Last Man Standing - viimeinen vastus (Last Man Standing, 1995)

Rehdit kytät Kurt (Jeff Wincott) ja Doc (Jonathan Banks) saavat kutsun häätämään hotellivierasta joka on ylittänyt maksamansa ajan, ja kuinka ollakaan juuri samaisessa huoneistossa ylivilkas rikollinen Snake (Jonathan Fuller) jakaa äskettäin tehdyn pankkiryöstön saalista. Yksi minulle, toinen minulle, luoti sinulle. Ammuskeluhan siitä syntyy ja kunhan ollaan juostu useiden lasiesteiden läpi ja hypätty parvekkeelta uima-altaaseen, on Snake pidätetty ja kaikki hyvin. Paitsi että tietenkin läpimätä kyttä Seagrove (Steve Eastin) pimittää ryöstösaaliin ja junailee kumppaninsa Snaken vapaaksi. Sopivasti Seagrove toisen tapauksen yhteydessä useamman silminnäkijän edessä ampuu "vahingossa" Docin hengiltä ja kun Kurt onnistuu pilaamaan Snaken seuraavan pankkikeikan, tulee juuri Kurtista epäilty paha kyttä ja pakoonhan sitä on lähdettävä kanssarikolliseksi lavastetun vaimo Anabellan (Jillian McWhirter) kanssa. Pako johtaa tietenkin vain läheiselle maatalolle jossa Kurt voi nanosekunnissa opettaa vaimonsa mestariampujaksi ja kunhan on vielä vältetty ladon räjähdys voidaankin palata takaisin vetämään kaikkia pataan, ampumaan niin perkeleesti ja räjäyttää suurinpiirtein kaikki mikä on mahdollista räjäyttää. Ja tottakai jokainen auto on urheilusellainen ja lentää voltin ilmassa heti kun sitä päin katsookin.

Mitä lie ollut se kama jota Joseph Merhi oli tätä tehdessään vetänyt, olisi hänen pitänyt nauttia sitä useamminkin, sillä Last Man Standing oli todella positiivinen yllätys. Onhan se silkkaa B-toimintaroskaa ja täynnä sellaisia naurettavuuksia joiden perusteella elokuvan heittäisi vaivatta jonnekin niin huono että hyvän sekaan. Mutta vaikka monet asiat puoltavatkin tätä, niin huomasin pitäväni elokuvasta muutoinkin kuin vain niiden ääliömäisyyksien vuoksi ja täten en pysty hyvällä omallatunnolla tyrkkäämään sitä pelkkien roskaelokuvien joukkoon. Last Man Standing on niitä toimintaelokuvia joissa jokainen asia vedetään överiksi, jonka vuoksi kaikki räjähtävät. Jopa rähjähdykset. Ylidramaattinen musiikki soi non stoppina, luoden toistuvasti vääränlaista tunnelmaa (kuvittele O Fortuna kohtaukseen jossa paijataan kissanpentua), Wincott korostaa mahdollista cooleuttaan pistämällä tupakaksi niin usein että voisi esittää savusaunaa ja jostain syystä kaikki päättävät koko ajan pyörähtää jonkin lasiseinän läpi. Ihan oikeasti. Tässä on jopa kohtaus jossa yksi pahis ei lennäkään potkun taikka luodin voimasta lasin läpi, niin hän varmuuden vuoksi juoksee sellaiseen, vaikka ohittaminen olisi ollut vaivatta otetun askeleen päässä. Mutta tyypillisestä Pepin/Merhi-elokuvasta tämä tuntuu eroavan siten, että vaikka edelleenkin ollaan eksploitiivisyyden tiellä, niin nyt ollaan ilmeisen tietoisia siitä kuinka hölmöä tämä on ja niinpä siitä nautiskellaan siekailematta, jolloin Last Man Standingissa on samanlaista rentoutta, itseparodisen hyvää positiivista fiilistä kuin vaikkapa jossain John Cenan Marinessa. Kunhan vain pidetään hauskaa ja se tunne tarttui ainakin myös tähän katsojaan. Hitto, tässä on lopussa jopa sellainen Kauan eläköön Bernie-jippo, että kun viranomaisten pitää saada korruptoitunut poliisipäällikkö satimeen, houkuttelevat he hänet tapaamiseen kuolleen kanssarikollisensa kanssa ja hämätäkseen tuota pahaa kyttää he istuttavat kuolleen kumppanin kahvilan pöytään lukemaan lehteä. Se ei voi olla Merhiltä vakavissaan keksitty idea.

Kun vielä Wincottin ja Banksin välillä veistellään mainiota kyttäpuujalkaa, ja Wincottin jäyhyydestä huolimatta samanlainen pistelevä eloisuus tapahtuu vaimoa esittävän Whirterin kanssa, niin minä kuten kuten Wincott yllätyksekseen huomatessaan vaimonsa olevan kungfutaitaja totean, "damn!"

Pidin jopa siitä, että Banksin kyyninen old school-kyttä asui vielä äitinsä luona, joka teki hänelle edelleen eväät töihin mukaan. Sieniä muroissa? Ja kun aikamiespoika kuolee, niin äiti suree sitä ainakin 15 sekuntia kunnes on aika jatkaa eteenpäin.

Merhin Zero Tolerancen kohdalla mainitsin sillä ja tällä Last Man Standingilla olevan olemassa samanlaiset kansikuvavaihtoehdot ja kuinka molemmissa sankarilla näyttäisi olevan sama tähtäimellä varustettu pistooli kädessään, mutta ettei ainakaan Zero Tolerancessa sellaista esiinny kertaakaan. Joka sai pohtimaan, että onkohan sitä mukana edes Last Man Standingissa, jota en vielä tuolloin ollut katsonut. No, ei ole. Joskin ainakin tästä on olemassa Mission of Justicesta lainattu kansivaihtoehto, jonka esittämiä keppejä ei luonnollisestikaan Last Man Standingista löytä.

Vertaillessani kansikuvia tulin myös törmänneeksi Mission on Justice-kanteen (jossa muuten Wincott on myöskin kyttä nimeltä Kurt) joka on manipuloitu versio Colin Farrellin SWAT:sta, mutta ei kai sitä nyt oikeasti ole sillä julkaistu?

Last Man Standing on varmasti paras Joseph Merhi-elokuva jonka olen tähän mennessä nähnyt ja jos ne vertailukohdat eivät olisi niin kehnoja, voisi tämän pisteyttää paremman sanan puutteessa järkevämmin. Tämä on kuitenkin sopivan typerä olematta rasittava ja täynnä mainiota actionräimettä, että voisi se olla huonompikin. Esimerkiksi tuo SWAT.

Tähdet: ***
Last Man Standing - viimeinen vastus