Jos et ole nähnyt King Kongia niin häpeä.
King Kong oli oman aikansa iso efektileffa, hieman kuten jokin Tähtien Sota, Independence Day tai Taru Sormusten Herrasta on. Eli tarina on vähäpätöisempi ja valtaosa budjetista on käytetty visuaalisuuteen ja King Kongissa tarina mahtuu yhdelle post it-lapulle. On riittänyt että elokuvaan on saatu iso gorilla, kaunis nainen ja loppuun räjähtävää toimintaa. King Kongissa on muutama selkeästi tärkeäksi ajateltu osuus ja loppu on vain joko täytettä, tai sitten väliosuuksia ei ole vaivauduttu tekemään laisinkaan. Jos et ole asunut koko ikääsi kiven alla, niin King Kongin tarinan tulisi olla tuttu, ainakin kiitos Peter Jacksonin kauhean Kong pahoinpitelyn seurauksena.
Tarinahan kertoo oman aikansa Werner Herzogista, eli elokuvaohjaaja Carl Denhamista (Robert Armstrong) joka ottaa kuvasuryhmänsä mukaan salaperäiselle saarelle ja sieltä he nappaavat mukaansa jättiläisgorilla Kongin. Denham tuo Kongin New Yorkiin jossa Kong karkaa, nappaa Denhamin naispääosan esittäjän Ann Darrow'n (Fay Wray) kouraansa ja kiipeää ammuttavaksi Empire State Buildingin katolle.
Elokuvassa on epäloogisuuksia enemmän kuin tarpeen.
-Miksi saarelaiset uhraavat Kongille naisia?
-Miksi saarelaiset ovat rakentaneet muurin pitääkseen Kongin poissa kylästään, mutta tehneet oven Kongin mittojen mukaan?
-Miksi Denham tuo Kongin New Yorkiin, mutta toteaa toimittajille kuinka näiden tulisi keskittyä tarinassaan kaunotar ja hirviö-näkökulmaan. Hmm,, herra raahaa jättiläisgorillan keskelle kaupunkia ja tuo on se tarina josta innostua. Parasta onkin kuinka elokuvassa toimittajat pitävät sitä nimenomeen juuri tärkeimpänä, eivätkä seikkaa että kaupungissa on jättiläisgorilla.
-Miksi Denham joka on selkeästi uhrannut Kongin eteen niin uransa kuin varansakin käyttäytyy kuten käyttäytyy kun Kong on karannut ja sitten kuollut. Aluksi Denham on palkannut kolminkertaisen miehistön alukselleen, vanginnut Kongin uhraten miehiään sen eteen, tuonut Kongin New Yorkiin ja luonut ison teatteriesityksen Kongin avulla. Ensi-illassa Kong karkaa murskaa puoli kaupunkia matkallaan ja putoaa lopulta kuolleena kadulle. Isot rahalliset tappiot ja oikeudenkäyntejä on taatusti luvassa, ja Denham toteaa vain ”no näitä sattuu.” No ei hän itseasiassa noita sanoja käyttänyt, mutta Denham oli aivan nonchalant.
Nyt saatatte luulla etten pitänyt King Kongista, mutta päinvastoin rakastan joka minuuttia kyseisestä elokuvasta.
Tämä on iso naivi efektileffa ja ei sellaiselta hirveästi tarinaa kaipaa jos peruselementit ovat kunnossa, ja King Kongissa ne ovat kunnossa.
King Kongin epäloogisuudetkin toimivat sen voimavaroina ja tuovat siihen omaa charmiaan.
Puhdasta neroutta elokuvassa ovat tietenkin sen ikoninen lopetus jossa Kong huitoo lentokoneita Empire State Buildingin huipulla, mutta myös se että alkupuolella Kongin kasvoilla on koko ajan sellainen pensastumputtajan ilme ja tuo mukaan hämmentävän perverssin ajatuksen Kongin morsianuhreista.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt että miksi tästä elokuvasta puhuttaessa aina otetaan esille Fay Wray jonkinlaisena elokuvan tähtinäyttelijänä, kun kyseinen näyttelijätär ei oikeastaan tee yhtään mitään muuta koko elokuvan aikana kuin kiljuu keuhkonsa puhki. King Kong itsekin esittää enemmän tunteita kuin Fay Wray.
Elokuvan todellinen tähtinäyttelijä on Carl Denhamia näyttelevä Robert Armstrong. Armstrongin väliäkös tällä-asenne on nerokas oivallus. Hän on samanaikaisesti elokuvan koomikko, että sen vakava draamanäyttelijä. Aivan loistavaa.
On uskomatonta että tämän vuoden '33 Kong itse on sympaattisempi ja ennenkaikkea uskottavampi kuin edes teknisesti ylivertaisempi vuoden '05 versio.
King Kong on hyvin hauska ja näyttävä seikkailuelokuva jossa parhain osa ei kuitenkaan ole jättiläisgorilla, vaan elokuvaohjaaja joka sen vangitsee.
Tähdet: ****
King Kong
...NOIR
Olen nähnyt Star Trek -Avaruusmatkan luoja ties kuinka monta kertaa tähänastisessa elämässäni ja joka helvetin kerta minä itken sitä katsoessani. Ei samalla tavalla kuin jotain Madonnan haaksirikkoelokuvaa katsoessa, koska sellaista katsoessa itkee sen huonoutta. Vaan kuten katsoisi jotain niin koskettavaa, että se koskettaa. Star Trek -Avaruusmatka on uskomattoman kaunis elokuva ja se sisältää enemmän kerroksia kuin koko Tähtien Sota saaga kokonaisuudessaan.
Ymmärrän kyllä Star Trekiin liimautuneen huumoriaspektin, sillä etenkin William Shatner kumppaneineen teki sarjaa aivan liian vanhoiksi ja huonokuntoisiksi saakka. Suippokorvat ja Shatnerin puhetapa ja etenkin ne saatanan ääliönynnytrekkerit ovat osaltaan pilanneet Star Trekin uskottavuutta, mutta tämä ensimmäinen Star Trek-elokuva on puhdasta jumalten nektaria. Ja kun ajattelee Star Trek -Avaruusmatkan tarinaa, niin on aivan uskomatonta että tuottajat ovat ylipäätään antaneet tehdä sen ja että sarja ei loppunut uudelleen heti tähän ensimmäiseen elokuvaan.
70-luvun lopussa olivat massiiviset avaruusoopperat iso juttu kiitos Tähtien Sodan, joten oli loogista että joku studioiden johtoportaassa ajattelisi hyödyntää vallassa olevaa trendiä. Mikä olisikaan fiksumpaa kuin ottaa jo valmiiksi tunnettu sarja ja tehdä sille elokuvansa, olkoonkin että alkuperäinen Star Trek tv-sarja ehdittiin lopettaakin kesken olemassaoloaikansa ja sarja jäi palattuaankin lyhytikäiseksi. Mutta Star Trekin hahmot olivat jo valmiiksi käytettävissä. Pistetään heidät vain matsaamaan joiden avaruusökkömönkiäisten kanssa, hiukan lasereita ja mahtipontinen musiikki. Siinä meille Star Wars Trek.
Mutta mitä ihmettä?
Ensinnäkin Star Trek -Avaruusmatkassa ei oikeastaan esitellä henkilöhahmoja, joten siinä on todellakin luotettu että katsojat jo tuntevat hahmot entuudestaan. Suuri riski luottaa siihen että peruspopcorninpurija muistaisi edes eilispäivää.
Toiseksi elokuvassa ei ole toimintaa juuri nimeksikään. Värivaloja siinä kyllä on, mutta ei mitään oikeita avaruustaisteluita tai valomiekkailuun verrattavia kaksintaisteluita. Iso pilvi sulattaa itseensä pari avaruusalusta ja räjäytetään meteoriitti.
Kolmanneksi elokuvassa ei ole kovinkaan mahtipontista sankarimusiikkia, vaan Jerry Goldsmithin uskomattoman kaunis musiikki on enimmäkseen haurasta ja melankolista.
Neljänneksi elokuvassa ei ole mitään helposti tunnistettavaa pahista, vaan kaikki elokuvan vihamielisyydet osoittautuvat oikeastaan erehdykseksi.
Ei toimintaa, ei minkäänlaista vauhtia, vaan kauniita kuvia rauhallisen musiikin tahtiin... Ja vihollinen on iso pilvi.
Kyllä!
Melkein kuin Tähtien Sota.
Ihme ettei studio mennyt sorkkimaan elokuvaa ja lisännyt sinne väkisin actionjacksonia.
SEURAAVAKSI TARKEMPI KUVAUS ELOKUVAN TARINASTA JA SE SISÄLTÄÄ SPOILERIN, ETTÄ HARKINTAA ON LUPA HYÖDYNTÄÄ.
Star Trek -Avaruusmatka kertoo avaruudessa liikkuvasta mystisestä pilvestä, joka tuntuu tuhovan kaiken matkallaan erittelemättä kohteitaan. Amiraali James T. Kirk (William Shatner) lähtee kokemuksensa turvin Enterprisella kohti mystistä pilveä. Matkalla puidaan ihmissuhteita, koska Kirk ottaa aluksen johdon sen silloiselta kapteenilta Willard Deckerilta (Stephen Collins) ja täten alentaa Decrerin arvoasteikossa. Kirk ei kokemuksestaan huolimatta ole johtanut tähtilaivaa pitkiin aikoihin ja Decker pitääkin Kirkia epäpätevänä kapteeniksi. Kirkin tehdessä matkalla lähes kuolettavan virheen, mustasukkaisuus ja kapinahenki alkaa kytemään.
Enterprise kohtaa mystisen pilven joka osoittautuu olennoksi nimeltä V'Ger, mutta yrityksistä huolimatta mitään kontaktia V'Geriin ei saada ennen kuin V'Ger tekee eräästä Enterprisen miehistön jäsenestä Iliasta (Persis Khambatta) eräänlaisen luotaimen. Pikkuhiljaa Spockin (Leonard Nimoy) tekemän mielensulautuksen ja Ilian avulla selviää että V'Ger ei olekaan pilvi, vaan jonkinlainen avaruusalus, tai pikemminkin metallikeräytymä joka käyttää pilvimuodostelmaa vain piiloutumiseen. Mikään ei kyllä vielä tunnu selittävän sitä että miten V'Ger voi olla elävä ja miksi se tuntuu olevan lapsi. Varmaa on vain se että V'Ger tuhoaa kaiken edestään etsiessään luojaansa ja Enterprisen miehistön tulee selvittää mikä tai kuka se V'Gerin luoja on ja miten saada sitä kautta V'Ger lopettamaan tuhotyönsä. Selviä että V'Ger on yhtä kuin maasta aikoinaan avaruuteen lähetetty satelliitti Voyager ja Voyger on matkallaan kohdannut jonkinlaisen älykkäiden koneiden planeetan (jonka on myöhemmin Star Trek-maailmassa uskoteltu olevan Borgien kotiplaneetta) joka on antanut sille tietoisuuden itsestään. Voyagerin tehtävä on kerätä itseensä tietoa ja oikeastaan se (tai hän) tarvitsee vain ohjelmistopäivityksen.
Star Trek -Avaruusmatka on kaikkea mitä Tähtien Sodan synnyttämä trendi ei ole ja kuitenkin jatkossa niin tv-sarjoja kuin elokuviakin tuli Star Trekin maailmasta useita. Ensimmäisen Star Trek-elokuvan jälkeen on niiden toimintamäärä kasvanut ja ne ovatkin lähentyneet kenties liikaakin perinteisiä avaruusseikkailuja, mutta elokuvasarjan ensimmäinen osa on edelleenkin omaa luokkaansa.
Jos odotat toimintaa ja taas toimintaa, niin unohda suosiolla tämä elokuva.
Jos taas etsit visuaalisesti kaunista, ihmisen ja ihmisen ja koneen välisestä suhteesta kertovaa elokuvaa, joka esittää kysymyksiä siitä että voiko teknologiaa kehittää liian pitkälle? Niin tämä on elokuva sinulle.
Tähdet: *****Star Trek -Avaruusmatka ...NOIR
