Pikkukaupungissa asusteleva rasavilli Robin (Alessandro Nivola) harrastaa huliganismia ja päätyy putkaan jossa sheriffi Quinn (William Sadler) toruu poikaa isällisesti. Nopeasti ilmenee, että Robinin kapinoinnin takana on halu turruttaa tunteet ja vältellä ajatuksia nuorempana sattuneesta menetyksestä, jolloin hänen paras ystävänsä Dänny (Norman Reedus) menehtyi symbolisella matkalla pois pikkukaupunkiin jumiutumisesta, eli hukkui uimareissulla joen halki.
Ai niin ja tottakai Robin on älyllisesti kyvykkäämpi parempaan kuin mitä ikkunoiden rikkominen ja myymälävarkaudet antavat ymmärtää. Enpä olisi arvannut.
Jonkinasteista huomiota herättää kannen maininta siitä kuinka "John Hughes tekee tervetulleen paluun juurilleen". Totta on, että elokuvan julkaisuvuonna 1998 nyttemmin edesmenneen Hughesin "paluu" oli tervetullut, mutta ainakin minun mielikuvani Hughesin elokuvallisista juurista tarkoittavat 80-luvun teinidraamoja kuten Breakfast Club ja niiden ulkopuolelta komedioita kuten Vauhdilla Chicagoon, ja ne mielessä pitäen Kiven Sisällä jää aika kauaksi Hughesista. Enemmänkin tämä on kuten Drillbit Taylor, jonka kohdalla ei meinaa uskoa tuon elokuvan olevan millaan lailla Hughesia ja kaiken vähänkin tutulta vaikuttavan uskoo olevan vain jonkun aksenttivikaisen imitaattorin käsialaa. Eli jos jos ei alkuteksteistä lukisi ja silloinkin epäilee.
Kenties ongelma on enemmänkin elokuvan yrittämisen ja energian puuttessa, sillä kyllähän näistä kapinoivista nuorista on ennenkin tehty elokuvia onnistuneesti, mutta tällä kertaa ei yritetä pitää edes pinnallisuuksia vahvoina. Siispä Nivolan kapinallinen ei jää muuksi kuin ovikelloja soittelevaksi pikkupojaksi, isällinen Sadler ei omaa auktoriteettia ja edes se hukkunut poika ei herätä sympatioita. Ei siis liene ihme, että Kiven Sisällä on jäänyt ainakin toistaiseksi tuottaja Bill Ryanin ainoaksi ohjaustyöksi.
Kyllä tämän läpi katsoo nimiensä (Hughes, Sadler) ansiosta, mutta sille ei voi mitään, että elokuva on väsynyt, hidas ja unettava.
Tähdet: *
Kiven Sisällä
Joskus elokuvat herättävät isoja kysymyksiä, joskus pieniä.
Miksi Alien Ylösnousemuksessa Ripley oli ulkomuodoltaan täysin normaalin ihmisen näköinen, mutta kaikki muut Ripleystä tehdyt kloonit epämuodostuneita lihasäkkejä? Eikö siellä ole ollenkaan melkein normaalia välimuotoa, sellaista joka on muuten tavallisen ihmisen näköinen, mutta hänellä on vaikka toisen käden pikkusormi vähän pienempi kuin toisen.
Jos Terminatoreissa voidaan kuljettaa ajassa vain elävää kudosta ja itse robotti on täten konetta huijatakseen pukeutunut lihapukuun, niin miten T1000 voi kulkea ajassa, kun sehän vain simuloi ulkoasullaan ihoa ja vaatteita, ollen kuitenkin metallia? Ja jos koneet voivat kulkea liha-asuissaan ajassa, niin mikseivät he salakuljettaneet aseita vaikkapa jonkin kyljyksen sisällä?
Miksi Kadonneen Aarteen Metsästäjiin jätettiin kohtaus jossa Belloq syö vahingossa kärpäsen?
Ja miksi kun Kirjoitettu Tähtiin tuli arviolta noin vuosi takaperin televisiosta, se oli nimetty muotoon Tähtiin Kirjoitettu?
Ollessaan nuori tyttö Faith (Tammy Minoff) saa sekä Ouija-laudan, että tivolin ennustajan kautta tietoonsa tosirakkautensa nimen, Damon Bradley ja tuo nimi jäi kummittelemaan hänen mieleensä. Aikuisena Faith (nyt Marisa Tomei) on menossa naimisiin ihan mukavan puuduttavan Dwaynen (John Benjamin Hickey) kanssa, mutta itselleen suunnatuista vakuutteluista huolimatta, Dwayne ei tunnu siltä fantasioiden tosirakkaudelta. Sitten sopivasti juuri ennen häitä eräs Dwaynen vanha koulukaveri soittaa onnitellakseen ja arvatkaa vaan onko kyseessä henkilö nimeltä Damon Bradley? Tottahan toki ja Faith haluaa nähdä tuon ennustusten unelmamiehen. Sopivasti mies ehtii kuitenkin matkustaa Italiaan ennen kuin ääni puhelimessa saa kasvot. Siispä Faith lähtee metsästämään Damon Bradleyta ja törmää Peter Wrightiin (Robert Downey Jr.) joka ihastuu ensisilmäyksellä Faithiin ja kuullessaan syyn neidin Italianmatkaan sanoo hän itse olevansa Damon Bradley. Ymmärrettävästi totuus tulee jossain vaiheessa ilmi ja hei c'mon, FAITH niminen tyttö ja mies nimeltä wRIGHT? Täytyy olla sokea ja Perussuomalainen jos ei osaa ennustaa ketkä tässä menevät yhteen. Joten yksi identiteettivarkaus ja toisen tuleva avioliitto tylsän miehen kanssa eivät saa olla tiellä, sillä enteet hittoon kun oikea rakkaus osuu kohdalle.
"I can't believe you're gonna let a few little letters of the alphabet keep us apart. It is a detail! Just - look, just call me Damon, okay? It'll be like a nickname."
Ei mitenkään yllättävä romanttinen komedia, mutta Marisa Tomei on suloinen ja pirteä, Robert Downey Jr. on tutun eläväinen ja tälläisten elokuvien tärkein elementti on kohdallaan, eli he ovat uskottava pari. Kun rakkausparin osapuolet ovat oikein roolitettu, niin sillä nostetaan muutoin rutiinielokuvaa odotuksia ja lopputulosta korkeammalle, ja tällä kertaa se osui kohdilleen.
Kuten tuon eilisen Riitasoinnunkin kohdalla, niin sivuosista löytyy muutama mainio näyttelijä (Joaquim De Almeida, Fisher Stevens) ja sieltä se herkullisin roolisuorituskin löytyy, kun Billy Zane on näyttelijä jonka Peter palkkaa esittämään limaista tyhjäpäägigoloa joka muka olisi Damon Bradley ja osoittaisi, että Faithin ei kannata haaveilla hänestä.
Koska tämä elokuva sijoittuu enimmältä osin Italiaan, niin jopa kliseisissä määrin tyypilliset koreat maisemat ja aksentit ovat mukana. Silti on jotenkin hassua, että elokuvasta saa kuitenkin enemmän ranskaviboja kuin italianhuumaa, sillä musiikissa on sacrebleauta enemmän kuin mamma mia that's a-spicy meat-a-ballia ja jopa elokuvan promokuva vihjailee Pepé Le Pewsta (tosin se kyllä myös kuvastaa hyvin elokuvan romanttisia unelmia).
Rachel Portmanin erittäin tunnelmallinen musiikki (joka ei ole niin kaukana saman henkilön myöhemmästä Pieni Suklaapuoti-scoresta) sopii elokuvaan kuin neula narkkarin suoneen.
Tähdet: ***
Kirjoitettu Tähtiin
