Seuraavaksi Robert on matkustajana Brunon kyydissä, kun Bruno kiertää kaupungista toiseen korjailemassa ja tarkastamassa elokuvateattereiden projektoreiden kuntoa.
Kuten road movie-perinteisiin kuuluu, niin matkalla tavataan aina silloin tällöin muitakin ihmisiä ja puretaan tunteita. Toisin kuin yleensä samaa teemaa hyödyntävissä elokuvissa, tässä ei kohdata mitään kummallisuuksia tai outoja henkilöhahmoja. Sekin määrä muita ihmisiä joita kohdataan matkalla on hyvin pieni.
Välillä ajetaan eteenpäin, välillä jutellaan hieman ja siinä kaikki.
Lopuksi Robertin ja Brunon tiet eroavat.
Kuten tuo edellisellä kerralla käsittelemäni Paris, Texas, on myös tämä Wim Wendersin aiempi elokuva hyvin lyyrinen. Mikä on tietenkin vain hieno tapa sanoa, että se on hidas ja hiljainen.
Paris, Texasissa tämä tyyli toimii mielestäni huomattavasti paremmin. Kyllä se sama vähäeleisyys ja hiljaisuus tavallaan toimii myös tässä elokuvassa, mutta lähes kolme tuntia pitkänä elokuvana se käy auttamattomasti voimille. Paris, Texas oli siinä ja siinä, alkaako sen pituus olla liikaa elokuvaksi jossa paikallaan pysyminen on suurimpia tehokeinoja. Mutta kun lähestytään kolmatta tuntia, niin siinä alkaa puutumaan paikat aika pahasti. Etenkin kun Paris, Texas on lähes Maantiekiitäjä Kings Of The Roadiin verrattuna.
Kings Of The Road toimii mainiosti sellaisena taustana jota ei tuijota herkeämättä, vaan aina silloin tällöin nostaa katseensa ja vilkaisee mitä ruudulla tapahtuu.
Näyttelijät ovat erinomaisia ja elokuvan tunnelma on miellyttävä. Zischlerin ja Voglerin kemiat pelaavat hyvin yhteen ja heidän tyhjästä syntynyt ystävyytensä tuntuu realistiselta. Itseasiassa koko elokuva tuntuu hieman samalta kuin Paris, Texasin alkupuolella ollut Travisin ja Waltin kotimatka jossa ei puhuttu paljoa, mutta tunteita siitä ei puuttunut.
Jos Kings Of The Road olisi tunnin lyhyempi, olisin ollut melkein valmis antamaan täydet pisteet elokuvalle. Sillä elokuvan tunnelma on nautinnollinen ja näyttelijät hyviä.
Elokuvan pituus vain on liian pitkä, jotta sitä jaksaisi seurata kunnolla.
Minusta oli positiivista että elokuvan tarinaa ei elävöitetty pistämällä sinne joukkoon mitään friikkihahmoja, vaan kaikki olivat samanlaisia hiukan hiljaisia, mutta eivät masentuneita henkilöitä.
Hiljaisuus ja hitaus jaksavat kantaa vain niin pitkälle, että ei ole hyväksi jos elokuva jatkuu vielä päätepysäkin jälkeenkin. Sitä ei voi nyt kehuna pitää, jos toteaa että elokuvaa kannattaa aina silloin tällöin vilkaista, kun sitä olisi mukavampi katsoa ilman muita ajatuksia.
Kuitenkin, elokuva on rentouttava ja hyvin näytelty.
Vaikka sanoin ettei elokuvassa kohdata friikkejä, niin loppunäytökseksi oli jätetty elokuvan erikoisin kohtaaminen, mutta kyse ei ole mitenkään silmiinpistävän oudosta tapauksesta. Kyseessä on mainio idea lopettaa elokuva.
Bruno saapuu elokuvateatteriin jonka omistaja ei esitä elokuvia koska ne manipuloivat ihmisten tunteita, mutta oli luvannut edesmenneelle isälleen että kaupungissa säilyisi edes yksi elokuvateatteri.
Tämä oli hieno lopetus.
Tähdet: ***
Kings Of The Road
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti