"Monet elokuvat eivät ole tuulesta temmattuja vaan perustuvat kirjoihin, hyviin tai huonoihin sellaisiin. Mikä on sinulle sellainen suosikkielokuva, joka pisti sinut lukemaan alkuperäisen tarinan?"
Kuten varmasti moni muukin tekee, niin minä pyrin lukemaan kirjan ennen elokuvan katselua, vain jotta voisin antaa mielikuvitukseni tehdä työnsä, enkä näin ollen näkisi mielessäni esimerkiksi jotain Tom Cruise Lestatina. Tämä tietenkin silloin kun olen oikeasti kiinnostunut lukemaan saman kirjana, ylipäätäänsä tiedän elokuvan pohjautuvan kirjaan, tai vielä paremmin en edes tiedä lukuvuorossa olevasta kirjasta olevan edes suunnitteilla elokuvaa.
Muutamaan otteeseen olen lukenut kirjan vasta nähtyäni elokuvan, mutta muistini mukaan vain kolmasti on käynyt niin, että elokuvaa katsoessani tunsin polttavaa halua lukea sen kirjana. Muutoin kyseessä on enemmänkin sattuma, tai luen jos luen.
Mutta tosiaan, kolmasti olen elokuvaa katsellessani ruvennut himoitsemaan samaa kirjana jopa siinä määrin, että jokaisella kerralla piti lähteä heti elokuvan katselun jälkeen etsimään sitä kirjaa. Kahdessa tapauksessa kirja löytyikin heti samalla reissulla, mutta yhden kanssa sai nähdä hieman vaivaa.
Veren Vankien jälkeen piti saada Anne Ricen samanniminen kirja luettavaksi, mutta ei niinkään siksi että olisin intohimoisesti rakastunut esitettyyn tekstiin ja hahmoihin, vaan halusin tietää kuinka erilainen Lestat on kirjassa kuin elokuvassa, sillä siitä oli ollut etukäteen aika kova haloo, että Cruise oli saanut kyseisen roolin. Kirjaa lukiessani ymmärsin kyllä kritiikin, mutta ei se minua elokuvassa häirinnyt ja itse asiassa hän oli mielestäni roolissa parempi kuin Stuart Townsend. Mutta toisaalta, Kadotettujen Kuningatar nyt onkin aika kakka elokuva muutenkin.
Menetetty Maa oli elokuva jota katsoessani oli kirjaimellisesti huuli pyöreänä hämmästyksestä ja kaduin jo lopputekstien aikana etten tuntenut kirjailija Cormac McCarthya entuudestaan. Asia korjattiin heti ja No Country For Old Men-kirjan kohdalla ei muuten haitannut yhtään se, että näki mielessään Tommy Lee Jonesin ja iloiset veikot, sillä jokainen kirjan lukenut ja elokuvan nähnyt tietää niiden olevan sen verran yksi yhteen, että elokuvan näyttelijät kuvittelisi varmaan kuitenkin kirjaa lukiessaan. McCarthyn tekstiin rakastuin siis onnistuneen elokuvan ansioista.
Taistelijan, eli First Bloodin, eli Rambon jälkeen olin aivan ihmeissäni, että voiko tämä tosiaan olla kirjaan pohjautuva elokuva. Jotenkin en vain osannut nähdä sitä kirjana ja vieläkin mieleen tulee enemmän ne elokuvien pohjalta tehdyt kirjat, kuten alempana kuvassa oleva Batman. Mutta koska Taistelija oli ja on aivan he-le-ve-tin hyvä elokuva, niin pitihän se saada kirjanakin koettua ja toisin kuin noiden kahden muun tapauksen kohdalla, ei tätä löytynytkään aivan Barry Allen/Wally-West-vauhtia, vaan sitä sai muutamankin kirjakaupan ja divarin penkoa, ennen kuin kirja tarttui hyppysiini. Huvittavasti aikoinaan kun vein kirjoja divariin, niin vein First Bloodin samaiseen paikkaan josta olin sen vuosia aiemmin ostanut.
Niin usein kun on kuullut kommentin siitä, kuinka kirja on parempi kuin elokuva, niin David Morrellin First Blood todistaa päinvastaista. Eipä siis ollut kirjana kummoinen.
Nykyään tulee enimmäkseen luettua tietokirjoja, elämäkertoja, tms. Joten jotkut Michael Mooren kirjat ovat ehkä lähinnä niitä elokuviin yhdistettäviä, vaikka eipä niitä lukiessa koskaan tule samannimiset dokkarit mieleen. Eikä toisaalta niistä dokkareista kirjat.
Loppuun vielä väärä Spock
Vuorossa elokuva jossa Schwarzeneggerin esittämä hahmo suuttuu enemmän siitä, kuinka klooni polttaa hänen sikareitaan kuin siitä, että sama mies kasvattaa hänen lastaan ja pökkii vaimoa.
Kunhan ollaan ensin Dolly kloonattu ja sitten kantrimuusikon ohella samanniminen lammas, voidaaksin kokeilla samaa ihmisellä ja sen epäonnistuttua, kieltää kloonaus. Tämä ei tietenkään aivan mene putkeen ja sen saa kokea tavis Adam (Arnold Schwarzenegger), joka tekee virheen lähtiessään juhlimaan syntymäpäiväänsä ja antaa kollegansa Hankin (Michael Rapaport) tuurata häntä töissä. Seuraavaksi Adam saakin huomata, että kotona odottaa hän itse viettämässä syntymäpäiväänsä. Kyseessä on siis klooni, mutta kumpi on se oikea ja kuka rikkoi kloonauslakia. No, maailmassa on rikkaita ja köyhiä, ja heistä edellä mainitut haluavat rikastua entisestään. Kloonaus on iso bisnes ja siksi pitää ampua ihmisiä hengiltä.
Kloonausaiheiset elokuvat tuppaavat näin ensihätään ajatellen jakautuvan joko kauhukertomuksiin siitä kuinka klooni on luotu käytettäväksi tarvikkeeksi (The Island, The Prestige), taikka koomisiin kertomuksiin siitä kuinka koetetaan pallotella arkea jakamalla työt keskenään itsensä kanssa ja siitä ei tule sitten yhtikäs mitään (Multiplicity). The Islandin kaltaiset tarinat siitä kuinka klooni ei halua kuolla ja saa paeta taitaa olla se yleisin, tai ainakin itse olen eniten sen kaltaisiin elokuviin törmännyt.
6. Päivä on vaikuttaa ensialkuun The Islandin kaltaiselta elokuvalta, jossa alkuperäinen henkilö saa huomata kloonin ottaneen paikkansa jahän saa siis itse ylimääräisenä paeta, samalla koettaen palata omalle paikalleen. Sitten kun on vähän aikaa katsellut jatkuvalla syötöllä kuolevia sarjakuvamaisia pahiksia jotka ilmaantuvat takaisin kuin bumerangina, niin sitä alkaa miettimään josko Jumala loikin kuudentena päivänä puujalkahuumorin. Onhan se hiukan huvittavaa, kun elokuvaa katsellessa pahikset kuolevat ja ilmaantuvat takaisin aivan kuin pelaisi jotain tietokonepeliä (myös konsoli käy) jossa vastustajat ilmaantuvat koko ajan samaan kohtaan. Tosin on myönnettävä, että pidän ideasta jossa on luotu vain muutama pahis ja kun yksi kuolee, niin otetaan äkkiä koneesta toinen samanlainen ulos, sillä kyseinen idea sopii vallan mainiosti kloonauselokuvaan. Joskin ilmeisesti kopioinnin laatu heikkenee toistojen myötä, sillä miksi muuten nämä pahikset olisivat elokuvassa Forrest Gumpeja jotka kuolevat lähestulkoon vain omaa tyhmyyttään ja tekevät sitä niin ahkerasti, että Arnoldina minä tappaisin itseni, jotta ei tarvitsisi enää nähdä noita ääliöitä.
6. Päivä siis sisältää joitakin mainioita ideoita, mutta koska itse elokuvan kloonausaihe korvautuu pääosin tutulla juokse, ammu, sankari pelastaa-kamalla, niin hiukan vajavaiseksi toteutus jää. Se lupaa enemmän kuin antaa ja sitä lupausta tuskin olisi edes alunperin päärooliin kaavailtu Kevin Costner toteuttanut. Eli missään nimessä en syytä Schwarzeneggeria elokuvan maalilinjan ylittämättömyydestä. Silti puolitiehen jääminen johtunee kuitenkin tavallaan Schwarzeneggerista. Ei suoraan, mutta siitä että hän teki aiemmin Total Recallin ja sieltä pääsemme myös Paul Verhoevenin Starship Troopersiin. Molemmissa noissa elokuvissa on aivan loistavia ideoita ja eikä pelkästään fututekniikan, vaan myös satiiristen mainosten suhteen, jotka ovat lähempänä totuutta kuin ehkä katsellessa ajattelisi. Starship Troopersissa se on yhteiskunnallinen asema ja Total Recallissa matkailu, kun samaan tapaan 6. Päivän mainioimmat ideat ovat esimerkiksi kloonauksen käyttö kaupallisessa tarkoituksessa ja esimerkiksi RePet-yrityksen tunteisiin vetoava lemmikinkloonausmainos on sellainen. Mutta niissä ideoissa ei ole tarpeeksi ytyä ja samoin kuin elokuvan toimintaosuudet, ovat satiiriset elementit liiaksi massayleisön miellyttämiseksi tehtyjä kompromisseja. Sinänsä voi ajatella tämän olevan hyväkin asia, kun etenkin mainosideoissa kaikkien miellyttäminen saattaa olla se kaikkien ironisin seikka, mutta kyllä sitä kaipaa hiukan kovempaa iskua kasvoille kuin mitä puputohveli antaa. Mutta kuitenkin 6. Päivä sisältää joitakin kivoja seikkoja liittyen mainontaan, teknologiseen kehitykseen ja bisnesajatteluun.
Total Recall tulee tietenkin jo siksikin mieleen, että myös tässä elokuvassa ainakin vihjaistaan identiteetin merkityksestä, mutta vaikka Roger Spottiswoode onkin ohjannut loistavan Tulen Alla-elokuvan, niin Verhoevenin ilkeyteeen hän ei yllä. Mitä olisi tarvittu etenkin tämän elokuvan lopetuksen aamiaismurofilosofiassa.
Suuri ongelma tässä elokuvassa on mielestäni se, että meidän tulisi miettiä onko sankarimme se aito vaiko virheklooni ja sitten pohtia onko kummallakin oikeus olla olemassa, mutta kumpikaan versioista ei ole kovinkaan kiinnostava. He ovat kuin se heppu joka rupeaa bussipysäkillä puhumaan kanssasi, kun et millään jaksaisi kuunnella.
Lisäksi Scooby-doomaiset pahikset, hassut sädepyssyt ja törmäily aiheuttavat sen, että sitä meinaa sivuuttaa kaiken vähemmänkin pintaa syvemmällä olevan ja katsella kuinka idiootit ammuskelevat ympäriinsä ja kuolevat luonteidensa mukaisesti.
Toisaalta samalla elokuvan aiheeseen liittyen pidän kyllä siitä, että kuten lääketeollisuudessa, bisnes tehdään hoidolla ei parannuskeinolla ja siitä oltaisiin voitu saada aika synkkäkin tarina aikaiseksi. Mutta sen sijaan ajellaan autolla aitojen läpi.
Osa elokuvan ideoista vaikuttavat yksinomaan naurettavilta niiden painotusten vuoksi, kuten se että nainen presidenttinä olisi tosi radikaali veto ja se kannattaa sanoa erikseen, kuten myös raamatulliset nimiviittaukset elokuvasta päähenkilöön.
Mutta lentokonehelikopteri on hieno, XFL- ja älyjääkaappiviittaukset ovat hauskasti niin 2000-luvun alkua että voi pojat ja geenimuunneltu maissibanaani on elokuvan kohokohta.
Miksi näissä futujutuissa tälläiset naiset ovat jotenkin kylmän seksikkäitä:
Syytän Enki Bilalia.
Tähdet: ***
6. Päivä
.JPG)
.JPG)
