Skyline (2010)

Jo jonkin aikaa minua on haluttanut nähdä tämä elokuva (siitäkin huolimatta että sen ohjannut veljesduo Strauset ovat vastuussa myös Alien vs Predator Requiem-kammotuksesta), mutta vasta taannoiset Double Featuren Tuopin ylistävät sanat saivat minut viimein ostamaan Skylinen itselleni. Hän kommentoi World Invasion: Battle Los Angelesia sanoin "Parempi kuin Skyline... Ei paljon, mutta kuitenkin..." ja pakkohan se on tuollaisen jälkeen nähdä onko kehuissa perää.

Nuori Dermot Mulroney saapuu tyttöystävänsä kera juhlimaan Tuho-osaston Turkin synttäreitä ja kunhan ollaan vedetty pää täyteen, niin sitten värisevät sinivalot voivat laskeutua ja imeä pandameikattuja ihmisiä avaruusaluksien sisälle. Hiukan lonkeropornoa, vaginarobotteja ja puna-aivot pelastavat ihmiskunnan. Ihan oikeasti.

Hän joka antaa Strauseille luvan tehdä elokuvia voisi lopettaa sen, sillä vaikka Skyline on hivenen miellyttävämpi katselukokemus kuin AVP2, niin osui vasara kumpaan kivekseen tahansa tekee se silti kipeää.

Toki Skylinessa on joitakin nättejä valoefektejä ja myönnän pitäneeni sitä että avaruusmörrit tulivat varastamaan ihmisten aivoja aika hauskana roskaelokuvaideana, niin silti aika rasittavan puuduttavavasta efektimätöstä on kyse ja jos Michael Bayn elokuvia katsellessa krtitisoi helposti niiden pistävän visuaalisuuden tarinan ja hahmojen eteen, niin Skylinen rinnalla mikä tahansa Bayhem on silkkaa Casablancaa.

Tässä elokuvassa on uskomattoman puisevaa näyttelemistä (etenkin Brittany Daniel alkoi vakuuttamaan olevansa yksi kaikkien aikojen huonoimpia näyttelijöitä), mutta koska hahmotkin ovat niin pinnallisia että ne leijuvat sen yläpuolella, ei kenties liene ihmekään ettei sellaisia näytellä hyvin. Kun puuduttaviin hahmoihin ja näyttelijöihin lisätään miljoonaan kertaan tehty Jeff Wayne-apinointi, mutta keskitytään pelkästään leikkimään tietokoneilla, niin se alkaa ottamaan voimille nopeammin kuin Scott Bacula siirtyy uuteen ruumiiseen. Oudointa vieläpä tässä on se, että kun kyseessä on selvästi efektielokuva joka korostaa niiden olevan tärkeämpiä kuin minkään muun, niin silti suurin osa elokuvasta tuntuu kuluvan siihen kuinka päähenkilöt istuvat murjottamassa. Toki tämä on Hollywoodin mittakaavassa halpaelokuva ettei koko ajan ole varaa efektoida, mutta olivat siten vaikka lyhentäneet elokuvan pituutta jotta niitä jurotuskohtaia ei olisi niin paljoa.
Jotenkin tästä tulee koko ajan sellainen halpakopiofiilis, mutta aivan kuin Strauset eivät olisi kuitenkaan ymmärtäneet kopioida niitä lajityyppinsä parhaimpia tuotoksia, vaan jotain Menahem Golan-elokuvia.

Miksi Donald Faison yrittää esittää Vin Dieseliä?
Miksi siellä on se Seann William Scott-imitaattori?
Miksi tässä paketissa on blurayn ohessa dvd-levy?
Miten on mahdollista, että kun ydinpommi räjähtää suurinpiirtein naapurissa niin se vain hiukan ravistelee verhoja ja taitaa olla jopa hyväksi iholle? Pidin muuten siitä, että jättimäisen räjähdyksen jälkeen kaukokuvassa sama kaupunki näytti olevan ehjä, mitä nyt pari hassua savupilveä nousi ilmoille.

Rakastin sitä kohtausta kun David Zayas kumppaneineen pakeni ökkömönkiäisä ja he tulivat suljetulle lasiovelle, eikä Zayas saanut ovea auki niin hän löi lasin rikki. Sen sijaan että hahmot olisivat astuneet nyt aikuisen ihmisen mentävästä lasittomasta lasiovesta sisään, niin Zayas avasi oven toiselta puoleta päästääkseen heidät sisään. Hahaha! Vähän niin kuin jos ovi olisi auki ja sisään astumisen sijaan sulkisit sen ensin voidaksesi avata sen.

Niin ja se efekti kun ihmisiä imettiin ilmoille on aika hauska, että kyllä tästä ajoittain iloa sai irti.

Kuitenkin jos lukutottumuksiin kuuluu muutakin kuin Perez HIlton, voi Skylinesta nauttiminen olla aika vaikea tehtävä, mutta ajoissa tehdyllä aivojen nollauksella on mahdollista pitää jonkin verran räjähdyksistä, kitaravonkunasta ja näteistä valoista.

Tähdet: **
Skyline