Neljäs Teräsmies ilmestyi vuonna 1987 ja viides Teräsmies ilmestyi vuonna 2006. Mitä siinä välissä tapahtui? No, Teräsmies hengaili televisiossa. Animaatioiden lisäksi ilmaantui kolme mainittavaa live action-sarjaa, joista kaksi osoittautui yhtä mielenkiintoisemmaksi. Mutta jokainen niistä puolustaa paikkaan Teräsmiehen kaanonissa. Jokainen on vieraillut Suomen televisiossakin.
Ensin oli Teräspoika (The Adventures Of Superboy) joka ilmaantui jo heti vuonna 1988. Tämä sarja koki kuoleman kun lakimiehet rupesivat kinastelemaan tekijänoikeuksista. Kyseessä on se vähiten mielenkiintoisin näistä kolmesta sarjasta ja se oli niistä toimintapainotteisin.
Vuonna 2001 aloitti Smallville, joka taitaa olla sarjoista tunnetuin. Tässä sarjassa pääpaino oli nuoren Clark Kentin teräksisessä kasvussa ja voimiensa löytämisessä. Ei siis niinkään trikoissa lentelyä, kuin villapaita päällä vuoteenkastelua. Varsin mainio sarja ja varsin onnistuneesti roolitettu.
Sitten on se oma suosikkini näistä kolmesta, eli Teräsmieheni jossa englanninkielinen nimi Lois & Clark kertoo osuvasti sarjassa olevan näkökulman. Kuten Smallville, ei tässäkään pääpaino ole varsinaisesti itse Teräsmiehessä, vaan siviiliminässä. Lois & Clark painottaa Lois Lanen ja Clark Kentin seikkailuja reporttereina ja Teräsmies esiintyy eräänlaisena sivuosahahmona, tai pakollisena pahana. Sarja on myös näistä kolmesta mainitusta komediapainotteisin, mutta Teräsmies 3-elokuvan väkinäisen komiikan sijaan, Teräsmieheni on ja onnistuneesti rehellisesti kevyttä komiikkaa jossa lähin esikuva onkin Teräsmies-elokuvien sijaan Etusivu Uusiks (The Front Page, 1974.) Eli tarjolla on paljon sukkelaa sanailua ja toisten päälle puhumista. Onnistunut roolitus auttaa kovasti.
Nyt Teräsmies-putkeni tv-versioiden edustajana saa toimia Teräsmieheni-sarjan elokuvan pituinen pilottijakso.
Lois Lane (Teri Hatcher) on jälleen kirjoittanut uuden juhlitun paljastusjutun. Vaikka tässä autovarasliigauutisen saannissa auttoi pukeutuminen Hill Street Bluesin Belkeriksi, niin se ei tyynnytä Loisin nälkää. Hän haluaa saada haastattelun miljonääri Lex Luthorilta (John Shea) ja Lex ei anna haastatteluja kenellekään.
Kaupunkiin saapuu Clark Kent (Dean Cain) hakemaan töitä Daily Planetista. Matkalla sinne Clark pelastaa ensin ryhmän nunnia, vanhuksia ja lapsia villiintyneeltä linja-autolta.
Daily Planetin päätoimittaja Perry White (Lane Smith) ei kuitenkaan ole valmis palkkaamaan Clarkia ilman kunnollisia näyttöjä.
Samanaikaisesti Lois alkaa kiinnostumaan jonkun pummin kertomuksista, että avaruussukkula Messenger tulisi kokemaan sabotaasia.
Clark tapaa jonkun elähtäneen teatteridiivan, kirjoittaa artikkelin tämän elämästä ja luettuaan sen, Perry palkkaa Clarkin.
Messengerille tapahtuu juuri siten kuten se pummi, eli professori Samuel Platt (Kenneth Tigar) kertoi ja Lois lähtee tapaamaan tätä. Perry ei suostu Loisin sooloiluun ja käskee Clarkin mukaan, ja täten on syntynyt kinasteleva reportterikaksikko. Samuel kertoo työskennelleensä Messenger-projektissa ja tietää että sen rakenteessa on vikaa, mutta professori Antoinette Baines (Kim Ulrich) haluaa salata sen jostain syystä. Messengerin tehtävänä oli kuljettaa työvoimaa avaruuteen rakentemaan Prometheus-nimistä avaruusasemaa, jonne jostain syystä Intia voisi pistää ihmisiä asumaan. Onko Intiassa muka niin ahdasta?
Lois pyytää Clarkin seuralaisekseen Lex Luthorin juhliin.
Clark ajattelee: Treffit?
Lois sanoo: Eipäs. Mutta tosiasiassa jo tässä vaiheessa näkee, että heidän välillään kipinöi. Lois on esimerkiksi selkeästi mustasukkainen kun Daily Planetin kiimainen seurapiiritoimittaja Cat Grant (Tracy Scoggins) rupeaa pokaamaan Clarkia.
Tässä vaiheessa Clark ei muuten ole vielä ollut kertaakaan Teräsmies, sillä hän ei ole saanut vielä ajatusta olla Teräsmies.
Lexin juhlissa saamme ensiviittauksen siihen, että Lex on paha tyyppi. Todisteena tästä käyköön se, että ukkostaa kun Lex puhuu yleviä.
Juhlissa Lex julkistaa suunnitelmansa rahoittaa yksityinen avaruusasema, eli Space Station Luthor. Onko tässä jokin yhteys valtion rahoittaman Messengerin ja Prometheuksen ongelmiin? No tottahan toki, sillä saamme selville että Lex ja Antoinette työskentelevät yhdessä. Lex haluaa tietenkin estää Prometheuksen valmistuksen koska haluaa monopoliaseman avaruusasutuksessa oman Luthor-asemansa avulla.
Kun Samuel löydetään kuolleena, tuntee Clark olevansa osittain vastuussa asiasta. Eihän Samuelin kuolema ole mitenkään Clarkin vika, mutta kun Clarkilla on Clarkin voimat, niin Clark ajattelee että Clarkin pitäisi pystyä suojelemaan heikkoja ihmisiä jotka eivät ole Clark. Siispä Clark pyytää äitiään, Marthaa (Katherine Callan) tekemään hänelle jonkinlaisen puvun, jotta hän voi erottaa siviiliminänsä maailmanpelastajasta.
Lois ja Jimmy Olsen (Michael Landes) lähtevät tutkimaan Antoinetten tekosia, mutta jäävät tietenkin hänen vangeikseen. Clark lähtee pelastamaan heitä, mutta koska ei uskalla paljastaa voimiaan, joutuu hän teeskentelemään nyhveröä ja jää täten myös Antoinetten vangiksi. Antoinette pistää Mountain Dewta valumaan ja se tulee aiheuttamaan räjähdyksen joka tappaisi kaikki kolme vangittua. Aivan kuten oikeassa elämässä. Mutta Clark saa junailtua asiat niin että he pelastuvat. Samaa ei voi sanoa Antoinettesta, sillä Lex oli alkanut epäilemään yhteistyön järkevyyttä ja räjäyttää Antoinetten palasiksi.
Kunnostettu Messenger-sukkula voidaan pistää menemään avaruuteen.
Samaan aikaan toisaalla Clark kokeilee äitinsä tekemiä asuja ja valitsee niistä sopivimman. Valinta ei osu Kapteeni Amerikan pukuun.
Lois on hankkiutunut jänikseksi Messengeriin ja huomaa siellä olevan pommin. Clark muuttuu viimein Teräsmieheksi ja lentää paikalle syömään pommin. SYÖMÄÄN POMMIN!
Teräsmies lennättää Messengerin avaruuteen telakoitumaan Prometheuksen kanssa.Onnellinen loppu tällä erää.
Tarinassa siis käydään läpi joitakin ensimmäisessäkin elokuvassa esitettyjä seikkoja. Eli pääosin Clarkin saapuminen Metropolikseen. Teräsmieheni ei niinkään käsittele Teräsmiehen alkuperäistä saapumista Maahan jolle ensimmäisessä elokuvassa annettiin suuri osuus. Siihen kyllä puututaan sarjan jatkuessa.Teräsmieheni on kuitenkin jo pilottijaksossaan uskollisempi sarjakuvissa esitetyille ideoille kuin yksikään sen elokuvaversioista. Hahmot ovat enemmän sarjakuvaversioidensa kaltaisia ja esimerkiksi Teräsmiehen puvun valmistus on sarjakuvista tuttu. Silti vaikka Teräsmieheni tuntuu uskollisimmalta sarjakuvaversioilleen, niin se on samalla myös aivan erilainen. Johtuen siitä että Teräsmieheni keskittyy kuvaamaan Loisia ja Clarkia, eikä Teräsmiestä. Puolentoista tunnin pilottijaksossa Teräsmies-hahmo ilmaantuu vasta viime minuuteilla mukaan.
En pidä Teri Hatcheria ja Dean Cainia mitenkään kummoisina näyttelijöinä, mutta Teräsmieheni-sarjan kevyeen tunnelmaan molemmat istuvat mainiosti. Eivät he huonoja ole, mutta kovin montaa kertaa he eivät ole tehneet vaikutusta. Tässä he tekevät.
Näyttelijät ovatkin Teräsmieheni-sarjan suuria vahvuuksia. Jokainen rooli tuntuu olevan annettu juuri oikealle näyttelijälle ja kun miettii elokuvien Lex Luthoria, niin niiden rinnalla John Shean versio tuntuu viimein samankaltaiselta kuin sarjakuvien alkuperäinen hahmo.
Kun vielä Teräsmieheni-sarjaan on saatu miellyttävä tunnelma ja dialogi on nokkelaa, niin keskinkertaisimmatkin näyttelijät on saatu esiintymään rennosti ja eläväisesti. Kaikesta paistaa selkeästi tekemisen ilo ja pilkettä on silmäkulmassa niin, että on ihme jos katsojalle ei tule hymyä kasvoille.Eikä edes John Williamsin musiikkia tule ikävä.
Terävää dialogia, rentoa näyttelemistä, vapautunut tunnelma ja kokonaisvaltainen euforia. Tätä kaikkea on Teräsmieheni.
Tähdet: *****
Teräsmieheni
...NOIR
Edellinen Teräsmies-elokuva oli vuoden 1987 Uhka Auringosta ja sitten seurasi pitkä hiljaisuus. Kun katsoo millaisia elokuvia Teräsmiehet 3 ja 4 olivat, niin ei liene ihme että sarja hiljeni niiden jälkeen. Koko tämän tauon ajan ilmaantui huhuja uudesta Teräsmiehestä ja esimerksi 90-luvun alun taitteessa riehuneeseen Batmanin jälleensytyttämään sarjakuvaleffabuumiin aiottiin tuoda mukaan myös Teräsmies. Sitten ilmaantui Batman & Robin ja tuo innostus oli yhtä kuin kuollut. Siispä ei uutta Teräsmiestä. Ehkä se oli hyvä niin.
Filmaattista uraansa Teräsmies jatkoi erinäisten tv-inkarnaatioidensa kautta, mutta valkokangas näytti olevan tavoitteena liian korkealla.
Kunnes sitten vuonna 2000 ilmaantui sellainen pieni elokuva kuin X-Men ja hetikohta sarjakuvat roihusivat kankailla kuin Fahrenheit 451. Joten mikä olisikaan sopivampaa kuin että X-Menilla sarjakuvaelokuville uuden elon antanut ohjaaja palauttaisi myös Teräsmiehen televisiosta elokuvateattereihin. Siispä vuonna 2006 Bryan Singer (joka on esiintynyt myös näyttelijänä Star Trekissa) herätti Teräsmiehen.
Jos ajattelee Superman Returnsin olevan jatkoa aiemmalle elokuvasarjalle, niin silloin sinne pitäisi ujuttaa väliin jokin Superman 4,5. Superman Returns nimittäin on enemmän jatkoa eräälle sarjakuvassa esitetylle tarinalle, kuin suoranaisesti elokuville. Sarjakuvassa käytettiin aikoinaan kertomusta jossa jokseekin masentunut Teräsmies jättää Maapallon taakseen ja lähtee etsimään uutta kipinää avaruuden syvyyksistä. Kyse on siis oikeastaan juurien ja kodin löytämisestä. Lopulta Teräsmies palaa Maahan ja toteaa sen olevan hänen kotinsa. Ja tätä ideaa hyödynnetään Superman Returnsin lähtökohdissa. Mutta vaikka tämä paluu viittaakin muuhun kuin suoranaisesti edellisiin elokuviin, niin aiempia elokuvia ei ole unohdettu tämänkertaisen jakson juonessa.
Teräsmies on siis ollut muutaman vuoden poissa etsimässä Kryptonin jäämistöä ja palaa nyt Maahan. Hänen poissaollessaan moni asia on pysynyt samana, mutta moni on myös muuttunut suuresti. Vankilasta vapautunut Lex Luthor (Kevin Spacey) vannoo edelleen kostoa Teräsmiehelle, mutta Teräsmiehen suuri rakkauden kohde, Lois Lane (Kate Bosworth) on etsinyt uuden miehen elämäänsä, saanut muksun ja on voittamassa Pulitzerin kirjoitettuaan vuodatuksen siitä miten maailma ei tarvitse Teräsmiestä. Pötypuhetta! Myöhemmin nimittäin ilmenee, että Lois kirjoitti tuon jutun koska murjotti Teräsmiehelle, eikä ole oikeasti sitä mieltä miten asiansa esitti.
Teräsmiehen ollessa poissa, Lex vieraili idioottiapulaisensa, Kitty Kowalskin (Parker Posey) kanssa Yksinäisyyden Linnakkeessa ja nappasi sieltä mukaansa kristallin. Täällä näemme vielä kerran Marlon Brandon Jor-Elina, kun yksi kristalleista käynnistää vanhan nauhoituksen. Lex huomaa että näillä kristalleilla voi synnyttää uusia maa-alueita. Tämä on tietenkin viittaus siihen kuinka ensimmäisessä elokuvassa yksi kristalleista synnytti Yksinäisyyden Linnakkeen. Huono juttu on vain se, että kun tälläinen kristalli synnyttää uutta maata, niin se tuhoaa vanhan sen uuden tieltä. Tämä ei Lexia haittaa, vaan hän aikoo synnyttää uuden Lexlandian kristallien avulla ja taas ollaan siellä parista leffasta tutun kiinteistöbisneksen parissa. Varmistaakseen suunnitelmansa toteutumisen, Lex käy varastamassa museosta palan kryptoniittia.
Lexin kristallikoe aiheuttaa suuren sähkökatkoksen ja Lois kiinnostuu asiasta.
Teräsmies puolestaan käväisee Yksinäisyyden Linnakkeessa ja huomaa että joku on kähveltänyt kristallit.
Lois ei enää halua Pulitzeria, koska on taas ihan lääpällään Teräsmieheen vaikka ei sitä sulholleen Richardille (James Marsden) myönnäkään. Sähkökatkouutisen perässä kulkeva Lois sattuu tietenkin juuri Lex Luthorin luokse ja jää tämän vangiksi. Mukanaan Loisilla on tietenkin kakaransa, Jason (Tristan Lake Leabu) ja Jason on sellainen tyypillinen elokuvamuksu, jonka tukka on silmillä ja hän käyttäytyy hitsin suloisesti. Eli ärsyttävä kuin mikä.
Lex selittää elokuvan juonen Loisille ja saamme selville että Lex aikoo yhdistää kryptoniitin kristallin kanssa ja luoda kokonaisen kryptoniittimantereen. Tämä ei kuulosta hyvältä Teräsmiehen kannalta nähtynä.
Lexin toteuttaessa suunnitelmaansa, vangittu Lois lähettää faksin jolla pyytää apua. Huomaamme myös että Loisin kakaralla on supervoimat, eli tämä muksu ei varmaan ole siitetty pelkän kaurapuuron voimin. Lapsi on siis todellisuudessa Teräsmiehen, eikä Richardin.
Lexin uusi manner rupeaa nousemaan merestä ja on tuhoamassa Metropolista siinä sivussa.
Teräsmies lentelee pelastamassa ihmisiä järistysten aiheuttamilta tuhoilta, kun taas Richard lentää (lentokoneella) pelastamaan Loisia ja Jasonia.
Olemme Lexin kryptoniittia huokuvalla saarella. Teräsmies on heikkona ja Lexin apulaiset kenkivät Teräsmiestä. Lex puukottaa Teristä ja sankarimme putoaa mereen. Mutta ei huolta, Richard nappaa Teräsmiehen kyytiin. Teräsmies vetää henkeä, lentää auringovaloon regeneroitumaan ja palaa heittämään koko saaren avaruuteen.
Lex pakenee Kittyn kanssa ja Teräsmies viedään sairaalaan.
Lois vonkuu Teräsmiehen sairaalavuoteen äärellä. Teräsmies toipuu, käy puhumassa henkeviä nukkuvalle Jasonille ja lähtee hengailemaan stratosfääriin.
Lex on tällä välin haaksirikkoutunut autiolle saarelle ja kiukuttelee.
Superman Returns ei ollut toivotunlainen kassamenestys ja kun elokuvaa katsoo niin se on aika ymmärrettävää. Elokuva ei ole huono, mutta se on kaukana sillä hetkellä pinnalla olleesta tavasta tehdä näitä tämän lajityypin elokuvia. Eli toimintaa on keskitasoa vähemmän. Ei ole mitään turpaanvetokaksintaisteluja. Superman Returns on hämmästyttävän rauhallinen, jopa pohdiskeleva elokuva. Se on hyvin, hyvin samanlainen kuin ensimmäinen Teräsmies-elokuva. Jopa niin samanlainen, että vaikka Teräsmies 2 jatkoi suoraan ensimmäisessä osassa pohjustettua tarinaa, niin Superman Returns tuntuu enemmän kakkososalta. Tämä samankaltaisuus aiheuttaa hieman kaksijakoisen tunteen elokuvaa katsellessa.
Toisaalta Superman Returns herättää nostalgisen ja miellyttävän hyvän olon tunteen.
Toisaalta Superman Returns tuntuu clipshowlta jossa vain toistetaan aiemmin tehtyä.
Joten ensimmäisestä elokuvasta pitäneet varmasti nauttivat tästä osasta. Vastaavasti he jotka eivät pitäneet eivät varmastikaan sankoin joukoin juokse kehumaan tätä osaa. Ja heille joille ensimmäinen osa ei ole tuttu, ei tämä osa tunnu varmastikaan kovin loogiselta.
Joten liekö ihme että tässä toiminnallisuuden suossa Superman Returns tuntui oudolta ja uutta X-Menia odottaneille pettymykseltä.
Bryan Singer omien sanojensa mukaan haki tietoisesti samaa tyyliä ja tunnelmaa kuin mitä Richard Donnerin Teräsmiehessä oli, ja siinä hän onnistui uskomattoman hyvin. Ehkäpä jo liiankin hyvin. Lähes kaikki Superman Returnsissa muistuttaa ensimmäistä Teräsmiestä.
Kevin Spacey esittää Lex Luthorinsa kanavoiden Gene Hackmania. Hänen apulaisensa ovat samanlaisia kuin aiemmin.
Jimmy Olsenia esittävä Sam Huntington on kuin kopio Marc McCluresta. Frank Langella esittää Perry Whitensa samoin kuin Jackie Cooper. Monet muutkin näyttelijät ja hahmot ovat kuin Richard Donnerin elokuvasta.
John Ottmanin musiikki kuulostaa kolmea edellistä osaa enemmän John Williamsilta.
Elokuvan rytmitys ja ideat ovat samanlaiset kuin ensimmäisessä osassa, joten välillä tuntuukin kuin katsoisi ensimmäistä elokuvaa.
Sitten on itse Teräsmies, Brandon Routh.
Tämän elokuvan perusteella Routh on joko aivan julmetun hyvä näyttelijä, tai juuri päinvastoin.
Routh on sisäistänyt Christopher Reeven esiintymistavan niin voimakkaasti että Routh ei esitä Teräsmiestä, vaan hän esittää Christopher Reevea esittämässä Teräsmiestä. Ja minä pidin Routhista kovasti. Oli kuin olisi nähnyt Reeven syntyneen uudestaan Routhissa ja etenkin Routhin esiintyminen kömpelönä Clark Kentina oli suurta nautintoa.
Näyttelijät ovat pääosin hyviä, niiden imitointityyleistä huolimatta. Ainoa jonka olisin suosiolla korvannut jollakulla muulla oli Kate Bosworth. En nyt väitä ettäkö hän olisi surkea näyttelijä, mutta tässä elokuvassa hän on aivan väärässä roolissa. Lois Lanen pitäisi olla voimakastahtoinen uranainen, mutta Bosworthin vikinä ja heiveröinen ulkonäkö aiheuttivat sen, että yhtä hyvin roolissa olisi voinut olla Paris Hilton. Tälläiseen rooliin vaaditaan, nykytähtiä ajatellen, ennemmin jotain Cate Blanchettia.
Parker Posey, joka on hyvin pystyvä näyttelijä, oli aivan uskomattoman ärsyttävä tässä elokuvassa.
Kun kerran Superman Returns tietoisesti imitoi ensimmäistä Teräsmiestä, niin on ymmärrettävää että esimerkiksi Lex Luthor esitetään samanlaisena kuin miten Gene Hackman hänet alunperin esitti. On silti outoa ajatella että Lex Luthor on nähty nyt neljässä Teräsmies-elokuvassa ja jokaisessa hän on siis eräänlainen egoistinen huumoriveikko, kun taas sarjakuvassa hän oli enemmänkin kuin Michael Douglas Wall Streetin Gordon Gekkona.
Melkein kaksi ja puolituntisena Superman Returns on tarpeettoman pitkä pelkkään nostalgiatrippiin ja omaa tarinaa sillä ei ole kerrottavanaan tarpeeksi oikeuttaakseen pituutensa. Tämä nostalgisuus aiheuttaa myös sen, että elokuva on pistetty täyteen viittauksia aiempiin tarinoihin ja jos ne eivät ole tuttuja, niin osa elokuvasta jää valitettavan ulkopuoliseksi. Vastaavasti taas, itseeni tämä menneiden muistelu ja tarinaviittaukset toimi kuin kissan kehräys. Olin sulaa vahaa.
Minulle miinukset näyttäytyivät Kate Bosworthin ja Parker Poseyn esiintymisinä ja suurin miinusmerkki oli se helvetin superkakara. Hitto siinä oli tyhmä idea. Voin oikein mustan sieluni silmin nähdä kuinka joku aivoriihen jäsen sanoo ”hei, mä tiedän miten Teräsmies-elokuvasta tulee täydellinen. Supervauva!”
Pieni miinus on annettava myös Teräsmiehen puvusta. Se on periaatteessa hyvin päivitetty uutta elokuvaa varten. Ei olla tehty päällisin puolin mitään radikaalia muutosta. Malli on sama, mitä nyt värisävyjä on tummennettu hieman. Mutta äärimmäinen lähikuva paljastaa että puku on kirjailtu kokoon tsiljoonista Teräsmies-logoista jotka eivät näy helpolla, mutta tuhoavat todellisuutta kuin parasiittinanobotit.
Ensi vuodeksi on lupailtu uutta Teräsmies-elokuvaa ja vaikka Bryan Singer ei näytä enää olevankaan mukana projektissa, niin toivon mukaan hänen lupauksensa täyttyvät siinä. Singer itsekin totesi sen superkakaran olevan vikasuunta tarinallisesti ja että seuraavassa elokuvassa unohdettaisiin koko lapsen olemassaolo, ja aloitettaisiin kokonaan oma tarinansa.
Mitä ikinä seuraava Teräsmies tarjoaakin, niin tulee se silti katsottua.
Superman Returns on visuaalisesti nätti kuin sika pienenä, se on hyväntuulinen ja siitä tulee hitsin hyvälle tuulelle... Jopa siitä superkakarasta huolimatta. Joten kritiikkini huomioon ottaen lopputuloksesta saisi pudottaa yhden tähden pois. Mutta en tee niin.
Tähdet: ****
Superman Returns
...NOIR
