Virtuosity (1995)

Futurotehtaassa poliiseja koulutetaan istuttamalla heidät virtuaalitodellisuusohjelman sisälle jahtaamaan 200:n murhaajan profiilin avulla koostettua täydellistä tappajaa joka tunnetaan nimellä Sid 6.7 (Russell Crowe) ja koska järkevin tapa kouluttaa poliiseja on se ettei poliiseja kouluteta laisinkaan, vaan vr-lasit laitetaan vangeista kerättyjen pakollisten vapaaehtoisten silmille niin tuolloin paras kokelaista on tietenkin Parker (Denzel Washington), joka sattuu olemaan ex-kyttä, mutta päätynyt vankilaan hieman samoin perustein kuin Cameron Poe Con Airissa.

Muuta yhteistä heille on hassut hiukset:

Tämän kisan Cage voittaa.

Kuitenkin, Parker on jopa niin hyvä, että ainoa kerta kun näemme hänet tuossa vr-koulutuksessa aiheuttaa hän oman kuolemansa ja Sid saa jatkaa hirmutekojaan. Sid ei kuitenkaan millään malttaisi pysytellä tappamassa pikselikavereita, vaan haluaa oikeaan maailmaan ja siinä avuksi tuleekin mielipuolitohtori joka vastaa Sid-projektista, sillä miksipä ei. Tämän professorin avustuksella Sidin tietoisuus ladataan nanobottiandroidiin jolla on supervoimat (joita hän ei sitten kertaakaan käytä) ja mahdollisuus T-1000:n tavoin korjata irronneita osiaan, mutta vain jos saa lasia jota imeä itseensä. Tätä ajatellen onkin muuten täysin järkevää, että lopussa kun Parker saa Sidin kiinni ja paloiteltua, tapahtuu se putoamalla lasin läpi.

Ai niin, siellä välissä sitten juostiin, ammuskeltiin ja Traci Lords mainosti silloista muusikkouraansa.

Jos tuumii, että Brett Leonardin ohjaama Ruohonleikkaaja on virtuaalitodellisuuskuvauksessaan sekä ylipäätään tehoste-elokuvana hassu ja vanhentunut, niin tämän samaisen ohjaajan kolme vuotta myöhemmin ja kolme kertaa suuremmalla budjetilla tehty vr-efektielokuva saa edellisen näyttämään vähintäänkin Pacific Rimilta Atlantic Rimin rinnalla. Hassuja ne molemmat sentään ovat, joskin Ruohonleikkaajasta pystyy oikeasti nauttimaan ja sen virtuaalitodellisuuden kuvauksessa on sentään ollut oikeaa yritteliäisyyttä, ja vaikka aika on sen teknotehosteita kuluttanutkin niin sitä katsoessa voi edelleenkin muistaa kuinka hiton coolilta se näytti silloin vuonna 19 ja 92.

Koska Virtuositya katsellessa tulee kivuliaan selväksi se ettei rahaa oltu ainakaan tarinan eheyttämiseen käytetty, niin mihin se sitten upposi. Denzel Washington oli toki tuohon aikaan jo suht' iso nimi, mutta ilmeisesti selvästi halvempi vaihtoehto kuin Arnold Schwarzenegger, jonka kanssa yhteistyö oli kuulemma kaatunut juuri palkkapyyntöön ja Russell Crowe puolestaan oli vielä halpa nimi jenkkimarkkinoilla, joten oletettavasti suurin osa budjetista oli suunnattu erikoistehosteisiin. Miksi elokuva sitten näyttää siltä osin kuin Plan 9 ja tällöin suihkuverho kelpaa todisteeksi lentokoneen ohjaamosta, sillä Virtuosityssa ei nyt esimerkiksi montaa hetkeä kuluteta mahdollisesti tyyriiden tietokone-tehosteiden parissa vaan futuristisuus esitetään hassuilla/oksettavilla vaatteilla ja Washingtonin rastoilla. Katsokaa nyt tätä hirviömäisyyttä:

Joten pääosin scifistisyys luodaan sillä helpoimmalla tavalla, että pistetään hahmoille sellaiset vaatteet päälle jota kukaan normaaliajassa oleva ei kehtaisi pukea. Ja sitten kun vihdoin näkee niitä virtuaalimaailmatehosteita, niin sitä toivoo kuvan siirtyvän salamana takaisin Washingtonin rastoihin.

Okei, noihin siis käytettiin viisi dollaria. Entä loput?

Idea tietokoneohjelmasta joka haluaa tappamaan ihan oikeita ihmisiä on ihan kelvollinen muka futuristiselle toimintelokuvalle ja hei, kelpasihan se Universal Soldier: The Returnillekin, joka sekin on aikamoista kakkaa. Mutta pelkkänä pohjaideana se ei ole mitenkään erikoinen, varsinkin kun ne vr-jutut jäävät vain prologin ja epilogin asemiin ja varsinainen päätarina on tavallinen ihan sama kuka sarjamurhaaja-kertomus, jossa aika vähän yritetään mitään muuta kuin vain juosta ja ammuskella. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan ole selitys sille miksei edes sitä jakseta ylläpitää. Kun Sid 6.7 luonteensa mukaisesti haluaa mahdollisimman usein ja paljon huomiota teoilleen, on vain ymmärrettävää ettei hän murhanarsismissaan välitä missä tekee hirmutöitään ja pariin otteeseen Sidin satunnaiset sivullisten lahtaukset ovatkin koomisesti veikeitä, mutta ne ovat aivan täysin vailla tolkkua siinä mielessä, että kun koko ajan tiedetään koko poliisihenkilöstön olevan hänen perässään, niin miksi Sid edes linssiluteuden sokaisemana vaarantaisi itsensä kiinnijäämisellä tekemällä näkyviä murhia ihmisjoukossa. Siksipä ei ole myöskään järkeä siinä, että kun esimerkiksi Sid tappaa jonkun hepun kaupassa ja sivulliset luonnollsiesti kauhistuvat, mutta yksikään ei edes yritä paeta paikalta, taikka sekunnin kestävän shokin jälkeen enää noteeraa Sidia laisinkaan. Tässä puhutaan jo aika pahasta keskittymisongelmasta. Jos kyseessä olisi jonkinlainen satiiri jostain lähitulevaisuuden turtuneisuudesta, olisi tuolloin ymmärrettävää jos kukaan ei välittäisi edes paeta kun kanssaihminen tapetaan keskelle katua, mutta kun tämä ei ole sellainen, vaan pariin otteeseen mainitaankin kuinka kaupunkilaiset alkavat olemaan peloissaan Sidin vuoksi, mutta silti he eivät ole sitä laisinkaan. No jaa, väliäkö sillä kun ne kytät eivät kertaakaan tule paikalle vaikka kuinka Sid jäisi murhapaikalle chillaamaan. Tosin se etteivät siat saavu on aika perinteinen toimintaleffojen juttu, kun miten muuten sitä saisi rauhassa ammuskella keskellä tietä ja ajaa autolla seinään, mutta kun tälläisiä kesken jätettyjä ajatuksia on elokuva täynnä niin silloin pitäisi välillä saada sitä porkkanaakin. Joten kun esimerkiksi lopussa sopivasti paljastetaan, että ai niin, Parkerilla on supervahva robottikäsi jota olisi kenties voinut hyödyntää aiemminkin kun edessä oli pulma tai toinen joka olisi heti sillä mekanokädellä ratkaistu, tai kun jotain muuta yhtä hämmentävän nolostuttavaa putkautetaan ilmoille ei tällöin enää ole mahdollista antaa kovinkaan montaa mokaa anteeksi. Näistä suosikkini on se, että toistuvasti hehkutetaan Washingtonin esittämän hahmon olevan ainoa joka voi löytää ja voittaa Sidin, mutta ensinnäkin hän löytää Sidin aina vain sattumalta kuten siten että Sid kertoo televisiossa missä on ja aina kun Parker pääsee paikalle, aiheuttaa hän vain jonkun sivullisen kuoleman. Joten vaikka tietenkin hän lopussa voittaa Sidin (joskaan hän ei sitä oikeastaan tee) niin Parkerista tuntuu olevan enemmänkin vain haittaa kuin hyötyä. Hitto, jopa sen vr-koulutuksen aikana hän aiheuttaa vain oman kuolemansa ja silti hän on muka pätevin jahtaamaan Sidia. Kuinka huonoja ne muut voivat olla.

Tietenkin se, että tekoäly aiotaan siirtää koneesta androidiin koska Kevin J. O'Connorin nörtti haluaa itselleen seksibotin on sekin aika peukuttamisen arvoista älyttömyyttä. Etenkin kun hemaisevan uhkean blondineidon sijaan alienmunasta (ihan oikeasti) nouseekin nihkeä Russell Crowe ja silti O'Connor luulee tätä suunnitelmakseen naiseksi on mainiosti hölmö.

Eikä unohdeta kohtausta jossa Sid toimii dj:nä ja onnistuu korkeintaan todistamaan ettei hänen tulisi edes kuunnella musiikkia. Tai se kun Sid toistaa Saturday Night Feverin kuuluisan kävelykohtauksen, minkäs muun kuin Bee Geesin tahtiin.

Eli Virtuosity on elokuva jota katsellessa tuntee niin suurta myötähäpeää, että ne mahdolliset hetkittäiset hyvät seikat hautautuvat kaiken pöllöyden alle, mutta kiitos sellaisen aletaan kyllä lähentelemään niin huonoa että sehän on jo hyvää.

Ilmeisesti Crowe olikin ymmärtänyt olevansa modernissa Ed Wood-elokuvasssa ja siksi vetää rooliaan niin kikattaen yli, että voisi uskoa hänen pyrkineen Joel Schumacherin Batman-elokuvaan. Jos en kerran kehtaa kenellekään kertoa olleeni mukana tälläisessä, niin pidetään huoli ettei kuvassa esiintyvä tyyppi ole minä.

Ilmeisesti tämä ei ollut Washingtonin mielessä, joka vetää rooliaan väärällä tavalla vakavasti, aivan kuin uskoisi olevansa Robot Monsterin sijaan Vertigossa, mutta päätyy asiayhteyden vuoksi olemaan vain Tappajahain koston Mario Van Peebles.

Tyhmä, ruma ja tämä:

"Sid 6.7 pääsi pois tietokoneesta ja muuttui androidiksi."

Korjaus.

"Nanotekniseksi synteettiseksi organismiksi."

Leonardin 90-luvun virtuaalivaihtoehtotodellisuuskyberpunkteoksista tämä on huonompi kuin Ruohonleikkaaja ja Hideaway. Hitto, Virtuosity on jopa huonompi kuin se Billy Idolin musiikkivideo Shock to the System.

Tähdet: *

Virtuosity