"Ranska 1600-luvulla.
Englanti ja Ranska uhkasivat sodalla. Ranska olisi hävinnyt sen."
Hetkinen, miksi Ranska uhkaisi Ranskaa sodalla? Sovitaanko, että se on kuitenkin Espanja kuten suomennoksen sijaan englanninkielisessä esittelytekstissä lukee.
No kuitenkin, kuningas on hissukka ja katolisen kirkon johtaja kardinaali Richelieu (Stephen Rea) pitää todellista valtaa ja koska arvon kardinaali on paha tyyppi niin alamaiset saavat kärsiä despootin aivoitukset nahoissaan. Ainoastaan kuninkaan arvostetut muskettisoturit uskaltavat vastustaa kardinaalin kiusantekoa, mutta eivät tee niin, kunhan vain chillaavat omissa oloissaan taikka vankilassa
Ylimielinen nuoriherra D'Artagnan (Justin Chambers) koki lapsena menetyksen kun kirkon ilkeä veronkerääjä ja se todellisuudessa jopa kardinaalin naruja vetelevä Febre (Tim Roth) meni ja pisti miekallaan pojan vanhemmat hengiltä, minkä vuoksi aikuiseksi kasvanut D'Artagnan saapuu maaseudulta Pariisiin mielessään kosto ja halu olla edesmenneen isänsä tavoin muskettisoturi. D'Artagnan kohtaa vastustusta sekä välinpitämättömyyttä muun muassa kolmen tunnetun muskettisoturin, Athosin (Jan-Gregor Kremp), Porthosin (Steve Speirs) ja Aramiksen (Nick Moran) puolelta, mutta kunhan runoihin ja alkoholiin päivänsä upottavat muskettisoturit huomaavat, että poika tarvitsee vain johdatusta elämäänsä niin kaikki on ihan okei. Jokainen on varmasti lukenut Alexandre Dumasin kertomuksen, joten tiedätte kuinka eteen saattuu romanssinpoikasta, kuninkaallista salamurhayritystä ja miten neljä muskettisoturia pelastavat Ranskan katoliselta turmiolta. Okei, yksi muskettisoturi, sillä muut heistä ovat hyvin, hyvin sivussa ja siten Athos, Porco Rosso ja Aramis olisivat voineet olla keitä vain missä vain.
Tämän muskettisoturifilmatisoinnin jippo on Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme-elokuvan innoittamana mukaan otettu wuxiahenkinen toiminta ja mainitsen tuon Ang Leen elokuvan koska se oli juuri lyönyt etenkin massayleisön keskuuteen tietoisuuden vaijeri fusta ja tokihan sitä piti jollakin tavoin hyödyntää muissakin elokuvissa. Oikeasti hämmästelinkin aikoinaan hetken sitä ettei tuota ollut aiemmin hyödynnetty etenkin tälläisissä klassikkoseikkailutarinoissa, sillä kun kaikenmaailman merirosvojutuissakin on aina vaijeritemppuihin sopivaa lennokkuutta, mutta eipä vaan kiinailmiötä ymmärretty ottaa mukaan. Se miksi tuota ei ole tämän nimenomaisen Muskettisoturin ilmaantumisen jälkeen hyödynnetty edes huumoripainotteisissa Pirates of the Caribbean-elokuvissa ei kyllä yllätä laisinkaan, sillä vaikka shaolintemput voisivat ilmavuudeltaan sopiakin iloluonteisiin miekkaseikkailuihin niin tämä Peter Hyamsin yritys sillä saralla varmasti säikäytti jäykkyydessään ja kömpelyydessä muut yrittäjät nurkan taakse. Vaikka voltit, kierteet ja pyörteet yhdistettynä Dumasin kertomukseen kuulostavatkin veikeältä ajatukselta piristää/muuttaa ainakin pinnallisesti tuttua ja moneen kertaan keskenään samalla tavalla tehtyä tarina niin edes Kiinasta tuodut stuntkordinaattorit eivät ole onnistuneet sisällyttämään elokuvaan oikeaa lennokkuutta, vaan liikkeet ovat kaikinpuolin yhtä joustavia kuin tiiliseinä. Joskin toisaalta se jäykkyys on kyllä linjassa näyttelijöiden monotoniseen paperistalukuun ja eleisiin jotka saavat Stallonen halvaantuneen huulen vaikuttamaan Reed Richardsilta. Ihan oikeasti, ei uskoisi niinkin hyvien näyttelijöiden kuten Stephen Rean ja Tim Rothin sortuvan näin pahaan jumittamiseen ja elävän ruumiin esittämiseen. Onneksi sentään ekstroissa karismaattiseksi (heh heh) kehuttu pääosan Justin Chambers on itsekin kuin eloton uppotukki jota edes Shelby "the Swamp Man" Stanga ei kelpuuttaisi nostettavaksi.
Kenties kyse on vain siitä ettei Hyams tiennyt miten tälläistä wuxiatyyliä tulisi hyödyntää ja näin ollen kaikki se ajatus piristää klassikkotarinaa ja positiivisesti erottua aiemmista filmatisoinneista on valunut hukkaan ja jäljelle on jäänyt vain innotonta, hidasta, tylsää elokuvaa jonka kohdalla voi puolustelevimmillaan todeta, että ajatus hauska, mutta parasta on edelleen kirja elokuvan pohjana.
Voin vain olettaa, että Chicago Sun-Times toimittaja ei olllut ennen Muskettisoturia nähnyt yhtäkään toimintaelokuvaa, sillä mikä muu selittäisi hehkutuksen siitä kuinka "pelkästään taistelukohtaukset ovat näkemisen arvoisia!"
Niin varmasti ovat jos kyseessä on juuri näkönsä saanut henkilö joka ymmärrettävästi iloitsee nähdessään jotain mitä tahansa ensimmäistä kertaa eläissään.
Lisäksi on todettava, että tässä elokuvassa ovat yhdet rumimmista ja halvimman näköisistä alkutekstiosuuksista ikinä.
Aikoinaan huhuttiin Nine Inch Nailsin The Fragile-levytyksen kohdalla Trent Reznorin hakeneen innoituksia levyn soundiin muun muassa palkkaamalla studionsa läheisyydessä kerjäävä koditon studiotekniikkaa tuntematon henkilö miksaaman yhden levyn kappaleista ja oli se totta tai ei niin Muskettisoturin alkutekstien perusteella hänen uransa jatkui elokuvateollisuudessa.
Kannattaa pysytellä Muskettikoirien seurassa.
Tähdet: *
Muskettisoturi
Ensimmäisessä maailmansodassa pakolla taikka vapaaehtoisina avustaneet kiinalaiset eivät saa tekemästään kiitosta, joten siirrytään eteenpäin katselemaan kuinka Shanghaissa rosvoparonit puntaroivat miten parhaiten hyötyä sodan aiheuttamasta kärsimyksestä. Vaikka yökerho-omistaja Liu (Anthony Chau-Sang Wong) ei arvostakaan esimerkiksi nousevaa Japanin uhkaa on hän kuitenkin valmis rahastamaan tilanteella, kun taas vastarintaliike pyrkii estämään maan jakautumista ja tässä avuksi tulee euroopan taisteluista palaava Chen Zhen (Donnie Yen) joka astuu mahdollisesti veljensä mutta ainakin entisen ystävänsä/pomonsa Liun palvelukseen ujuttautuakseen sisäpiiriin selvittämään mitä vehkeilyjä japanilaisten kanssa suunnitellaan. Osan ajasta Chen onkin parasta kaveria ja uskollista naistennaurattajaa, kun toisen puolen päivästään on vastarintaliikettä avustava naamioitunut sankari pistämässä konnia ketoon ja vakuuttamassa opportunisteille ettei kannata liittyvä vihollisleiriin. Siellä ei hirveästi digatakaan Chenin jalkatyöskentelystä.
Eli Chen Zhenin paluu koska kyseessä on näemmä jatkoa Bruce Leen Fist of Furylle, mutta jatkon sijaan kyseessä on kenties enemmänkin uusintaversio. Mukana toki on kohtauksia joissa muistutellaan aiemmasta tarinasta luoden näistä peräkkäisiä tapahtumia, mutta enimmäkseen kertomus vaikuttaa toisinnolta samasta kertomuksesta jossa japanilaiset öykkärit alistavat vähempiarvoisina pitämiään kiinalaisia ja Chen Zhen ei kauaa jaksa sellaista peliä katsella vaan pistää höpinää töppösiin. Mukana on jopa aiemmasta tuttu lopputaistelu nutsien kera, on miekkaa heiluttava viiksipahis, eikä Leen valkoista surupukuakaan unohdeta.
Vain päätös pysäytyskuvalla kesken hypyn puuttuu.
Sinänsä tätä voi kyllä pitää onnistuneena remakena siksi, että vaikka pohjimmiltaan se tuntuukin toistavan samaa tarinaa niin se myös muuttaa tarpeeksi monia asioita jotta sitä katsoessa ei liiemmälti vertaile elokuvia keskenään, vaan on ainakin näkevinään myös jotain erilaista. Sodan varjossa eskapismia tarjoava yökerhomiljöö ja jonkinlainen hauras puolueettomana alueena oleminen tuovat muistumia Casablancasta, kun taas selvästi Green Hornetiin yhdistettävä Chen Zhenin alter ego tekee tästä kovasti supersankarielokuvaa muistuttavan ja jännästi poplaritakit, mennyt aika, sateiset kadut sekä naamiosankari saavat ajatuksiin eräänlaisen Batman-tarinan vuodelta yksi. Joten vaikka siellä joukossa ovatkin ne samat jipot ylimielisistä japanilaisista sortamassa bussin takapenkille ajettuja kiinalaisia, niin lisäelementit tekevät Legend of the Fistista tarpeeksi erilaisen Fist of Furyyn verrattaessa ettei niitä vertailua ole tarpeen tehdä kuin vain muistuttaakseen mistä on kyse. Se ei tee tästä parempaa elokuvaa, vaan sopivasti erilaisen toimintakertomuksen.
Elokuvassa on hieman turhankin paljon silmää iskeviä viittauksia juuri Casablancaan, Fist of Furyyn ja esimerkiksi Green Hornetiin, että se alkaa vaikuttamaan ajoittain turhan itsetietoiselta, parodiselta ja neljännen seinä rikkomiselta, kun sellaiselle ei olisi niinkään tarvetta. Hienoa toki on, että perinnetietoinen vaijeri fu saa rinnalle kaikenlaisia sotajuonitteluja Mata Hari-meiningillä ja koettaa olla kovin puhelias dekkaridraama, mutta juuri sellainen tekstipaljous latistaa toimintaosuuksia, varsinkin kun juonellinen sisältö on aivan liiaksi viittailemassa muiden teosten suuntaan. Hetkittäin Legend of the Fist vaikuttaa kuin seuraisi Ready Player Onin kaltaista teosta jossa ei kuitenkaan olisi samanlainen tarkoitus olla jonkinlainen oman populaarikulttuurialan ensyklopedia ja koska näin ei varmastikaan ole päällimmäisenä ajatuksena ollut niin se lähteiden seuraaminen vie liiaksi huomiota pois elokuvasta itsestään. Ja jos se taas on kuitenkin ollut pääidea, niin tuolloin ne aika harvassa olevat toimintaosuudet taas ovat väärässä paikassa. Se ei ainakaan ole avuksi, että kyseessä on selvästi tekoaikansa efektinen elokuva ja näin ollen se mainitsemani perinnetietoisuuudesta vinkkaava vaijeri fu kärsii etenkin jenkkiläistyyppisestä epileptisestä totetuksesta jossa hienot koreografiat eivät pääse täyteen oikeuteensa strobotehosteisesti nykivän lähikuvaleikkauksen vuoksi. Kyseessä ei ole aivan yhtä pahaa mössöä kuin jenkeillä, mutta liiaksi sinne päin.
Vahva tietokoneistuksen tunne myös rappeuttaa ajankuvan autenttisuutta ja alkaa tekemään elokuvasta valitettavan muovisen.
Mukana on kuitenkin yksittäisinä hetkinä todella mainioita silmäniskuja, rentoa gangsteriparodiaa, umpisolmukieroilua ja sopivan vauhdikkaita toimintapätkiä, mutta edes kivojen värien, nätin musiikin ja muun mukavan ansiosta mikään tässä elokuvassa ei tunnu lähellekäään legendaariselta.
Idea Casablancasta jonkinlaisena supersankariversiona on kyllä mieleeni, mutta ehkä tässä tapauksessa kannattaa turvautua ennemminkin pallokorvaan. Ainakin sen version jännitys pysyy kasassa ensimmäisestä ruudusta viimeiseen.
Jet Li pitää mainita siksi, että sen ohella kuinka mies on tehnyt Fist of Furyn remaken, eli Legend of Fistin, niin hän on myös aikoinaan pukannut ilmoille elokuvan Black Mask joka myös tuo mieleen Bruce Leen Katon.
Lopuksi on vielä todettava, että on suuri miinus ettei levyllä ole mitään making of-dokkaria jossa puhuvat päät olisivat kertoneet esimerkiksi mitä kaikkea ovat käyttäneet referenssipohjina, sillä sen verran paljon nyökkäyksiä muualle tuntuu olevan.
Tähdet: **
Legend of the Fist
