The Age of Dinosaurs (2013)
Koska leffakokoelmastani löytyy useita katsomattomia elokuvia jotka kuitenkin olen hankkinut halusta katsoa ne ja sitten ne ovat vain matkan varrella lykkääntyneet eteenpäin, niin voisi ainakin luulla olevan helppoa valita tämän haasteen elokuva niiden joukosta. Sitä se varmasti olisikin jos niitä katsomatomia ja katseluharkinnassa olevia elokuvia ei olisi niin rutosti, että rajaaminen muureja rakentamalla ei tuntunut helpottavan laisinkaan. Aika monet niistä katsomattomista ovat lykkääntyneet sen vuoksi, että olen halunut yhdistää ne jonkin muun kanssa yhteen, kuten vaikkapa jonkinlaiseen näyttelijäputkeen tai jatko-osiinsa ja joidenkin kohdalla ensi-innostus ehti jo ohittaa aikansa. The Age of Dinosaurs kuului niihin jälkimmäisiin ja vaikka nämä Asylum-leffat ovatkin lähes poikkeuksetta hauskaa halpisroskaa, niin niissä ensi-innostondis valahtaa helposti alas jo siksikin, että kyseinen firma suoltaa liian paljon samanlaisia leffoja ja tekee ne aina liian tarkoituksella samaan muottiin sopivaksi. Joten ei tämä elokuva ole ollut mitenkään suuremmassa taikka pienemmässä katsomisharkinnassa kuin muutkaan katsomattomat, se vain oli nyt sopivasti nenän edessä.
Salaisen tutkimuslaboratorion leikkaussalissa tehdään tiedettä. Siellä aiotaan leikata komodonvaraani ja luoda siitä dinosauruksia. Tottakai ensiyritys menee poskelleen ja ruumiita syntyy, joskin ihan yhtälailla syypää siihen on kesken kaiken herännyt ei-laisinkaan-varaanilta näyttävä varaani kuin väkisin projektia jatkanut isopomo, joka tietenkin hetkeä myöhemmin kritisoi keskeyttämistä vaatinutta kollegaansa äskeisestä, sanoen itse että hommat olisivat pitäneet keskeyttää ja kohtaus on siis tehty siten, että molempien luonteet kääntyvät päälaelleen aivan kuin he olisivat päätyneet lukemaan toistensa repliikkejä, eikä kukaan vaivautunut korjaamaan asiaa. Samapa tuo sillä dinosauruksia halajava biokemian yritys Geneti-Sharp aikoo jatkaa samalla tiellä ja kyllä niitä kohta saadaan tehdyksi. Niin tapahtuukin ja Geneti-Sharp saa dinonsa, mikä tekee pyörätuoliin sidotusta johtajastaan sir Juariscosta (Ronny Cox) tyytyväisen miehen ja siksipä dinosaurukset esitellään samalla tavalla kuin King Kongin kohdallakin tehtiin. Tottakai ne dinot herätettiin eloon koska haluttiin osoittaa kuinka kuollutta kudosta, tms. voidaan herättää henkiin ja oman lompakkonsa ohella sir Juarisco tietenkin ajattelee myös liikkumattomia jalkojaan. Arvatkaa vaan pääsevätkö nämä sysirumat tietokonetehosteliskot vapaaksi ja ollaanko muutenkin Jurassic Parkin jalanjäljissä. Hitto, Treat Williams esittää käytännössä Jeff Goldblumin Ian Malcolmia ja jopa musiikissa jäljitellään John Williamsin musiikkia, vaikka siinä päädytäänkin kuulostamaan juustoiselta versiolta He-Man and Masters of the Universe-piirretyn tunnarista.
Dinot pääsevät siis vapaaksi Geneti-Sharpin rakennuksessa ja rupeavat popsimaan ihmisiä, mutta onneksi yleisön joukossa on myös yksinhuoltajapalomies Jacobs (Treat Williams) joka rupeaa kiipeilemään hissitunneleissä ja räjäyttelemään paikkoja, sillä nyt tämä onkin Die Hard dinosauruksilla.
"I'm too old for this shit!" Mitä? Ei, ei tässä elokuvassa Tappavia aseita lainata, vaan minä olen liian vanha tähän kakkaan.
Tavanomaista halpayrjöilyä ja joo, siksi hetkittäin ihan hauskaakin katseltavaa. Paras oivallus oli laittaa aina hiukan näsäviisaas oloinen Williams rooliin jonka esikuvaa esitti myöskin aina näsäviisaan oloinen Jeff Goldblum, mutta muuten tämä elokuva joka tehtiin vain koska saatiin tieto, että tulossa olisi Jurassic World on aika puuduttava kokemus ja sitä suurelta osin siksi, että se on taas vain tätä samaa jo pureskeltua mössöä. Tykkäsin kyllä paljon joistakin surkeista tehosteista ja siitä kuinka Ronny Coxin esittämä dinopomo oli sir kuten Richard Attenborough oikeasti ja kun jälkimmäinen tarvitsi keppiä Hammondina avukseen niin edellinen yleni aina pyörätuoliin saakka. Paitsi tietenkin Coxin hahmo paransi itsensä dinogenetiikalla. Mutta ne tykkäämiset ovat vain rutiinireaktioita samalla tavalla kuin silloin kun joku laittaa facebookissa sen miljoonannen mietelauseen jostain elä hyvin, naura ja itke vuolaasti-sivustolta, etkä kehtaa aina olla noteeramatta niitä kun toinen kerran näkee sen vaivan, että painaa jaa-symbolia.
Sen verran paljon ollaan lainailtu Jurassic Parkeista, että kun vuorossa on esimerkiksi raptorit ja keittiö-kohtaus niin edes kopiokone ei mene valehtelemaan sen olevan originaali. Ja olihan se hauskaa nähdä kuinka samalla lainaillaan Die Hardia kun ollaan dinosauruspuistossa. Tietenkin Asylumeille tyypillisesti elokuva on niin keskittymiskyvytön, että kunhan vain saadaan pikainen tyydytys niin voidaan heti perään hypätä jonnekin aivan muualle ja unohtaa mitä äsken tapahtui. Hitto kun nämä tälläiset roskaelokuvat vain ovat liian tuttuja, turvallisia Asylum-tuotoksia, etteivät ne jaksa jaksa enää yllättää surkeudellaan, sillä kyllä tämä muuten käytännössä on jälleen niin huono että hyvä-kamaa, että ilman vertailukohtiaan se toimisi huomattavasti paremmin. Onhan tämä varmaan ainoa dinosauruselokuva jolla yksi sellaisista hakataan hengiltä jääkiekkomailalla.
Ja olihan se toki mainiota, että tämän elokuvan Chris Prattin saapuessa moottoripyörällä paikalle pelastamaan päivää tulee hän samantien syödyksi.
Tähdet: *
