Kuoleman kilometrit (Red Blooded 2, 1997)

Eli Red Blood 2, Red Blooded American Girl 2, Hot Blooded tai vaikkapa Hit & Run ja kyseessä on jatko-osa vuoden 1990 elokuvalle Red Blooded American Girl, joka sekin jatkoilu taitaa olla vain nimessä. Aiempi elokuva kun näemmä kertoo jostain vampyyreista, mutta vaikka tämä elokuva todellakin sucks, niin vampyyreja ei tästä löydä edes unissaan.

Eikä muuten ole myöskään tuollaista kannen esittämää kohtausta.

Prostituoitu Miya (Kari ent. Salin nyk. Wuhrer) etsii rekkakuskien pysähtymispaikalta itselleen daddya ja löytää sellaisen kirjaimellisesti kun vastaan astuu oma insestiraiskaajahakkaajaisä Roy (Burt Young), joka tavoilleen uskollisesti on heti valmis raiskaamaan, hakkaamaan ja jopa tappamaan. Onneksi juuri ratkaisevalla hetkellä paikalle sattuu mammanpoika Trent (Kristoffer Winters) jonka kyytiin Miya pääsee. Opiskelijapoika on matkalla maan halki kohti vanhempiensa ruokapöytää, sillä on kiitospäivä ja koska traumaattinen villikko-Miya vapauttaa Trentin nyhveryyden kahleista, on pojalla syytä ollakin kiitollinen. Voi, kiitos Miyan Trent jopa juo tölkillisen olutta ja ilmakitaroi. EXTREME!!!

Koska juonesta joka vaikuttaa takaa-ajolta keskellä ei-mitään ei tule mitään, sillä Roy pysyttelee perässähiihtämisestä huolimatta kaukana poissa ja sitten siinä 50 minuutin kohdalla pamautetaan Royn kassit irti, niin voimme keskittyä Miyan suorittamaan kiusoitteluun jossa kohteena ovat Trentin ohella joku stonerliftari ja huoltoaseman teinimyyjä,,, joka varmasti on hänkin stoner. Ehkä myöskin liftannut jossain vaiheessa elämäänsä.

Ennen kuin Poliisiopisto-leffoista karanneet kytät saavat Miyan maallisen matkan päätettyä, ehti Trent vapautua vanhempiensa kahlitsevasta ikeestä. Siihen ei tarvita muuta kuin korvakoru ja niittipanta.

Tämä on aikamoista sontaa.

Insestipsykoisältä pakeneminen ja välienselvittely on niin valjua, että kaukana toisistaan olevat hahmot voisivat yhtä hyvin olla kokonaan eri elokuvissa. Aikuistumisriittikuvaus on vain sitä, että laita nahkatakki päälle ja olet vapaa kaikista rajoitteista, joten ei silläkään pääse juuri pintaa syvemmälle, jos edes sille pinnallekaan.

Ja näytteleminen on eloisaa kuin tiiliskivi. Trentiä esittävässä Kristoffer Wintersissä on vähemmän elämää kuin Kuun pinnalla, Burt Young taas esittää automaattivaihteella vihaisen humalaista Paulieta, mutta on vähemmän kiiinnostava kuin Paulie

ja kun kaikki sivuhahmot ovat sarjasta kivi niin ainoaksi herättäväksi seikaksi jää Kari Wuhrerin pöpeily. Mutta voi luoja kuinka ärsyttäväksi hänen hahmonsa on tehty. Sellainen koko ajan korvaan rääkyvä hysteerikko jota tekisi mieli läpsäistä ja sanoa tomerasti "rauhoitu nyt, muuten et saa tikkaria". Toki ymmärrän, että idea on ollut korostaa Miyan ja Trentin eroja, ja että molemmat ovat muka jollakin tavalla sekoitettuja päästään (tämä todetaan elokuvassa arviolta 29 kertaa) kun Miya on kokenut nuorena fyysistä hyväksikäyttöä ja Trent puolestaan on ylihuolehtivaisten vanhempien paapoma, mutta kun se jätetään siihen korvarengaskapinointiin ja sen muka tulisi olla maailman suurin muutos, niin ei siitä juuri mihinkään ole ja siksi asian puolivillaisuutta koetetaan peitellä Wuhrerin kumipalloilulla. Onhan se hetkittäin piristysruiskekin kun kerran vastapuolena on elävä kuollut näyttelijä joka on vain kuollut ja koomassa.

Erityisen rasittavaa tässä elokuvassa on sen hemmetinmoinen nynnyys. Okei, Miyan tulisi olla sekopäisyyden reunalla elävä kiehumispisteen villieläin joka saattaisi Paavinkin satanistiksi vain katsomalla häntä ja siksi elokuvassa on esimerkiksi kaiken muun elämöinnin rinnalla miljoona ja yksi kohtausta jossa lateksiasuinen Wuhrer viettelee ihmisiä pornahtavasti, mutta kertaakaan ei uskalleta näyttää mitään. Kun Wuhrer riisuu sadannen kerran vaatteitaan ja haluaa vaakamamboilla, mutta kameralle ei uskalleta näyttää nisän nisää, ei sillä oikein ole sen tarkoittamaa tehoa. Tämä on kuin katsoisi Friday the 13th-elokuvaa jossa Jason murhaamisen sijaan jahtaisi paneskelevia nuoria voidakseen torua heitä.

"Hei nuoret, olkaa vähän hiljempaa, kello on jo kahdeksan illalla."

"Shut up, you're not my dad!"

Joten jos halu on ollut tehdä paheellista syntisäkkiä, niin silloin pitäisi olla jotain rohkeuttakin mukana.

Tähdet: *
Kuoleman kilometrit