Combat Academy (1986)

Vanhempia leffoja katsellessa on aina välillä hauska tehdä bongauksia siitä, että ai tossa on toi joka on siinä ja hän joka on tuossa. Etenkin tämä trainspotting toimii 80-luvun elokuvia katsellessa, jolloin moni nykyisin tunnettu tähti tai sen puolikas on ollut vielä tuntematon nimi/kasvo, mutta nykyään esiintyy joka toisessa tv-sarjaasa/elokuvassa. Ja puhun nimenomaan 80-luvun elokuvista, tai tv-sarjoista ihan vain koska sen ajan aloittelevat näyttelijät ovat olleet itseni ikäisille niitä ensimmäisiä (nuoriso)staroja ja toki myös siksi, että aika moni heistä on vielä elossa.
Oli se sitten joku Johnny Depp Platoonissa, Brad Pitt 21 Jump Streetissa, Philip Seymour Hoffman Kovassa Laissa, etc.
Tai kuten tämän nyt vuorossa olevan Combat Academyn kohdalla: George Clooney josta tuli tunnetusti iso tähti Teho-osaston ansiosta, Wallace Langham josta tuli tuttu naama joka puolelta, mutta on saanut suurinta huomiota todennäköisesti CSI:n kautta, elokuvan tuolloin isoin tähti, eli Christinestä tuttu Keith Gordon josta tuli myöhemmin hyvin pätevä elokuvaohjaaja.
Näiden esimerkkien lisäksi Combat Academy aiheuttaa toistuvasti jonkinlaisia ilon hetkiä siitä kun huomaa kuinka monet näyttelijät paljastuvat tutuiksi, sillä tämän leffan kohdalla voisi kehittää juomapelin naamabongauksesta. Surku vain että elokuva taitaa kuulua monen siinä esiintyneen kohdalla sarjaan ”en halua muistaa." Tai pikemminkin "teinkö myös sellaisen?" Sillä ei kyseessä niin huono elokuva ole, mutta helposti unohduksiin päätyvä.

Jos Combat Academyn kansi nimen fonttia myöten näyttää tutulta, niin tottavie tämä samoilee Poliisiopiston suossa. Joten ei liene yllätys kun kuulee ohjaaja Neal Israelin olleen käsikirjoittajana Poliisiopistossa.
Elokuvan säveltäjä Robert Folk on myöskin Poliisiopistojen musiikin takana.
Elokuvan huumori ja tarinankuljetus on lähes identtistä Poliisiopiston kanssa, joten näyttelijöiden lisäksi melkein ainoa muu muutos on univormujen erilaisuus. No, huumorissa on myös paljon kevyempi ote.

Max (Keith Gordon) ja Perry (Wallace Langham) ovat keppostelijoita jotka ensimmäisen koulupäivän kunniaksi pistävät savupommeja lokeroihin, vaihtavat saniteettitilojen sukupuolikyltit keskenään, vapauttavat sian luokkahuoneeseen ja muuta sellaista jotka saavat lukioikäiset (Gordon 25 vuotta ja Langham 21 vuotta) pojat vaikuttamaan ekaluokkalaisilta.
Max on se cool dude pitkinene hiuksineen ja aurinkolaseineen ja Perry puolestaan nörtti raitapaitoineen ja silmälaseineen. He ovat hieman kuin Bart ja Milhouse, sillä myös tästä duosta Max/Bart on se joka koko ajan aiheuttaa ongelmia hallitsemattomalla halullaan tehdä jekkuja, kun taas Perry/Milhouse seuraa orjallisesti perässä päätyen ongelmiin ystävänsä vuoksi.
Poikien kepposet aiheuttavat koulusta erottamisen kahdeksi viikoksi ja edessä on vieläpä oikeudenkäynti toisen kepposen vuoksi. Maxin isä vain naureskelee poikansa kolttosille, kun taas Perryn isä on lähes hysteerinen vastaavassa tilanteessa.
Poikien nuoren iän vuoksi heitä ei voida rangaista vankilareissulla, joten tuomari lähettää heidät Kirklandin sotilasopistoon kokonaiseksi vuodeksi. Eli Max on kuin Poliisiopiston Mahoney (Steve Guttenberg) joka lähetetään rangaistukseksi paikkaan jossa hänen tulisi oppia kuria ja järjestystä. Nyt vain sidekickin avustamana.
Max päätyy majuri Biff Woodsin (George Clooney) ja Perry agressiivisen sotilaan Kevinin (Kevin Haley) asuinkumppaniksi. Biffin isä, kenraali Ed Woods (Robert Culp) on sopivasti Kirklandin sotilasopiston johtaja, joten tiedämme Biffin joutuvan toistuvasti todistamaan isälleen olevansa täydellinen sotilas.
Maxilla on vaikeuksia sopeutua robottimaiseen elämään jossa käskyjä tulee totella ja hän päätyykin koko ajan kohtaamaan rangaistuksia. Perry taas on koko ajan niin peloissaan, että jos siellä ei ole löysät housuissa niin ei sitten mitään.
Kenraalilla on edessään näytön paikka, sillä ulkoministeriö on päättänyt järjestää Venäläisten kanssa näytösluonteisen sotilasoperaatioharjoituksen. Eli me vastaan he. Hmm,,, kuinkahan monessa sotilaskomediassa on hyödynnetty tuota ideaa?
Samaan aikaan opistolla eversti Frierick (Jamie Farr) selvittelee kuka varastelee milloin mitäkin mitaleja ja vaikuttaisi siltä, että Biff olisi syyllinen. Asia tulee selvittää pikinmiten ja salassa, jotta akatemian imago pysyisi julkisuudessa tahrattomana.
Max pyrkii keksimään keinoa päästä vapauteen sotilasopistosta ja hän päättää hyödyntää parhaimpia avujaan, eli keppostelua. Siispä Talking Headsin loistava Burning Down The House soimaan ja lapsellisia piloja enemmän kuin sata kiloa, ajatuksena että sekä Max itse, kuten myös Perry lentäisivät Kirklandista samaan tapaan pihalle kuin aiemmin lukiosta.
Suunnitelma ei tuota halutunlaisia tuloksia, sillä ulospääsystä ei ole toivoakaan. Tämä johtaa tietenkin Maxin ja Perryn välirikkoon kun Perry viimein päättää nostaa ääntään ja osoittaa Maxille etteivät Maxin suunnitelmat ole aina niin hyviä kuin mitä keppostelija itse uskoo olevan.
Perry heilastelee opiston toisen oppilaan, Mary Bethin (Tina Caspary) kanssa ja toisaalla Max aiheuttaa itselleen suuria ongelmia isottelemalla Biffille ja edessä on fisticuffs. Biff ei oikeasti haluaisi hakata Maxia, vaikka tämä kuinka ärsyttäisi häntä, mutta joukkopaineen edessä Biff päätyy tekemään juuri sen mitä häneltä odotettiin.
Mary Beth paljastaa että hänellä on jo poikaystävä, joten neiti salaileva ja Perry eroavat. Maxin ja Perryn ystävyyden liekin uudelleensytyttäminen kumoutuu kun korpraaliksi ylennetty Perry pakotetaan rankaisemaan Maxia punnerruskäskytyksellä.
Venäläisten, tai siis Neuvostoliittolaisten delegaatio saapuu paikalle ja Biff varastaa erään Neuvostosotilaan kellon. Max huomaa tämän ja koettaa taivutella Biffia palauttamaan kellon, mutta varkauden tultua ilmi päätyy itse ottamaan syyn niskoilleen, sillä kaikesta Bartmaisuudestaan huolimatta Max on pohjimmiltaan ystävällinen ja suojeleva luonne. Biff ei kuitenkaan anna Maxin kantaa vastuuta syyttä suotta vaan tunnustaa itse olevansa opiston varas ja ennustettavasti koemme kohtauksen jossa Biff kohtaa isänsä tunnepurkauksessa. Et ole koskaan huomioinut minua, odotat minulta liikoja, etc. Eli Biff pyrki varkauksillaan vain tilanteeseen jossa pääsisi osoittamaan isälleen olevansa ennen kaikkea hänen poikansa, eikä pelkkä sotilas.
Biff alennetaan eikä tule täten johtamaan edessä olevaa sotaharjoitusta. Max ja Biff kaveeraavat ja jutustelevat isistään.
Mary Beth dumppaa poikaystävänsä ja haluaa palata yhteen Perryn kanssa, vaikka piru vie Perry, saisit paremmankin.
Max ja Perry paikkaavat välinsä.
Kevinistä tulee Kirklandin joukkojen johtaja sotaleikkeihin, mutta Max päättää yhdistää Biffin ja tämän isän välit, samalla todistaen oman kyvykkyytensä antamalla Kevinille väärennetyn Neuvostoliittolaisten strategiakartan ja johtamalla Kevinin joukkoineen ansaan. Tämän jälkeen Max houkuttelee Biffin johtamaan Maxia ja muutamaa muuta harjoituksista luistanutta taistoon Neuvostosotilaiden kanssa. Siispä luonnollisestikin jenkit voittavat tämän sodan.
Kuulemme vielä puheen siitä kuinka sota on turhaa ja rakkaus voittaa kaiken.
Biff ja isänsä ovat jälleen perhe, Max on oppinut kurinalaisuutta ja Perry ei enää änkytä.

Combat Academy on ihan sympaattinen Poliisiopisto-kopio, jossa on aiheensa vuoksi myös suuria muistumia mainiosta Natsat-elokuvasta. Ei kuitenkaan ole vaikea huomata miksi tämä ei ole jäänyt tietoisuuteen noiden kahden muun elokuvan tavoin, sillä vaikka Combat Academy on ihan kiva komedia jossa tekijöillä tuntuu olleen ihan hauskaa, niin se on komediaksi todella nauruvapaalla vyöhykkeellä operoiva. Ne elokuvan alussa esitetyt koulukepposet ovat loistavia esimerkkejä elokuvan huumorin tasosta ja rohkeudesta. Eli jos vitsi jossa naistenhuoneen kyltti vaihdetaan miestenhuoneen kylttiin on mielestänne maailman hauskin kepponen ja todella agressiivinen osoitus huumorista, niin sitten tämä elokuva naurattaa suuresti. Jos se on, kuten se on, todella kilttiä lapsistävällistä huumoria joka ei naurata laisinkaan, mutta saa hymyilemään ymmärtäväisesti samaan tapaan kuin sukulaismuksu joka pistää potan päähänsä, niin sitä myös koko Combat Academy on. Eli se ei naurata, mutta kyllä sen jaksaa läpi katsoa.
Kaikki Combat Academyssa on kuin nynnyversiota Poliisiopistosta, eli toisin sanoen vesitettyä. Hahmoista löytyy samankaltaisuuksia, mutta yksikään ei ole yhtä mieleenpainuva ja joukosta erottuva. Vitst ovat samaan tyyliin viittaavia, mutta alapäähuumori on poissa. Hahmojen ja juonen kehitys on samanlaista, ja muutoinkin Combat Academy on tunnistettavasti Poliisiopisto, vain nuoremmalle katsojakunnalle suunnattu.

Näyttelijät ovat ihan hyviä ottaen huomioon hahmojen tutunomaisuuden ja tarinan ennustettavuuden. Robert Culp on ihan kelpo jäykkänä kenraalina, vaikka toki mukaan olisi toivonut hieman agressiivisempaa hahmorakennetta.
Wallace Langham on ihan kelpo hiljaisena Perrynä, mutta mitään ihmeitä ei hän pääse tekemään.
Keith Gordon on aina todella positiivisen energisen oloinen ja ilmeisesti kyseessä on hänen oikea luonteenpiirteensä, sillä parin haastattelun ja kommettiraidan perusteella hän on aina jotenkin hymyileväinen ihminen. Gordon aiheuttaakin elokuvaa katsellessa positiivisimman tunteen, sillä vaikka hänen hahmonsa on lajityypilleen stereotyyppinen, niin hänen iloinen esiintymisensä tartuttaa katsojaan hymyn.
Tietenkin nykyään moni varmaan kiinnittää suurimman huomionsa Combat Academya katsoessaan George Clooneyn työskentelyyn ja mies onkin ihan kelpo värittömässä ja harmittoman valjussa roolissaan. Ei tämän perusteella tietenkään osaisi päätellä herrasta tulevan nykyisen kaltaista tähteä joka pinnalta koreiden Hollywoodhuttujen ohessa tekee useita mainiota ajatuksia herättäviä elokuvia. Kuitenkin tätäkin elokuvaa katsellessa Clooney on tunnistettavasti Clooney liikkeitään ja äänenkäyttöään myöten, ja koska ulkonäköäkin on niin uran jatkuminen tavalla tai toisella oli helposti pääteltävissä. Tähteyden suuruutta ei vain olisi osannut ennustaa.

Jos pidit moneen kertaan mainitusta Poliisiopistosta ja haluat nähdä samankaltaisen elokuvan, niin kyllä tämän ihan sujuvasti katsoo läpi. Mutta jos haluaa nähdä oikeasti hauskan sotilaskomedian, niin sellaiseksi tämä ei yllä ja huomattavasti suuremmalla humoristisuuden onnistumisprosentilla varustettuja komedioita on tarjolla, ei ehkä pilvin pimein, mutta tarpeeksi ainakin.

Siirtäkäämme huomiomme elokuvan kanteen joka on mielestäni mainiosti harhaanjohtava, vaikkakin piirroksena varsin tyylikäs.
A. Vasemmalla kuvassa on smokkipukuinen mies vesipistoolin kanssa. Elokuvassa ei tälläistä hahmoa ole ja roolien perusteella sanoisin tähän kohtaan kuuluvan Kevinin, mutta Kevin on siilitukkainen blondi, ei hymyile elokuvassa ja ei todellakaan käyttänyt vesipyssyä. Mutta kannen hahmopiirrosten perusteella Kevin on ainoa poissaoleva, ellei tuo vesipyssymies ole siis olevinaan hän.
B. Keskellä kuvassa on vihaisen näköinen John Ratzenberger osoittelemassa pistoolilla. Elokuvassa Ratzenberger esiintyy hetkisen aivan alussa Perryn isän roolissa, ei sotilaana, eikä pistoolin kanssa.
C. Kannen puolipaljaita rintojaan esittelevä hahmo on ilmeisesti olevinaan Mary Beth, mutta yksikään elokuvan harvoista naishahmoista ei näytä paljasta pintaa käsiään ja kasvojaan enempää, eikä roolissa oleva Tina Caspary todellakaan ole noin uhkea.
D. Hauskaa on myös se, että heti sanan Combat yläpuolella olevat hahmot ovat selkeästikin olevinaan elokuvan pääosien Keith Gordon ja Wallace Langham, mutta toisin kuin esimerkiksi vasemman yläreunan Clooney, nämä kaksi hahmoa eivät muistuta näyttelijöitään laisinkaan, elleivät sitten ole esittävinään Gordonia ja Langhamia 30 vuotta vanhempina.
E. Näitä piirrettyjä kansia soisin esiintyvän nykyäänkin, mutta edes Bondeissa ei enää nykyään harrasteta tälläistä kansityyliä. Kirottua!

Tähdet: **
Combat Academy
...NOIR

Harley Davidson Ja Marlboro-Mies (Harley Davidson And The Marlboro Man, 1991)

Mickey Rourke on muutamaan otteeseen haastatteluissaan käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä ajasta jolloin hän on ollut uransa pohjamudissa, mutta vaikka Rourke selkeästikin tietää mistä puhuu sillä Harley Davidson Ja Marlboro-mies on elokuvana helppo kohde pilkalle, niin on mies tehnyt huomattavasti huonompiakin elokuvia (Get Carter, 9 1/2 Viikkoa 2 anyone?.) Jo pelkkä elokuvan nimi riittää kertomaan ettei kyseessä ole ehkä mikään kaikkein älykkäin elokuva ja kun tietoisuuteen hiipii ymmärrys elokuvan olevan lajityypiltään toiminta, niin kyseessä ei todellakaan ole mikään David Fincherin elokuva moottoripyörätehtaan ja savukejättiläisen fuusiosta.
HD Ja MM sisältää nolostuttavaa dialogia, överiksi vedettyä toimintaa ja vaikka elokuva haluaakin olla ajoittain tietoisesti hymyilyttävän hauska, niin se aiheuttaa naurunpurskahduksia jopa kohtauksissa joissa meidän tulisi vuodattaa sydänverta eksistentialistisen tuskanhien armageddonissa. Elokuvan ilmiselvästi cooleiksi keskustelunaiheiksi tarkoitetut ilmentymätkin saavat toteamaan ”voi Luoja!” ja miettimään keinoja joiden avulla saisi päätettyä joko oman tai elokuvan ohjaajan elämän mahdollisimman pikaisesti. Siispä toisin kuin ne Rourken elokuvat jotka ovat huonoja vain koska ovat tylsiä, värittömiä ja mauttomia, niin HD Ja MM päätyy ylittämään/alittamaan sen näkymättömän nerokkuuden rajan jolloin huonosta tulee niin huonoa, että se on julmetun hyvää huonoa. Matkaan ei tarvita Event Horizonia, sillä tämän helvetin minä vastaanotan suurella nautinnolla.

Alussa on disclaimer siitä kuinka elokuvan nimellä ei mitään tekemistä samannimisten yhtiöiden ja niiden tuotteiden kanssa. Well d'oh!

Vuosi on 1996, joten koska elokuva on tehty 1991, onkin kyseessä scifistelyä. Vautsivau!
Bonkan Dead Or Alive soi ja näemme kuinka Harley (Mickey Rourke) jättää superbeibin taakseen ja lähtee yön pimeyteen, joka vaihtuu aamuun ja matka jatkuu. Harley on hiukan runollisen oloinen nahkapoika ja niin cool heppu, että hän voi kävellä muina miehinä ryöstön kohteena olevan huoltoaseman kassalle maksamaan petroolista ja kuin ohimennen murjoa ryöstäjät ja poistua maksamatta polttoaineesta sillä myyjä luonnollisestikin ihastuu mieheen.
Siirrymme strippibiljardiklubille jossa tissien lomassa tapaamme midnight cowboyn, Marlboron (Don Johnson.) Marlboro näsäviisastelee isänsä neuvoilla ja päätyy tappelemaan intiaanin kanssa, sillä kuten Tom Russell sanoisi ”ain't that the cowboy way to go.”
Harley ja Marlboro lähtevät Burbankissa sijaitsevaan luottokuppilaansa, Rock 'n Roll Bar 'n Grilliin. Tämä paikka on nykyisen futuristisen kaupungin viimeisiä menneisyyden yksinkertaisempia aikoja huokuva paikka, mutta tietenkin sitä pidetään samalla myös tulevaisuuden jarruna ja ilkeä pankkiiri Chance Wilder (Tom Sizemore) onkin kovaa vauhtia ajamalla kuppilaa maan tasalla saadakseen tilalle ties minkä lie lasi- ja betonikolossin. Ensin kuitenkin koetaan ystävällismielinen baaritappelu.
Great Trust-pankki ei uusi baarin vuokrasopimusta ilman 2,5 miljoonan dollarin maksua ja tietenkään Harley ei suostu kantapaikkansa katoamiseen ilman taistelua. Siispä ei muuta kuin hankitaan se 2,5 miljoonaa dollaria ja se saadaan kokoon ryöstämällä pankki, ja tottakai kohteeksi otetaan Great Trust.
Rahankuljetusauto ryöstetään ja heti paikalle saapuu aivan naurettavan näköisiin luodinkestäviin mustiin nahkadustereihin pukeutunut ilmeetön posse räiskimään niin maan perkeleesti. Tämä on yksi näistä elokuvan cooleiksi tarkoitetuista jutuista, mutta toisin kuin esimerkiksi Butch Ja Sundancen, tai Pale Riderin vastaavat pysäyttämättömät jahtiporukat, niin tämän elokuvan nahkafetisistit ovat vain yksinkertaisesti hölmön näköisiä mustia kondomeja pyssyjen kanssa.
Harley ja kumppanit pääsevät kuitenkin pakoon saaliinsa kanssa, mutta yllättyvät huomatessaan säkkien sisältävän kirkkaansinisiä muovisia tiiliskiviä, eli kyseessä on tietenkin huumelasti ja nämä huumeet kuuluvat Chancelle jonka miehiä aiemmin nähdyt mustat kondomit ovat.
Mustien kondomien johtaja on muiden lailla ilmeetön Alexander (Daniel Baldwin.) Hmm, miksi näillä pääpahisten lähimmillä apulaisilla on aina samankaltainen, kiltin kuuloinen nimi. Vaikka nyt en saakaan mieleeni kuin tämän elokuvan Alexanderin ja Tappavan Aseen Joshuan.
Rentoutuakseen Marlboro käy vierailemassa poliisina toimivan on/off-tyttöystävänsä Virginian (Chelsea Field) luona, vain saadakseen kuulla rakastelun jälkeen ettei mies ole enää tervetullut koska Virginia on menossa naimisiin.
Saamme tietää että Harleyn ja kumppaneiden hallussa olevat huumeet ovat uutta superkamaa, Crystal Dreamia joka aiheuttaa 100 %:n addiktion samantien ja tappaakin joka seitsemännen käyttäjän. Eli happy trails, Hans.
Harley tuumii että Chancen kanssa voisi tehdä diilin: huumeet palautetaan jos niistä maksetaan 2,5 miljoonaa taalaa.
Alexander toimittaa rahat ja huumeet palautetaan, mutta tietenkään Chance ei arvosta nenälleen hyppimistä ja Marlboro kyynisenä luonteena osaa aavistaa jotain vielä tapahtuvan. Kun ollaan oikeassa niin ollaan oikeassa ja kohta kaverusten ilonpidon keskeyttävät baariin saapuvat mustat kondomit. Baarin omistaja - mies jolle Harley oli tekemässä palvelusta – tapetaan ja siinä ohessa saa kuolla muutama muukin.
Baari on ammuttu säpäleiksi, Harleyn ja Marlboron ystävät tapettu, joten se siitä ystävänpalveluksesta.
Harley ja Marlboro päätyvät Vegasiin vetämään henkeä, mutta eikös vaan kohta ovesta sisään astu Alexander joukkoineen. Siispä pakenemme hotellin katolle hypätäksemme alas uima-altaaseen. Tämä onkin suora viittaus aiemmin mainitsemaani Butch Ja Sundanceen.
Harley haluaisi jatkaa pakoa rahojen kera, mutta Marlboro saa vedottua motorcycle boyn omaantuntoon ja miehet päättävät palata Burbankiin kostamaan ystäviensä kuoleman. Yhteenotto kondomien kanssa koettakoon ja lopputuloksena Alexander joukkoineen päätyy täytteeksi maan.
Harley ja Marlboro saapuvat Chancen luokse ja seinällä näkyy mikrofonin varjo. Suunnitelmana on että ensin kuunnellaan kuinka Chance osoittaa olevansa mulkero ja sitten Marlboro voi ampua hänet. Ongelmaksi osoittautuu se, että Marlboro ei voi ampua edes Chancen kaltaista ureapäätä jos kyseessä on aseeton mies. Chancen gorillat saapuvat paikalle, mutta onneksi myös cameoksi luokiteltavassa roolissa oleva Robert Ginty ilmaantuu helikopterillaan ikkunan taakse ja räiskii paikat silpuksi.
Marlboro tappelee Chancen kanssa.
Chance jää roikkumaan ikkunan ulkopuolelle pitäen kiinni Marlboron bootsista.
Chance putoaa huonosti toteutetun bluescreen-efektin avulla.
Chancen sihteerinä toimiva Tia Carrere esitteli siinä välissä rintavakoaan.
Paha on voitettu ja rodeo voi alkaa.
Harley jatkaa matkaansa, ottaen mukaansa seksikkään liftarin.

Jos Harley Davidson Ja Marlboro-miehen ottaa sellaisena kuin se on, aivojen nollaus-toimintana, niin kyseessä on hyvin, hyvin viihdyttävää roskaa. Jos kuitenkin erehtyy edes hetkiseksi olettamaan kyseessä olevan ns. älykästä/laadukasta toimintaelokuvaa Die Hardin tapaan niin käsissä on haiseva kasa kuonaa. Liikumme Crankin maaperällä, siellä jossa epäkorrektius, nivusvitsit ja suuliekit ovat johtavia Jumalhahmoja. Joten oikealla asenteella HD Ja MM on hauskaa katseltavaa.

Se että Rourke kommentoi tätä elokuvaa uransa huonoimmaksi ja tunsi itse itsensä kaupallisuuden alttarille uhranneeksi on oikeastaan aiheetonta, sillä vaikka tosiaan tämä on elokuva jota ei hevillä kehtaisikaan myöntää tehneensä, varsinkaan Rourken sen hetkisillä meriiteillä, niin edessä odotti vielä Double Team. Toki Rourken pointti on helppo huomata, sillä hänen filmografiaansa katsoessa huomaa tämän olleen jonkinlainen vedenjakaja kulta-ajan ja sonta-ajan välillä. Elokuvasta itsestään ei kuitenkaan huomaa Rourken sitä tehdessään olleen surkeassa jamassa, sillä vaikka mies ei pahemmin ole tunnettu iloisuudesta elokuvissaan, niin hänen elokuviensa mittapuulla katsottuna hän on nauruekstaasissa koko tämän elokuvan pituuden ajan.

Pääkaksikosta Don Johnson on kuitenkin hahmona enemmän mieleeni ja vaikka Marlboro ei roolina olekaan yhtään sen syvällisempi kuin Harley, niin hänessä on enemmän lämpöä ja imagoltaan Marlboron cowboylook vaikuttaa olevan luontevampi Johnsonille kuin nahkakuorisuus Rourkelle.
Lisäksi Marlboro-hahmo vaikutti minun elämääni siten, että kuten hän, myös minä paikkaan rikkinäisiä kenkiäni Jeesusteipillä.

Muista näyttelijöistä ei hirveästi sanottavaa löydy.
Daniel Baldwin on aivan naurettava muka-uhkaavana Alexanderina ja asiaa ei todellakaan auta se ääliömäinen nahkakortsu.
Tom Sizemore esiintyy kuin olisi nieltyään lankun muuttunut seinäksi joka tuijottaa kelloa odottaen kotiinpääsyä.
Chelsea Field on sivuhahmoista eniten sisältöä saava ja hän onkin ihan kelpo esiintyjä, mutta lopulta hänenkin tehtäväkseen jää vain olla seksikäs kyttä.
Muutoinkin elokuvan naisroolit ovat olemassa vain seksikkyyttä tuodakseen. Siksipä Tia Carreren roolihahmokaan ei tee muuta kuin seisoo vieressä hiljaa ja näyttää hotilta.
Naisnäyttelijöistä puheenollen tajusin vasta nyt, että elokuvan alussa olevassa huoltoasemakohtauksessa myyjää esitti Kelly Hu, mutta toisaalta en varmasti edes ollut kuullut koko neidistä 90-luvun alussa kun elokuvan edellisen kerran näin.

Roskaa.
Hauskaa.

Tähdet: **** (ihan oikeasti)
Harley Davidson Ja Marlboro-mies
...NOIR