Ilmiantaja! (The Informant!, 2009)

Steven Soderbergh ilmaantuu minun näkyihini jotenkin persoonallisen persoonattomana ohjaajana. Hänen tapansa ohjata elokuvia on hieman kuin jollakin Chris Columbuksella, joten usein hänenkään elokuviaan katsellessani en näe mikä on Soderbergin tyyli samaan tapaan kuin Spielbergin elokuvan tunnistaa aina Spielbergiksi, tai Ridley Scottin Scottiksi. Sitten toisaalta Soderbergh tekee välillä elokuvia joita katsellessa totean heti, että tämä on niin Soderberghia että huh huh!
Hassua tässä on se, että toisin kuin esimerkiksi edellä mainittu Chris Columbus, Soderbergh tekee yleensä enemmän hyviä elokuvia kuin huonoja. Columbus, tai vaikkapa Jonathan Mostow puolestaan ovat heitä ohjaajia joilla ei tunnu olevan omaa tapaa tehdä elokuvaa ja täten vaikka he ovat tehneet useita ihan viihdyttäviä elokuvia, niin täysosumat ovat harvassa ja heidän elokuvistaan ei tule keskusteltua ohjaajan vuoksi.
No jaa, mitä väliä.
Tarkoitan vain että vaikka esimerkiksi Soderberghin elokuvat The Limey ja Mieletön Juttu vaikuttavat päällisin puolin samankaltaisilta, niin ne ovat aivan erilaisia ja en elokuvia vertaillessa osaisi ilman suurempia ponnistelua ajatella niiden olevan samalta ohjaajalta. Ja molemmat ovat mielestäni erinomaisia elokuvia.
Tai että jos ajattelen Kafkaa ja Solarista, niin en näitäkään keskenään vertaillen tunnista ohjaajaa samaksi ja silti niputan molemmat elokuvat helposti samalle kohdeyleisölle sopiviksi.
Hmm, kenties Soderbergh ei olekaan oikea ihminen, vaan eräänlainen Alan Smithee jota kautta muut ohjaajat voivat julkaista elokuviaan.

Tämä edellinen tuli mieleeni vain koska katselin Ilmiantajan kantta ja sen värikkyys, iloisuus ja maininta elokuvan olevan Ocean's 11,12,13-ohjaalta sai minut uskomaan sen olevan Ocean's-henkinen hyväntuulen veijarielokuva, kun taas toisaalta halusin sen olevan ennemminkin Seksiä, Valheita Ja Videonauhaa. Kumpikaan ajatus ei osu oikein kohdilleen.

Mark Whitacre (Matt Damon) työskentelee pikkupomona yrityksessä joka kehittelee maissista tehtyjä lisäaineita. Kun yritys joutuu sabotoinnin ja tätä kautta kiristyksen kohteeksi, päätyy Mark avustamaan FBI-agentti Brian Shepardia (Scott Bakula) sabotöörin kiinniotossa. Asian takana on kuitenkin isompia asioita ja Mark haluaa paljastaa kaiken tietonsa Brianille, ilman että oman työnantajan asianajajat ja pr-miehet pääsevät väliin värittämään ja ohjastamaan totuuden kulkua. Siispä Mark kertoo Brianille yritysten välisestä hintakartellisopimuksesta.
Brian vie Markin tiedot esimiehilleen ja tutkimus hintavääristelystä lähtee kunnolla vauhtiin.
Nyt Mark joutuu esittämään työpaikallaan lojaalia laput silmillä kulkevaa ihmistä ja samalla toisaalla vuotaa firman salaisuuksia FBI:lle. Kun Mark haluaa keskeyttää koko jutun, on jo liian myöhäistä.
Mark kiertää kokouksissa, nauhoittaa tapahtumat ja FBI seuraa kameroineen kaikkialle. Ei kestä kauaakaan kun Mark innostuu salakuunteluista sun muusta ja alkaa uskomaan olevansa salainen agentti, mutta hän ei ole mikään Donnie Brasco vaan meinaa koko ajan vahingossa paljastaa salakuuntelun kohteilleen.
Alkaa kuitenkin heräämään epäilys siitä, että miksi useampi satatuhatta dollaria vuodessa tienaava johtajistoon kuuluva Mark on lähtenyt ilmiantajaksi, vaarantaen näin uransa ja perheensä hyvinvoinnin. Vaikuttaakin siltä että sen lisäksi että Mark pääsee leikkimään agenttia, uskoo hän pääsevänsä yrityksensä ykköspallille muiden päädyttyä lukemaan tiilenpäitä.
Mark on kuitenkin innokas keksimään tarinoita, siispä alkaa olla vaikeaa tietää kuinka moni Markin kertomuksista pitää paikkaansa ja kuinka monelle hän paljastaa tietojaan.
Kun Markia kielletään puhumasta lehdistölle, hän hyödyntää vanhaa kunnon en kommentoi, mutta...-tapaa kertoa kuitenkin asiansa eteenpäin.
Mitä julkisemmaksi koko vyyhti kasvaa, sitä enemmän alkaa taustoja ryömimään esiin. Aluksi isoa jättiläistä vastaan taistelevalta tavalliselta mieheltä vaikuttava Mark paljastuukin yritykseltään miljoonia dollareita kavaltaneeksi patologiseksi valehtelijaksi, joka koettaa toistuvasti korjata edellisen valheen uudella. Mark yrittää vierittää syitä työntantajansa niskoille ja kun se ei toimi, onkin syy Brianin ja FBI:n, ja kun se ei toimi keksitään jotain muuta.
Mark puhui totta hintakartellista ja se johti lopulta kahden henkilön kolmen vuoden vankilatuomioon, kun taas itseään sankarina pitänyt valehteleva varas, Mark sai omista toimistaan yhdeksän vuoden tuomion.

Tämäpä oli mielenkiintoinen elokuva, sillä tarinaltaan Ilmiantaja! muistuttaa kovasti mm. Michael Mannin The Insiderissa kerrottua vastaavaa, mutta on toteutukseltaan kuin Woody Allenin ohjaama. Jos tästä elokuvasta karsisi Markin joka suuntaan rönsyilevät veikeät sisäiset monologit ja erityisen hilpeän musiikkiraidan, niin elokuva on lopun absurdeihin mittoihin nousevaa valheiden purkua lukuunottamatta aika selkeä jännitysdraama,, kuten juuri The Insider.
Näyttelijätkin esiintyvät vakavasti, eivätkä täten tuo esimerkiksi eleillään esille komiikkaa, mutta juuri nuo edellämainitut sisäiset monologit ja hilpeä musiikki tuovat draamaan mukaan mukavaa keveyttä ja Allenmaisuutta.
Ratkaisu on mielestäni mainio, sillä tällä tarinalla tästä olisi saanut liian helposti tehtyä täysin vakava elokuva, mutta Mark Whitacren hahmo pääsee uskoakseni paremmin esille koomisemmassa ilmapiirissä.
Välillä mieleen tulee myös Coen-veljesten tapa käsitellä komiikkaa taiteillen vakavuuden ja sekopäisyyden välillä.

Kova halu tuli etsiä käsiin se kirja johon tämä elokuva pohjautuu.

Whitacre on mielenkiintoinen sekoitus säälittävää reppanaa ja rikollisneroa. Hän osaa toisaalta olla täysin huomaamaton ja kyvyilllään saa varastettua julmetusti rahaa, mutta on samalla liiankin halukas kertomaan kaikille miten sen teki ja sen avuksi kehitellyt valheet valkoisista mustiin johtavat lopulliseen paljastumiseen.
Hahmon luonnetta tuodaan hyvin esille parin mainion viittauksen avulla (Michael Crichton ja John Grisham) ja ne kertovat lähes kaiken tarvittavan siitä minkälainen ihminen Whitacre on.
Matt Damon on erittäin sopiva rooliinsa, mutta tosin myönnettäköön että elokuvan alussa sitä melkein toivoi rooliin jonkun vanhemman näyttelijän. Elokuvan aikana Damon kuitenkin osoittaa olevansa juuri oikea henkilö esittämään Whitacrea. Hän osaa olla tarpeeksi tavallinen ollakseen huomaamaton, mutta pitäen samalla katsojan mielessä että hänellä on muutakin kerrottavanaan. Vaikkakaan en ymmärrä että mitä varten Damonin piti lihottaa itseään tätä roolia varten, kun roolihahmon vaatetuksen vuoksi sitä ei oikein pääse näkemään, joten ainakin visuaaliselta kannalta se on tarpeeton. Hieman kuin värjäisi roolia varten hiuksensa, mutta pitäisi elokuvassa pipoa päässään. Se lihotus tuo lisäksi aivan turhaan mieleen jo edellä mainitun The Insiderin.

Scott Bakula on myöskin mainio hiukan sinisilmäinen ja jäykkäniskaisena FBI-agenttina joka koettaa aluksi auttaa Whitacrea, mutta päätyy lopulta Whitacren valheiden verkkoon.
Lisäksi oli todella mukava nähdä Clancy Brown ja Thomas Wilson, ja erityisen hauskaa jälkimmäisen kohdalla oli se etten aluksi tunnistanut näyttelijää, mutta sitten kun se välähti mieleen niin ilo oli mitä suurin.

Ainoa asia mikä minua kunnolla ärsytti tässä elokuvassa oli kuvan värityksenä toistuvasti käytetty oranssi, sillä sen sävy oli aivan liian peittävä ja sai aikaan suttuisen tunnelman.
Lisäksi elokuva on toteutustapansa vuoksi sen verran kevyen oloinen, että vaikka katsellessa se tuntuu virkistävältä, niin lähes heti elokuvan päättymisen jälkeen se aiheuttaa ajatuksen ettei se kestä toista katselukertaa ja alkaa jo valumaan pois päästä. Mutta lopullisesta tähtimäärästään huolimatta kiikutaan hyvin lähellä neljää.

Tähdet: ***
Ilmiantaja!
...NOIR

Feeling Minnesota (1996)

Keanu Reeves, Cameron Diaz, Delroy Lindo, Dan Aykroyd, Vincent D'onofrio ja arvatkaa mikä on ainoa asia jonka muistin kunnolla tähän elokuvaan liittyen? Eräs haastattelupätkä jossa Reeves kertoi ettei elokuvan seksikohtauksista Diazin kanssa meinannut tulla mitään, kun herralla rupesi koko ajan oikeasti jöpöttämään. Hahaha! No, on tässä hieman muutakin sisältöä kuin tieto erektiosta.

Jjaks (Keanu Reeves) on luuseririkollinen jolla ei tunnu mikään menevän putkeen. Äitikin vähättelee Jjaksia ja arvostaa enemmän isoveljeä Samia (Vincent D'onofrio) ja nyt kun Sam on menossa naimisiin saapuu Jjaks vankilareissujensa välissä häihin. Sam itsekään ei ole pyhimys ollessaan henkilönä hemmoteltu ureapää joka työskentelee kirjanpitäjänä pikkurikollispomolle, Redille (Delroy Lindo), mutta äidilleen Sam on Jumalan lahja.
Jjaks ei ole ainoa jolla menee huonosti, sillä Samin kanssa naimisiin menevä Freddie (Cameron Diaz) voi helposti yhtyä masennuksen tunteisiin. Freddie kun ei ole menossa vapaaehtoisesti naimisiin Samin kanssa, vaan myöskin Redille työskentelevä Freddie on saanut rangaistukseksi käskyn mennä naimisiin Samin kanssa. Red syyttää Freddietä rahojensa varastamisesta, seikka jonka Sam oli huomannut kuitteja selvitellessä. Siispä kun Freddie saa rangaistuksen tällä tavoin, niin Samille se on palkinto.
Häihin saapuvan Jjaksin ja Freddien katseet kohtaavat ja se on rakkautta ensisilmäyksellä. Siispä on syytä käydä häiden jälkeen harrastamassa seksiä kylpyhuoneessa muiden huomaamatta.
Seuraavaksi Jjaks voikin varastaa auton, ryöstää huoltoaseman (asia joka ei suju kotikaupungissa ilman salamannopeaa paljastumista) ja ostaa rahoilla häälahjan.
Veljeksien äiti saa kohtauksen ja kuolee. Sam syyttää Jjaksia äidin kuolemasta, sillä tottahan toki Jjaksin luuserius oli masentanut äidin niin että hän kuoli sen vuoksi.
Jjaks ja Freddie eivät saa toisiaan mielestään ja vaikka Jjaks kuinka koettaa olla sekaantumatta veljensä elämään on lopputulos se, että Jjaks karkaa Freddien kanssa.
Pakomatkalla unelmoidaan paremmasta elämästä ja Freddie ehdottaa Jjaksille että ryöstetään Sam tuon edellä mainitun paremman elämän rahoittamiseksi. Tokihan puolet Samin rahoista kuuluu Freddielle, onhan hän sentään Samin vaimo.
Ryöstö ei kuitenkaan suju suunnitellusti ja Jjaks saa paeta irtipurrun korvansa kanssa, Sam perässään.
Jjaksin maatessa motellihuoneen lattialla taju kankaalla, voivat Sam ja Freddie keskustella suhteensa tilasta. Ilmenee että Sam oli käyttänyt rahansa talon ostoon, joten ryöstettävää ei ole ja että rahat Sam oli kerännyt kavaltamalla ne Rediltä, joka siis erheellisesti syyttää Freddietä rahojen varastamisesta. Sam ampuu Freddien ja lavastaa veljensä murhaajaksi.
Jjaks piilottaa ruumiin, mutta kun Sam saapuu poliisien kanssa paikalla, onkin Freddien ruumis kadonnut saaden Jjaksin aivan yhtä suuren ihmetyksen valtaan kuin veljensäkin.
Veljekset lähtevät kotiin, mutta kuinka ollakaan motellinpitäjä soittaa ja rupeaa kiristyspuuhiin sillä motellinpitäjän utelias vaimo oli huomannut kuinka Sam kantoi Freddien ruumiin sisään ja Jjaks ulos.
Sam lähtee pyytämään Rediltä lainaa jolla voisi maksaa motellinpitäjälle, mutta epäonneksi Red oli saanut selville että Sam oli kavaltanut häneltä rahaa. Sam päätyy ampumaan Redin.
Motellin luona Jjaks saa huomata että Freddie ei olekaan kuollut.
Freddie on loukkaantunut kun Jjaks koetti haudata hänet, mutta pianhan sellaiset annetaan anteeksi. Nyt voidaankin palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja ryöstää Sam joka ammuttuaan Redin vei hänen rahansakin. Paitsi että nyt Samkin saa selville Freddien elävän ja luonnollisesti suuttuu veljelleen.
Jjaks ja Sam aloittavat tappelun jonka aikana ampuvat toisiaan. Tällöin paikalla saapuu aina silloin tällöin mukana pyörinyt kovaotteinen poliisi Ben Costikyan (Dan Aykroyd) jonka Freddie oli houkutellut samaan suunnitelmaan kuin Jjaksin. Ben tappaa Samin ja lavastaa Jjaksin murhaajaksi. Nyt Ben ja Freddie voivat iloita keskenään alunperin Redille kuuluneista rahoista. Paitsi että tottakai Freddie varastaa rahat ja ilmoittaa poliiseille Benin olevan se elokuvan pahis.
Jjaks vapautuu ja matkustaa Las Vegasiin jossa Freddie työskentelee showtanssijana. Onnellinen yhteiselämä alkakoon, mutta jos joku katsoja vielä tässä vaiheessa uskoo tämän parin sopivan toisilleen niin katsoitte varmastikin väärää elokuvaa.

Onpas sääli. Tämä on taas yksi niitä elokuvia joista haluaisi pitää enemmän kuin pitää.
Tarina on ihan kelvollinen, näyttelijät varsin osuvia rooleihinsa, ääniraidalla on runsaasti loistavia biisejä, mutta kovin on tylsää meno ollakseen mustan huumorin ryydittämä rikoskomedia.

Lähtökohdat ovat hyvät. Keanu Reevesin ja Cameron Diazin hahmot esitetään sopivan päähän potkittuina ja heidän välillään on kuumottavaa kipinöintiä, mutta heti sen jälkeen kun Diazin hahmo alkaa ehdottelemaan D'onofrion hahmon ryöstämistä alkaa elokuva kompuroimaan, sillä ainakaan tämän elokuvan puitteissa Diazista ei ole minkäänlaiseksi femme fataleksi ja kuitenkin sellaista koetetaan tuoda esille pitkin elokuvaa. Sitten siinä vaiheessa kun Diazin hahmo "tapetaan" alkaa elokuva olla taas kiinnostava, johtuen D'onofrion ja Reevesin esittämien hahmojen veljesrakkauden kuvaamisesta. Siitäkin huolimatta että toinen on valmis ryöstämään veljensä vaimon ja rahat, ja toinen on valmis lavastamaan veljensä murhaajaksi, niin he ovat silti veljeksiä ja tätä tuodaan esille muutamien mainioiden kohtausten avulla.
Joten voikin todeta että joka kerta kun Feeling Minnesota koettaa olla rikoselokuva, niin se muuttuu kliseiseksi, pitkäveteiseksi ja yksinkertaisesti tylsäksi. En tiedä onko tuohon elokuvan rikososuuden esilletuontiin vaikuttanut elokuvan tekoaika ja tuontantoyhtiö Jersey Films joka tuotti parina edellisenä vuonna Pulp Fictionin ja Get Shortyn. Feeling Minnesotan mainio soundtrackin kuulostaa sisällöltään aivan kuin Tarantinon käsialalta. Tämä elokuva on kuitenkin lähempänä jotain Grosse Pointe Blankia, One Night At McCoolsia ja etenkin Miami Bluesia. Joten se painotus olisi kannattanut jättää komedian harteille ja vähätellä rikososuutta kerran kun se selkeästi on elokuvan tarinassa vähemmän tärkeä, ja lopussa se johtaa turhiin juonikoukeroihin jotka eivät lisää mitään itse elokuvaan.

Hyvä yritys, mutta valitettavasti lopputulos on ollut sen verran unohdettava ettei sitä muista.

Mainittakoon tosin että tämän elokuvan miinus on vain sen yleisessä tylsyydessä, ei huonoissa näyttelijöissä tai muussa vastaavassa, joten roskaelokuvaksi sitä ei sovi moittia. Ei kuitenkaan ole mikään ihme että tämä elokuva on jäänyt minunkin mieleeni vailla kunnollisia muistikuvia.

I'm not feeling Minnesota.

Tähdet: **
Feeling Minnesota
...NOIR