Lokakauhu. Loppu.

Niin on lokakuu saapunut tältä vuodelta päätökseensä ja samalla hyvin löysähenkinen haasteosuus jossa alunperin kehoitin kanssabloggaajia kirjoittamaan vähintään kahdeksasta kauhuelokuvasta kuluvan kuukauden aikana ja itseni patistin jonkinlaisen sanktion uhalla tekemään saman kahdestatoista. Edellinen lukumäärä oli oikeasti ajatustyön tulos jolla pääteltiin mikä olisi minimimäärä mihin jokaisen osallistujan tulisi realistisesti yltää oli tiellä sitten minkälaisia umpikujia tahansa. Pois lukien tietenkin eksyminen Haminassa, joka on hyvä perustelu minkä tahansa epäonnistumisen kohdalla. 12 puolestaan oli oikeastaan ihan hatusta vedetty luku, se vain nyt sattui kuulostamaan hyvältä ja sinä aikana oli alkamaisillaan paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen ruokakeräys ja tuumin, että kai minä nyt ainakin 12 ruokapakkausta tulisin ostaneeksi joten se luku soveltui myös elokuvahaasteeseen. Sen kohdalla aluksi tuumin, että jos en saavuttaisi haluttua tulosta tulisin vasta sen seurauksena ostamaan kuin muka jonkinlaisena rangaistuksena ne 12 ruokapakkausta, mutta todellisuudessa en pitänyt sitä minkäänlaisena haittana ja olisin ostanut ruokaa keräystä varten kuitenkin joten tein sen samantien ja luotin vain omaan sanaani, että vieläkin tavoittaisin ei-mitenkään-maagisen luvun.

Koska olin jo tovi aikaisemmin ilman mitään keräystapahtuman motivaatiota lahjoittanut ruokaa ja tarvikkeita ostoskärryllisen verran niin tuntui, että vedän överiksi kun heti perään osallistun suurella satsilla keräykseen, mutta hei, hitot sellaisista ajatuksista koska kissat ovat aina etusijalla oli kyse sitten mistä tahansa.

Kun kerran en oikeasti pidä lokakuuta mitenkään erityisenä kuukautena ja halloween on kivoista koristeluista huolimatta tuntunut hieman väkisin meille tuodulta juhlalta niin en myöskään pahemmin herää eloon sen vuoksi, mutta ajatus siitä kuinka yhteisen teeman avulla saisi jonkinlaista yhteisöllisyyttä aikaiseksi oli varsin veikeä. Toki olisi ehkä ollut parempi tiukentaa otetta jollakin tavoin ja vaatia jotain muutakin yhdistävää kuin pelkkä saman lajityypin elokuvat, mutta kun tämä oli aluksi vain enemmän omaa kivaa ja tuli sen verran myöhään esille ei ollut oikein halua ruveta johtamaan mitään joukkoa kohti vääjäämätöntä tuhoaan, ja silti niin kovin moni tarttui koukkuun jopa otsikoiden kirjoituksensa omani mukaisesti josta olen kovin otettu ja siksipä esitän kiitokseni kaikille tavalla tai toisella mukana olleille.

Näin minä ylistän Teitä.

Ei tähän oikeasti mitään teemaa olisi tarvittu, kauhuleffojahan tulee muutenkin katsottua runsaasti, mutta jotenkin aina jonkinlainen punainen lanka tekee kokemuksesta hivenen enemmän kuin pelkän elokuvan näkemisen ja tällaisen blogin tapauksessa myöskin enemmän kuin pelkän siitä kirjoittamisen. Tästä syystä uskonkin, että kun vastaisuudessa tulee jonkinlainen leffaputki eteen taikka yhteistyöprojekti (btw. edellisestä blogien yhteisarvostelusta on jo aika tovi, että hmm...?) niin se toimii aina oman otsikkonsa alla.

Sen enempää pohtimatta kuukausi muutoinkin päätyi jonkinlaiseen sanoisimmeko halloweenhenkiseen spookeiluun kun metsäreissuilla tekemäni "merkinnät" ovat silkkaa Blairin noitaa

ja töissäkin tuli tehtyä jonkinlaista aiheen mukaista koristelua muun muassa kirjaimellisesti rakentamalla oma halloweenpuu.

Näissä mukana olevissa kuvissa esiintyykin kuukauden saldoa niin hyväntekeväisyyden kuin myös jonkinlaisen muun saralta. Niistä edelliseen liittyen jo aiemminkin harrastamani leffojen vienti lahjoitettavaksi on sekin jatkunut ja esimerkiksi lokakauhun elokuvista kierrätykseen menivät Devil's Pass, The Collector ja Penny Dreadful. Voin vain pyytää anteeksi heiltä jotka Devil's Passin ja The Collectorin ottivat, koska nyt tuli annettuja risuja lahjaksi.

Toiste jotain toista, mutta tältä erää tämä ainakin oli tässä. Frank Pappa sanoisi "kosketelkaa toisianne", mutta tämänhetkisen trendiuutisen (en vähättele asiaa, mutta tällä tavoin media toimii: nostaa hetkiseksi jonkin skandaaliaiheen, hakkaa sen rusinaksi ja sitten hylkää sivuun) , seksuaalisen lähentelyn varjossa lienee turvallisinta että koskettelemme ainoastaan itseämme. Kovaa rakkautta, tottakai!

Tätä kirjoittaessani taustalla soi Rinneradio - Pan

It is happening again

Lokakuu kuuluu kauhulle pt.12: Mexican Werewolf in Texas (2005)

En tiedä, jotenkin tuntuu kuin Mexican Werewolf in Texas kertoisi jo kaiken oleellisen Mexican Werewolf in Texasista. Mutta miksi se kuulostaa koomisemmalta kuin An American Werewolf in London? Johtuuko se vain mielikuvasta sombreropäisestä viiksiniekkaihmissudesta Billy Ray Curyksen kanssa rodeossa jauhamassa purutupakkaa, kun voisihan se Lontoossa oleva ihmissusikin olla punaniskaraybob Hugh Grantin kanssa Emmerdalessa ja olisi yhtä hupsu. Jos ei ole nähnyt kumpaakaan voisi kuvitelma olla samanlainen, mutta kuitenkin kiitos Lontoo-version Meksiko on selvästi mahdollisesta vakavuudestaan ainakin osittainen parodia siitä ja jo siksi koomisempi. Lisäksi se on surkeaa halpamielistä kauhuroskaa joten pohdinnat hiiteen.

Teksasilaisen pikkukaupungin luona tapahtuu ikäviä, mutta kunhan bilenuoret ovat paneskelleet ja ryypänneet aikansa tulee chupacabra ja syö ne kaikki. Siinä välissä muut kyläläiset aikovat metsästää lihansyöjäpedon, mutta se syö ne kaikki.

Mexican Werewolf in Texas ei ole Asylum-tuotantoa, mutta se voisi hyvinkin olla yksi heidän mockbustereistaan sillä jos pelkkä titteli ei sitä kertonut on kyseessä todellakin aika kieli poskessa tehtyä tietoista B-roskaa. Ei niin ettäkö tämä olisi vakavissaan tehtynä ollut yhtään sen parempi ja siitä pitävät huolet kehnot tehosteet, onnettomat esiintyjät ja kaikki muu asiaankuuluva, mutta kuten niin usein muulloinkin kun ollaan menty itsetietoisemmalle ironian linjalle ollaan edes hivenen saatu puolusteltua omaa kehnoutta. Siksipä painotetun kliseiset hahmot sun muut ovat melkeinpä jo hyvästä ja kun mukana on kertojapäähenkilö muistuttamassa Daria Morgendorfferista ja yksi heppu imitoimassa lontoilevaa jenkkisutta David Naughtonia ollaan vähintään siedettävän viihdyttävyyden parissa. Avuksi tässä tulee vielä joukko yli-ikäisiä teinejä päätymässä kasaksi teollisuusjätettä kiitos oikeastaan aika sopivan näyttävän meksikaanisusidemonin hampaissa.

Onhan se hassun näköinen kuin karvainen bodariversio jostain Super Marion piraijakasvista, mutta asiayhteys huomioiden aika onnistunut. Eihän sitä tietenkään elokuvan aikana kunnolla näytetä, mutta miksipä olisikaan.

Valitettavasti aina välillä tekijät ovat luulleet, että on syytä viedä elokuvaa vakavampaan, oikean kauhun suuntaan ja silloin mennään metsään eksymään. Sen jälkeen edes petoeläimen silmistä kuvattu kohtaus Tappajahaita imitoivalla musiikilla ei jaksa enää palauttaa elokuvaa niin huono että hyvän tasolle vaan päädytään sinne eh! kyllä sen katsoi-sarjaan joka ei siis ole tarpeeksi huono mutta ei missään nimessä myöskään hyvä. Se pölhöhuumorin tieltä poikkeaminen aiheuttaa tässä tapauksessa vain pitkästymistä ja sitä riittääkin viimeistään puolesta välistä loppuun.

Siltikin paljon, paljon parempi ja vähemmän nolostuttava kuin Ihmissusi Pariisissa.

Tähdet: **

Mexican Werewolf in Texas