Shockleyta arvelluttaa hiukan se, että miksi nimenomaan hänet haluttiin noutavan tämä vähäpätöinen todistaja, mutta työ on työtä ja niinpä Shockley lähtee matkaan.
Vegasiin saavuttuaan Shockley tapaa sätkivän ja vinkuvan Mallyn joka selittää kuinka he molemmat tulevat kuolemaan heti kun he astuvat ovesta ulos. Shockleylle paljustuukin että on meneillään vedonlyönti jossa ennustetaan Mallyn loppua. Kertoimet nousevat hetki hetkeltä ja se saa Shockleyn suivaantumaan. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa hänen pätevyyttään saada työnsä tehtyä kunnialla.
Heti kotimatkan alettua Shockey ja Mally välttyvät autoräjähdykseltä ja perässä kulkevilta tappajilta. Vähäpätöinen todistaja taitaakin olla kaikkea muuta kuin sitä.
Piilouduttuaan motelliin, Shockley soittaa päällikölleen Blakelockille (William Prince) ja pyytää lisävoimia avukseen. Paikalle saapuneet poliisit eivät nyt hirveän avuliailta vaikuta, etenkään kun he räiskivät motellin säpäleiksi.
Tilanteesta kunnialla pakoon selvinneet Shockley ja Mally huomaavat ettei Shockleyn kollegoihin oikein uskalla luottaa, joten on keksittävä toiset keinot päästä Phoenixiin elossa.
Matkalla kaapataan rivosuinen kyttä väliaikaiseksi kuskiksi ja soitetaan uusi apupyyntö Blakelockille. Mally huomauttaa että motellille apuun saapuneet kytät tulivat sinne juuri Blakelockin ansiosta ja heti ensimmäiseksi koettivat tappaa Shockleyn ja Mallyn. Eikö siinä lie jotain pohdittavaa. Ja toden totta, apuvoimat ovat tulleet tappamaan heidät, mutta saavat hengiltä vain sen rivosuisen kytän.
Nyt Shockley ymmärtää ettei Blakelockiin voi luottaa.
Mallyn on tarkoitus todistaa mafiaoikeudenkäynnissä, mutta mafia ei ole se joka koettaa saada Mallya hengiltä. Siviiliammatiltaan Mally on prostituoitu ja eräs mafiahyypiö oli pimpannut Mallyn eräälle aserunkkausfetisistille ja tämä masturbaatiokuningas sattui olemaan eräs Blakelock. Joten nyt Blakelock haluaa suojella sekä itseään että siinä sivussa mafiaa Mallyn todistukselta ja tästä syystä Mallya noutamaan lähetettiin luuserina pidetty Shockley. Tässä vaiheessa liene syytä huomauttaa, että vaikka nimenomaan poliisit koettavat saada Mallya ja Shockleyta hengiltä, niin vain murto-osa heistä on korruptoituneita. Valtaosa vain tottelee vääristeltyjä käskyjä.
Sitten isotellaan prätkäjengille, kaapataan pyörä ja ajetaan pakoon helikopteria.
Shockley vapauttaa Mallyn ja päättää näyttää Blakelockille pystyvänsä pääsemään elossa Phoenixiin ja oikeustalolle saakka. Tämä on kunniakysymys.
Mally joka on tietenkin tässä vaiheessa jo ihastunut matkakumppaniinsa, päättää pysyä Shockleyn matkassa. Siispä kaapataan bussi, vahvistetaan sitä metallilevyillä ja lähdetään ajelulle.
Phoenixiin saavuttuaan matkalaisemme kohtaavat elokuvan nimen mukaisen luotikujan. Röykkiöittäin poliiseja odottamassa tien molemmilla puolin. Sitten ajellaan ja vastaanotetaan luoteja.
Tässä vaiheessa osa käskyjä tottelevista poliiseista on alkanut kyseenalaistamaan komentojaan. Tuossako muka yhteiskunnan vihollinen numero yksi?
Kaiken hävityksen ja tuhon jälkeen Shockley pääsee perille ja suivaantunut Blakelock tarttuu pyssyyn. Ei ehkä kaikkein fiksuin ratkaisu kun ympärillä on kymmeniä ja taas kymmeniä poliiseja. No, Blakelock päättää säilöä luoteja kehoonsa ja Shockley pääsee poistumaan Mallyn kanssa, poliisien osoittaessa hiljaista kunnioitustaan.
Jos elokuva kuulosti mielestänne hieman samanlaiselta kuin Bruce Willisin huomattavasti tuoreempi tapaus, 16 Blocks, niin en yhtään ihmettele.
Molemmissa on sama idea:
-Kyttä jonka kykyihin ei uskota, lähetetään hakemaan todistaja.
-Ilkeät kytät koettavat estää todistajan perille saapumisen.
No, 16 Blocks oli ihan ok leffa, joten mitäpä tuosta.
Luotikuja ei Eastwoodin kyttäroolista huolimatta muistuta juurikaan Likaista Harrya. Ehkä hieman jotain Murhapoolia, mutta Harryt ovat enimmäkseen huomattavasti vakavampia ja synkempiä elokuvia, kun taas Luotikuja on hieman kuin vuoden 1977 näkemys Transporterin tyyppisestä popcornviihteestä. Eli elokuva ei suuremmin vaadi ajatuksia, mutta ihmeesti kasvoille nousee hymy ja fiilis on muikea. (Niin ja minä en sitten pidä Transportereista.)
Toki Eastwood poliisin roolissa aiheuttaa ajoittain pakollisia mielikuvia Harry Callahanista, joten ei siitä eroon pääse. Mutta haitanneeko tuo, kun hän kerran suoriutuu osastaan mainiosti.
Tosin Eastwood ei ole kovin uskottava alkoholisoituneena hahmona, mutta pessimismin hän osaa tuoda esiin mainiosti.
Hassua että Ratkaisevassa Iskussa Sondra Locke otti minua päähän apaattisuutensa vuoksi ja Luotikujassa hän ottaa päähän juuri päinvastaisen esiintymisen vuoksi. Tässä elokuvassa hän vinkuu ja vonkuu kuin ruosteinen karkuun päässyt vuoristorata, joka on täynnä valittavia adressinlaatijoita. Hän on kyllä parempi tässä elokuvassa kuin Ratkaisevassa Iskussa, sillä Gus Mally-hahmon tuleekin olla jokseekin ärsyttävä, jotta siitä saataisiin hyvää vastapainoa Ben Shockleylle. Paha vain että Locke vetää välillä rooliaan niin yli, että ärsyttävyys ylittää kynnyksen liiankin agressiivisesti.
Koska elokuva keskittyy niin vahvasti Eastwoodin ja Locken ympärille, ei muista näyttelijöistä löydy oikein mitään sanottavaa. Kukaan mukana oleva ei ole varsinaisesti huono, mutta eipä kukaan sieltä erityisemmin pääse valokeilaan säteilemään kyvyillään.
Luotikuja on hauskaa roskaviihdettä. Se on ylienerginen toimintapommi jossa on karismaa ja erinomainen Eastwoodille tyypillinen jazzscore.
Erityisen hauskaa katseltavaa on lopun luotikujamatka. Kaikki se ylilyöty ammuskelu ja Shockleyn jääräpäisyys vetoaa ääliöön minussa.
Katsokaapa Luotikujan kantta. Hitto! Se näyttää ihan joltain Heavy Metal-lehden kannelta.
Clint taistelee morlokkeja vastaan lähitulevaisuuden post apokalyptisessa maailmassa!
Aivan loistavaa.
Tähdet: ***
Luotikuja
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti