties keventäviä. No, ensinnäkin elokuva on kevyttä humoristista seikkailua jo ilman Bentikiakin, joten siinä suhteessa hänen hahmonsa näkyminen ei muuta mitään ja toiseksi hän ei tosiaankaan kerro dialogissaan mitään elokuvan tarinasta tai selvennä omia motiivejaan, vaan on pikemmin kuin jokin Kummelin välisketsi jossa hahmo ilmaantuu kameran eteen lukemaan jonkin kyltin sisältämän tekstin. Joten hahmosta olisi riittänyt vain maininta, että hän aikoo varastaa Bradleyn yhtiön.

Sitten se osuus miksi elokuva on mielenkiintoisin, eli kuinka Tom Selleck selviytyy Indiana Jones-roolistaan. Tietenkään Selleck ei ole Fordin tapaan yhtä mobiili, vaan on aina ollut jotenkin rauhallisemman jäykkä. Tosin voisimme todeta Fordin itsensäkin olevan sellainen, mutta ei aivan yhtä suuressa määrin. Selleckissa on kuitenkin jotain kovin sympaattista ja kun näkee hänet esimerkiksi siinä kuuluisassa Indiana Jones-koekuvauksessa, on oikeastaan hyvin helppo ymmärtää miksi hänet haluttiin tuohon rooliin. Selleck näyttää seikkailijahahmona erinomaiselta ja hän on tarpeeksi hyvä esiintyjä ollakseen sellainen toimintatähti joka ei vaikuta toimintatähdeltä. Tietenkään Indiana Jones ei olisi ollut Indiana Jones ilman Fordia, mutta kuitenkin Joka Vaaroja Etsii... osoittaa että Selleckista olisi ollut vallan mainioksi korvikkeeksi.

Jos Joka Vaaroja Etsii... ei olisi niin selvästi Kadonneen Aarteen Metsästäjien synnyttämään buumiin kuuluva elokuva, niin elokuva olisi mahdollisesti saanut jatkoa. Tuo sen hetken Indykynttilä poltettiin vain niin nopeasti loppuun, että piti odottaa Brendan Fraserin Muumioon saakka ennen kuin vastaavalla ison profiilin Indykopiolla oli tilausta uudemman kerran.
Ja jos pystyy olemaan tietämätön tämän elokuvan historiasta ja vaikutteista niin katsottavana on varsin mukava, kevyt seikkailuelokuva, joka kuitenkin varmaan päätyisi pisteytyksessään täsmälleen samaan kohtaan kuin nytkin, oli tilanne sitten mikä tahansa. Tämä elokuva on Indykopioista sieltä laadukkaammasta päästä, mutta siitä puuttuu se Quatermainien roskaestetiikka joka tekee niistä niin kovin nautinnollisia, nyt tämä on enemmän Deep Impact Armageddonin rinnalla. Se toinen samanhenkinen elokuva, mutta pienemmälle huomiolle jäänyt. (Toisin kuin vertauskuvansa, Deep Impact on parempi kuin elokuva jonka varjoon jäi, kun taas Kadonneen Aarteen Metsästäjät on parempi kuin Joka Vaaroja Etsii...)

Mukavaa kevyttä seikkailua.

Tähdet: ***
Joka Vaaroja Etsii...
...NOIR