Nyt vuorossa sen verran mainiota sekoilua, että kyllä tästä on aivan välttämätöntä kertoa kaikki loppuratkaisua myöten.
Alkoholistipariskunta Nora (Alison Elliott) ja Jim (Jared Harris) matkaavat edellisen isoäidin (Lois Smith) luokse Irlannin nummille ja mukaan otetaan ei-vielä-alkoholisti-poika Jim (Jeffrey Goldschrafe). Isä ja äiti vakuuttelevat kilpaa, että nyt se korkki pysyy kiinni, mutta eihän esimerkiksi olut sentään alkoholijuoma ole, vaan ruokaa, kun siinä on viljaa ja kaikkee. Sitähän on myös viskissä, joten ei sekään ole viinaa, vaan yksi ruokaympyrän tärkeimmistä osasista. Ennen kuin päästään sinne isoäidin kartanolle ja viskin pariin, tavataan pubissa Noran ex-poikaystävä Joe (Paul Ferriter), joka muuten on alkoholisti. Sitten ollaankin jo isoäidin kartanolla, mutta ainakin yli 90-vuotias isoäiti on jo niin heikossa kunnossa, että viettää päivänsä vuoteenomana. Paitsi tietenkin kun innostuu muun muassa hakkaamaan puhelimia p*skaksi ja vetämään poikaansa, umpisokeaa Billia (Christopher Walken) pataan. Sokeuden ohella Bill on kuin näkevä haukka joka ei ole laisinkaan sokea. Billin ei kerrota olevan alkoholisti, mutta viinaa hänellä on joka huoneessa vaikka kuinka ja auliisti hän on myös kaikille kuten itselleen koko ajan tarjoamassa lasillista.
Bill-enolla on myös jotain makeeta näytettävänään Noralle ja sehän on tietenkin isoäidin matkatavaroista löydetty 2000 vuotta suossa marinoitunut druidimuumio, jonka eno toivoisi heräävän, sillä hän haluaisi mennä treffeille tämän neidin kanssa. Kuinka ollakaan Noran saapuminen paikalle herättää druidimuumion ja Billin onneksi ensisuudelma muunkin kuin kuolleen muumion kanssa on mahdollista. Epäonnekseen Billin kurkku viilletään samalla auki ja nyt muumio sahaa Billin palasiksi, voidakseen ottaa itselleen hänen vaatteensa jotka ovat nyt hänen ei Walkenin kokoa. Katsokaas kun druidi muuttuu ulkoisesti aivan Noran näköiseksi ja onkin aikeissa dobbelgangeroida hänet siten, että vain yksi jäisi jäljelle. Siksipä druidi-Nora ihastuu asiasta tietämättömään Jimiin ja miksi ei olisi, sillä tokihan lurppasilmäinen mutiseva kännikala on kaikkien naisten mieleen. Tässä välissä isoäitikin herää ja vetää pultit, ajautuen samantien energiassaan transsimaiseen tilaan jotta hänestä ei tarvitsisi elokuvaa katsoessa välittää ennen kuin lopussa jolloin hän ei tee mitään muuta kuin kävelee tarinan kannalta. Nyt on aika Joen saapua paikalle dokaamaan ja palauttaa Noran mieleen, että viina on hyvä asia, joten siksipä nyt paljastetaan druidimuumiokaksoisolennon yhdennäköisyys Noran kanssa ja vailla puutarhaa olevat puutarhurit tulevat vetämään Yksin kotona-leffojen ansoja joilla tappaa druidi. Eihän se vesisaavi plus sähköjohto-jekku onnistu kun yllättäen joko sensuurin päätöksestä taikka vain kömpelöstä alkuperäisleikkauksesta johtuen porukka makaa paloitetuna maassa ja druidi alkaa valtaamaan alaa, napaten Jimin syliinsä. Onneksi Jim keksii miten Jim pelastetaan muumiopahuudelta ja sehän on tietenkin houkuttelemalla druidimuumio dokaamaan. Ei kun ihan oikeasti. Pullo käteen vaan. Muistinko mainita takaumat? No niitä on ja niissä ilmenee, että sen ohella kuinka myös Nora on itsensä ohella muinainen druidi on myös hänen edesmennyt äidinsä sama druidi, mutta ei kuitenkaan sillä ilmeisesti äiti kuoli IRA-terroristien iskussa, eikä Nora ollutkaan oikeasti raskaana ja mennyt tekemään aborttia, jonka vuoksi joutui matkaamaan amerikkaan juomaan ja lopussa muumionoradruidi muuttuu muumionoranäitidruidiksi. Niin ja Joe oli rauta-ajalla äitidruidin poikaystävä, jonka druidi tappoi koska... en muista enää. Mutta hei, isoäiti on noita joka ei myöskään muista jotain ja se on se, että hän on noita. Ei kun ihan oikeasti. Kuitenkin, nyt on druidinoramuumio juotettu känniin, mutta eihän se mitään auta kun hänellä on oikean Noran mieli ja ruumis, ja Norahan on tottunut jo alkoholipitoiseen olotilaan, Siispä muumiodruidi juoksee jonnekin ylämaalle jonne Nora on ajautunut mystisen madonreiän kautta. Nyt Nora sitten tappaa druidikaksoisolentonta viiltämällä oman kurkkunsa auki, jonka vuoksi he vaihtavat ruumista ja oikea druidi hukkuu mereen. Kaikki hyvin ja Norakin on voittanut viinapeikon.
Ai niin, siellä aiemmin oli kohtaus jossa Jim imitoi Christopher Walkenia. Ei Bill-enoa, vaan Christopher Walkenia.
Jos minulta jäi jotain huomaamatta, niin se taatusti jäi oikeastikin huomaamatta.
Kyseessä on siis aika sekavaa mukakauhua jonka pohjimmainen tarkoitus oli ilmeisesti kuvata addiktiota/sairautta samankaltaisella taiteellisella kiertotiellä kuin mitä Abel Ferrara teki The Addictionissa. Mutta ensinnäkin jos haluaa nähdä kauhupainotteista alkoholiriippuvuuskuvausta niin suosittelen ennemminkin Sandra Bullockin elokuvaa 28 päivää, sillä se on aika kauhea. Ja toiseksi vaikka mainitun Ferraran The Addictionia ja monia muitakin hänen ohjaustöitään voi ymmärrettävästi kutsua ns. tekotaiteellisiksi, niin Muumion kosketus olisi kaivannut jotain Ferraran kosketusta, sillä ainakin hän pelastaa hassuiltakin vaikuttavat temput ja symboliikat silkalla fuck you-mentaliteetilla, kun taas tämä elokuva jää siltä osin jonkinlaiseksi Fred Durstin veltoksi keksiksi. Tämä koettaa aivan liikaa olla "erilainen" elokuva ja tekee sen syytämällä kyllästymiseen asti värisotkua, huuruista musiikkia, supervauhtista kamera-ajoa ja ylidramaattisia hidastuksia, mutta kaikkea sellaista kertaakaan todella harkitsematta niiden paikkaa. Kuvan hidastaminen korostaakseen dokausbileitä on ok, kuvan hidastaminen koska tarjoilija tuo tilauksen ei kenties niinkään. Ja kun koko elokuva on täynnä vastaavia sopii/ei sovi-ratkaisuja, niin eihän siinä tule mitään muuta mieleen kuin että nyt koetetaan olla outoja pelkän outouden vuoksi. Mutta siltikin oudointa on se, että vaikka koetetaan olla vaihtoehtoisen erilainen niin kertaakaan sitä ei tehdä niin täysillä jotta se oikeasti tuntuisi erikoiselta. Nyt erilaisuus on kuin jos Arttu Wiskari esittäisi Anssi Kelan biisejä.
Asiaa eivät ainakaan auta monotoninen esiintyminen ja kertojaääni jonka suoltaa ilmoille tylsistyttävää huuruista sammalmystiikkaa. Perinteiset irkkukliseet kansanmusiikkeinen ja usvaisine nummineen ovat tietenkin mukana ja kun näihin kaikkiin koetetaan sekoittaa tavanomaista zombiammuskelua ja puukkohippaa, niin sekoitus on soppaa jota edes Gargamel ei hörppisi. Hitto, edes sitä miksi Noran ei tule juoda viinaa ei onnistuta perustelemaan, vaan näiden kokemusten jälkeen luulisi hänen kaatavan kaksin käsin tulilientä kurkkuunsa.
Niin ja kun meno muuttuu monsterijahdiksi niin se on tietenkin myös pohdiskelevan runollista, sillä käytävillä kulkee kylmä puhuri lennättämässä syksyn kuolleita lehtiä ja jos vapaus ei ole omissa käsissäsi, on se vain kaukaista harhaa. Sartre vieköön!
Walken oli palkattu vain vetämään walkenit. Joten hän tanssahteli kuvaan, puhui kuiskaten ja suoritti pari nykivää käsielettä. Pelkkää vuokrarahat keinolla millä hyvänsä-esiintymistä.
Minusta on vieläpä hauskaa se, että tämä on yksi niistä elokuvista jotka suomessa valitun nimensä (vrt. Scary Video 5) vuoksi aiheuttivat videovuokraamoasiakkaissa suuttumusta. Moni kun hölmösti oletti nimen perusteella tämän olevan edes jotenkin Stephen Sommersin Muumion kaltainen elokuva ja sehän ei todellakaan pidä paikkaansa, sillä Muumion kosketuksella on yhtä paljon tekemistä Sommersin efektiseikkailun kanssa kuin Ford Coppolan Draculalla on Duckulan.
Hölmöhän se on pelkän nimen perusteella olettaa jotain samanlaista, kun oikeasti syytä on enemmänkin suuttua siitä, että tämä luokiteltu kauhuksi ja ainoa kauhistuttava asia tässä on se että se on luokiteltu siksi. Joskin käärinliinamuumioelokuvaa odottavien suuttumukselle on pieni pohjakin ja se on tämä:
Hitot on uusintaversio. Beastmaster on enemmän remake Das Bootista kuin tämä elokuva Boris Karloffin tähdittämästä Muumiosta.
Siinä mielessä tämä on kyllä suositeltavaa katseltavaa, että kyllä siitä sekoilusta saa hiukan iloa irti.
Tähdet: *
Muumion kosketus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti