Newman Numan: The Best of Gary Numan (1982)

Vaikka Gary Numanilla oli vuonna '82 allaan jo useampi pitkäsoitto omalla taikka Tubeway Army-nimellä, niin ainakin tämän videokokoelman kautta tulee fiilis, että nyt ollaan pistetty best of ulos ennen kuin tavaraa on sen täytteeksi. Tässä tapauksessa se tunne tulee itse biisien sijaan juurikin videomuotoisten hittien vähäisyydestä. 45 minuuttinen videokokoelma kun koostuu takakannen perusteella 12 musiikkivideosta, joista kuitenkin kolme on livevetoa, yksi livekuvalla täytetty levykappale ja yksi musiikkivideoista ei ole musiikkivideo laisinkaan, vaan The 1930's Rust-kappaletta käytetään vain pätkä taustalla kun kuvataan ilmeisesti Las Vegasia, mutta ei siksi ettäkö tapahtumapaikka olisi vaikkapa Las Vegas, vaan koska oletettavasti alussa Gary Numan sattui saapumaan sinne? Eli tuo biisi soi vain eräänlaisena alkuteksteissä olevana tunnarina. Joten 12 kappaleesta viiden ollessa muita kuin ns. oikeita musiikkivideoita, on se liian vähän. Livevedoilla täytetään tyhjää samalla tavalla kuin perään laitetuilla remixeillä. Aina silloin tällöin sekaan on heitetty kuvapätkiä Numanista lentokoneen ohjaksissa, tms., sillä tuohon aikaanhan hän oli kovastikin innoissaan lentämisestä ja perusti pienimuotoisen lentoyhtiönkin, Numanairin. Vaikka nämä klipit eivät esitäkään Numania kertomassa harrastuksestaan muuta kuin ohimennen, niin kyllä ne silti aikalailla tuntuvat mainoksilta, varsinkin kun niitä heitellään ajoittain itse videoidenkin keskellä. Muutoin ei seassa juuri irtomateriaalia ole, mitä nyt yhdessä vaiheessa siellä on esimerkiksi todella vajavaiseksi jäävä osuus jossa Numan on ilmeisesti ala-asteella juttelemassa lasten kanssa. Siitä ei ole vaivauduttu laittamaan mukaan kuin sen verran, että Numan sanoo kuinka paljon on myynyt levyjä briteissä. C'mon hei! Ehkei se olisi sopinut pidempänä joukkoon, mutta tuollaisena se ei todellakaan sovi sekaan.

En myöskään oikein ymmärrä sitä, että miksi niin monet videot jätetään pahasti kesken ja hypätään seuraavaan. Tämähän on kuin radiota kuuntelisi. Mistä puheen ollen, joskus penskana esitin Radio Mafian mihin-lie-toiveohjelmaan pyynnön, että soittaisivat kerrankin Depeche Moden Enjoy the Silencen kokonaisuudessaan, eivätkä ennen aikojaan hyppäisi mainokseen tai jotain muuta yhtä epäkivaa. Ja sitten kun kyseinen ohjelma lähetettiin olin sormi recin päällä valmiina ja radiojuontaja kertoikin, että oli toivottu Enjoy the Silencea kokonaisena soitettavaksi, joka sai minut tyytyväiseksi aina siihen saakka kunnes biisi katkaistiin reippaasti ennen loppua jotta saatiin asemaa puffaava soundbite päälle. Kiitos.

Mutta niin, jos tässä videokokoelmalla oltaisiin edes vaivauduttu esittämään ne kokonaisina olisi pituutta saatu hieman enemmän ja ennen kaikkea, se ei olisi ehkä tuntunut siltä kuin bändi olisi lähtenyt toiselle levymerkille ja entinen levy-yhtiö kaivaa kaiken roskakoriin heitetyn kaman jotta saisivat vielä kerran rahastettua tuolla uusiin maisemiin lähteneeltä yhtyeeltä.

Tämä ei siis ole kritiikkiä itse videoita kohtaan vaan kokonaispakettia ja se kommentointi videoista alkakoon jotenkin näin:
Sen verran vähäsenlaisesti tässä on tavaraa, että voisinkin kertoa jokaisesta varsinaisesta musiikkivideosta jotain.

I Die: You Diessa Numan ajaa yöllä autoa ja kasvoilla hehkuu syntinen puna. Joskin se autolla ajaminen on hieman kyseenalaista, kun kerran kuvassa näkyy suurinpiirtein vain tuulilasi ja on siis hyvin mahdollista ettei studiosta oltu poistuttu laisinkaan.

Music For Chameleonsissa ollaan ilmeisesti jonkin Cotton Clubin lavasteissa ja on pakko myöntää, että kun Numan koetti kovasti samanlaisia imagomuutoksia kuin David Bowie, niin jotenkin edellisen kokeilut olivat aina ns. taiteellisesti jotenkin campmaisempia. Etenkin Numanin kasarijuppilook oli kömpelö ja vaikutti Bowien rinnalla Ed Woodilta. Ehkä se johtuu tuosta silmämeikistä.

Muutenkin tuo Numanin pukuimago on samalla tavalla ikävästi vanhentuneen oloista kuin siihen yhdistettävät musiikkikappaleetkin, joissa olevat saksofonisoolot sun muut ovat pelottavakin esimerkki new romantics-bändien pakollisesta tavasta todistella olevansa muutakin kuin röyhelöpaitoja ja siihen kuuluva taiteellisuus tarkoitti silloin jostain syystä löysää kapakkajatsisynailua. Numanin post apo-look istuu hänelle paremmin ja soveltuu enemmän biiseihinsäkin.

Toisaalta... Bowie, mitä tämä on olevinaan?

Cars ja tällöin täytyy todeta, että yeah baby, yeah!

Yksi kaikkien aikojen parhaimmista kolkoista futupopbiiseistä saa visuaaliseksi tuekseen man machinea ja illuminatia kun Numan on Chuck Norris Yhden miehen armeijassa.

She's Got Claws pyrkii olemaan Kissaihmiset, mutta on sitä vain jos kissaihmiset ovat kaikki Halle Berryn Catwoman.

We Take  Mystery To Bed:ssa Numan esittelee erilaisia asukokonaisuuksia ja lukee sanomalehteä.

Complex puolestaan paljastaa mitä mikäkin videokameran nappi tekee ja sekoittaa joukkoon niitä kuvia Numanista lentokoneessa.

Love Needs No Disguise on oletettavasti levyversio, mutta kuvamateriaali on joltain sisätilakeikalta.

Down in the Park ja Are 'Friends' Electric? ovat livetallenteita ilmeisesti Living Ornaments-kiertueella (levy jota kuuntelen tätä kirjoittaessani) ja visuaalisesti ollaan siellä Carsissa.

This Wreckage on myös keikkatallenne, mutta näyttäisi olevan eri keikalta kuin nuod edelliset. Hiukan vaikea sanoa kun savukone puksuttaa siihen malliin ettei juuri mitään näe.

Lopuksi vielä We Are Glass ja Numan tanssii ihan saatanan ison käden vieressä.

Videoista etenkin niissä joissa on pyritty mahdollisimman laaja-alaiseen visuaalisten efektien käyttöön ollaan ajauduttu pahasti vanhentumiseen, mutta ajatellen niiden tekoaikaa ja musiikkivideoiden olemista uusi ja ihmeellinen asia voi monen kohdalla pitää ruusunpunalasien ansioista niitä ainakin lapsekkaan sympaattisina. Varmasti monet niistä esittäytyvät Numania tuntemattomille hassuina jo siksikin, että miehen nasaalinen narinaääni saattaa vaatia totuttelemista ja se yhdistettynä hölmöön imagoon sekä rehellisesti sanottuna noloihinkin visuaalisiin temppuihin on tarpeeksi lyömään naulaa arkkuun. Parhaimmillaan Numanin ilmeettömyys ja sopivan rajoittuneet kuvalliset iskut tukevat itse biisiä niin hyvin, että Numanin livepätkissä käyttämät ylikireät housutkaan eivät saa ajattelemaan negatiivisesti "stupid sexy Flanders!"

Olisipa koko paketti samaa tasoa, eikä niin kovin hutaistun oloinen.

Tähdet: ***