Edelleen koetetaan aiheuttaa maailmanloppua ja mukaan pistetään ilkeää, mustaa huumoria. Ja Julian Sands esittää edelleen Warlockinsa siten, että ei ota hahmoaan tai itse elokuvaa liian vakavasti.
Jatko-osille tyypillisesti kaiken määrää on kasvatettu enemmän tai vähemmän. Joten toisin kuin edellisessä, niin veritehosteita löytyy tästä osasta enemmän. Vastaavasti taas sitä tasapainottamassa on aiempaa suurempi määrä selkeää komiikkaa. Ainoa asia mitä ei näytä määrällisesti kasvatetun näyttäisi olevan Sandsin hiusten pituus, jotka ovat lyhentyneet roimasti sitten ensimmäisen osan (ollen silti pitkät.)
Aluksi olemme taas jossain siellä historiassa ja näemme kuinka Saatana on taas kerran syntymässä ja kuinka druideja pistetään kesken karkeloiden hengiltä.
Kuulemme jotain huuhaata siitä kuinka taas kerran maailma on ureassa kun tähdet ja kuut ovat linjassa, kuu pimenee ja jotain riimukiviä pitää kerätä kasaan jotta Saatana voi taas kerran syntyä.
Siirrymme nykyaikaan ja joku nainen saa kokea miltä neitseellinen raskaus tuntuu. Kuu peittyy ja yllättäen tämä nainen tulee raskaaksi ja synnyttää limaisen lihakimpaleen vain muutaman minuutin sisällä. Lihakimpale kokee metamorfoosin ja pystyyn nousee aikuinen Warlock (Julian Sands.)
Välillä kuva siirtyy jonnekin Jumalan selän taakse, pikkukaupunkiin jossa näemme kuinka paikallinen asukas, Will (Steve Kahan) huomaa pirullisia merkkejä. Täällä tapaamme myös Willin pojan Kennyn (Chris Young) ja tämän tyttöystävän Samanthan (Paula Marshall). He ovat mukavia nuorukaisia.
Will ja muutama muu kaupungin asukki kuuluvat johonkin muinaiseen salaseuraan ja heidän tehtävänään on estää Warlockia tekemästä tuhmuuksia.
Toisaalla Warlock saa kuulla Saatanalta että kuudessä päivässä tulisi etsiä kokoon muutama kivi ja näiden avulla availlaan taas porttia sinne tänne. Warlock leikkaa itselleen palan ihoa, johon ilmaantuu kohokuvioitu kartta jonka avulla kivet löytyy. Niin ja tietenkin samalla selitetään että legendan mukaan joku valittu (ei Keanu Reeves) voi muuttaa asioiden laidan.
Will ja muut salaseuralaiset kävelevät hidastetusti Kennyn luokse ja ampuvat tämän. Miksi? No, jotta voivat herättää tämän takaisin henkiin. Kyse on siis jonkinlaisesta riitistä, initiaatiosta, siitä että yläasteelle mennessä saa huulipunaa naamaansa ja pää vierailun pöntön sisuksiin.
Will selittää Kennylle jotain huuhaata siitä valittuna olemisesta, etc. Ja että Warlock voidaan tappaa vain jollain lumotulla tikarilla.
Warlock puolestaan käväisee muotinäytöksessä, jonka musiikkivalintana vaikuttaisi olevan Utah Saintsia. Miten en tälläistä muistanutkaan. No, täältä Warlock löytää yhden riimukivistä. Wishmasterin Djinnin tavoin, Warlock ei voi vain ottaa haluamaansa, vaan jonkin maagisen säännön mukaan Warlockin täytyy saada kivi vapaaehtoisesti. Warlock vie jonkun muotisuunnittelijan lennolle, saa kiven ja pudottaa neidon kuolemaansa.
Will kouluttaa Kennya kohtaamiseen Warlockin kanssa. Kun Kenny saa pallon levitoimaan ja muuta sellaista, niin liikutaan Yodan maaperällä.
Warlock puolestaan vierailee sirkuksessa noutamassa seuraavaa kiveään.
Sitten Warlock vääntää jostain jupista patsaan, saadakseen tältä kivestä käteen.
Samanthan pitää kuolla tässä vaiheessa, jotta hänkin voi herätä kuolleista ja liittyä Kennyn seuraksi taistelussa muinaista pahuutta vastaan.
Warlock saapuu sinne pikkukaupunkiin ja ristiinnaulitsee yhden rouvashenkilön. Paikalliset asukkaat syyttävät Willia ja tämän druidijengiä tapahtuneesta, mutta onneksi nämä samat paikalliset asukkaat hämmentyvät kun näkevät lentävät pallon.
Warlock rupeaa tappelemaan Kennyn, Willin ja muiden kanssa. Siispä pyhällä hengellä räjäytellään taloja, pyrokinesia rulettaa ja viulu soi.
Kenny seivästyy ja Samantha ajelee moottoripyörällä. Warlock haluaa itselleen viimeisen kiven ja rupeaa kiusaamaan Samanthaa.
Kehon läpi kulkeva rautaputki ei ole Kennylle ongelma, kun päälle kaataa vähän nestettä, niin kaikki on hyvin.
Vuoroon astelee auringonpimennys ja nyt kun Warlockilla on hallussaan kaikki kivet, niin hän voikin avata sitä porttia Saatanalle.
Saatana on juuri kömpimässä ulos kun Kenny SYTYTTÄÄ AUTON VALOT ja Saatana on kukistettu.
Sitten Kenny ja Samantha käyttävät telekineettisä voimiaan ja iskevät sen aiemmin mainitun hokkus pokkus-tikarin Warlockiin ja Warlock mätänee kasaan hyvin mukavan ällöttävän näköisesti. Samantha kerää riimukiviä itselleen, kun yllättäen Warlockin luinen käsi nappaa yhden niistä mukaansa ja vetäytyy maan poveen.
Warlock kakkosessa ei ole samalla tavalla veikeän hauskan mielikuvituksellisia ideoita yhtä runsaasti kuin ensimmäisessä osassa, mutta mukana on kuitenkin muutama ilkeän näyttävä kohtaus. Ne eivät ole mitenkään humoristisia, vaan pelkästään häijyjä.
Heti alkupuolella oleva Warlockin syntymä on varmasti yksi elokuvahistorian oksettavimpia ja täten varsin sopiva Saatanan poikaa kuvastamaan. (Vai mikä lie Saatanan ottopoika se nyt onkaan.)
Toinen ällöttävä ja myös elokuvan muistettavimpia kohtauksia liittyy myös Warlockiin itseensä. Eräässä kohtauksessa Warlock tulee täyteen reikiä voodotempun vuoksi ja mustaa verta suihkiva Sands vinkuu ja vikisee mukavan mallikkaasti.
Tulipa tätä elokuvaa katsoessa mietittyä, että mitäpä elokuvan ohjaajalle, Anthony Hickoxille kuuluu. Herra tuntuu lähes kadonneen maan päältä. Eihän Hickox koskaan mikään suuri nimi ole ollut, tai tehnyt mitään erityisen muistettavaa, mutta etenkin Fangoriaa lukevat muistanevat että Hickox oli 90-luvun alussa lähes joka numerossa ison jutun kohteena. 1988 tuli Waxwork, joka on nyt jonkinlainen moderni kulttiklassikko sekin, mutta sitten 90-luvun alussa Hickox teki nimen itsestään go-to-guyna kun oli aika tehdä jollekin elokuvalle jatkoa. Siispä mukaan tulivat omalle Waxworkille jatko vuonna 1992 ja samana vuonna valmistunut Hellraiser 3. Vuotta myöhemmin tuli sitten tämä, Warlockin jatko. 1993 ilmaantui vielä ihan kakkaa oleva rystyskynsi-ihmissusielokuva Full Eclipse, jonka ainoa mielenkiintoinen seikka tässä tapauksessa lienee se, että Full Eclipsen pääpahista esittävä Bruce Payne korvasi kolmannessa Warlockissa Julian Sandsin.
Mutta näyttää siltä, että Hickox halusi päästä eroon kauhuohjaajan maineestaan, sillä tähän päivään saakka hän pysytteli erossa siitä genrestä. Eikä jatko-osiakaan näytä löytyneen enää vuoden 1993 jälkeen. En tiedä sitten oliko se Hickoxilta viisasta pyristellä irti kauhusta, kun ainakin sen avulla hän sai teoksilleen näkyvyyttä, kun niistä muista elokuvista ei ole tainnut yksikään saada juuri muuta huomiota osakseen kuin ”ei hitto mitä roskaa” tyylisiä kommentteja. Ainakaan minä en ylpeilisi Blastin kaltaisella valjulla De Hard-kopiolla, tai Steven Seagalin tähdittämällä Submergedilla, jonka olisi kannattanut pysytellä upoksissa.
No, vuosien 2005 ja 2010 aikana Hickoxilta ei näytä tulleen yhtään elokuvaa ja kuinka ollakaan, tuo tämän vuoden paluu elokuvalla Knife Edge, näyttäisi olevan myös paluu kauhuun.
Mainitaan tässä välissä jotain Warlockin kolmannesta osasta.
Se ei ole hyvä.
Palatakseni kuitenkin Warlock kakkosen pariin.
Tämä osa sisältää joitakin hyvin näyttäviä kohtauksia ja Sands tekee edelleen hahmosta omaansa, mutta muutoin elokuva on aika tyypillinen jatko-osa. Kaikkea on vähän enemmän, mutta aineksia ei ole sekoitettu oikein. Tämä on kuin taikina johon on laitettu liikaa hiivaa. Yli pursuaa.
Jotkut efekteistä ovat jopa halpatuotannoksi halvan näköisiä, kun taas osa on samasta syystä hyvinkin onnistuneita. Yksinkertaisimmat ideat toimivatkin elokuvassa parhaiten.
Muutaman kerran kamerankäyttö tuntuu vaivaannuttavan hölmöltä ja kaikki ne kliseiset paholais- ja enne-jutut käyvät lukumäärällään päälle kuin sata salamaa. Tosin nämä salamat ovat yhtä tehokkaita kuin sulanut vaahtokarkki.
Osa näyttelijöistä on on aivan kauheaa katseltavaa. Kun Sands ja esimerkiksi Steve Kahan ovat varsin uskottavia, niin Paula Marshall kumoaa kaiken vetämällä rooliaan niin yli, että sitä ei paljaalla silmällä meinaa enää nähdäkään. Tosin Marshallista on todettava, että pidin hänestä tv-sarjassa Kirottua ja hänen vierailustaan Seinfeldissa.
Chris Young puolestaan on väritön, hajuton ja täydellisen näkymätön mies tähän elokuvaan.
Onneksi Sands on supercool.
Elokuva toimii mainiosti aina kun Sands pääsee vauhtiin, sillä hän kantaa tätä elokuvaa. Muutoin kaikista stereotypioistaan huolimatta elokuva on kuitenkin varsin miellyttävää katseltavaa. Se on ehkä typerä ja ajoittain naurettavan näköinenkin, mutta se silloin kun se toimii, niin se on hauska ja nautinnollinen. Vähän niin kuin housuihin kuseminen. Aluksi lämmintä ja mukavaa, sitten viilenee.
Tähdet: ***
Warlock 2: The Armageddon
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti