Laittomat siirtolaiset, jotka ilmeisesti toimivat jonkinlaisena muukalaisten vertauskuvana, näkevät hassuja kun tummat pilvet ja valoilmiö ylittävät heidät keskellä yötä, mutta mitäpä me heistä.
Jokainen joka nähnyt esimerkiksi jonkin Stephen Kingin lukuisista minisarjoista tietää, että alussa pitää esitellä mukana olevat hahmot ja heidän tulee olla tarpeeksi kliseisiä jotta heidät tunnistaa ilman yritystäkin, heitä täytyy olla tarpeeksi monta ja tuntemattomien esiintyjien joukossa täytyy olla tv-veteraaneja. Niinpä meillä on kiltti kahvilanpitäjä Jerry (Richard Thomas), äänekäs radiojuontaja Randy (Richard Belzer), joka tosin on elokuvassa aivan tarpeeton, työnarkomaanitohtori Josh (Erik King) ja vankilasta vapautuva näkyjä näkevä pöpimurhaaja Nolan (Scott Bakula). Eli kaikki vanhat tutut ovat koolla taas. Niin ja onhan siellä vielä se pakollinen lapsikin Kyle (Mario Yedidia) mukana.
Josh kokee kummia kun sairaalaan tuotu potilas katoaa jättäen tilalleen kärpäsiä, mutta eihän sellaista yksikään poliisi usko ja ymmärrettävästi mies on ihmeissään. Kärpäsiä alkaakin ilmaantumaan hieman joka paikkaan, mutta tarkoittako se sitä ettei SITA ole vielä käynyt tyhjentämässä bio-pönttöjä, vaiko jotain muuta. No, jotain muuta.
Arvatkaa vaan palaako Nolan kotikaupunkiinsa, jossa myös vanha ystävä Jerry asuu? Tottakai! Arvatkaa vaan onko Jerryn morsian Amanda (DeLane Matthews) Nolanin entinen vaimo? Tottakai! Ja arvatkaa vaan onko Amandan poika Kyle oikeasti Nolanin, joka on vain kasvatettu Jerry isänään? TOTTAKAI! Ei siis mitään uutta auringon alla. Eikä Nolankaan ole oikea murhaaja, vaan marionettinukke avaruuden mielenhallitsijoille jotka haluavat aiemman oudon tilanteen kokeneen Joshin hengiltä. Joten nyt Nolania pidetään taas murhaajana ja Joshin tohtoripuolisoleski Ellen (Elizabeth Peña) alkaa jostain syystä samantien uskomaan hourailevaa Nolania ettei hän ole murhaaja.
Kivesnaamaiset avaruuden valloittajat ovat siis soluttautuneet ihmisten luokse ja hervottoman hytkymisen lisäksi heidät voi tunnistaa ympärillä parveilevista kärpäsistä ja luonnollisesti sen muka yllätyksenä tulevan kiltin kahvilanpitäjän Jerryn luona kärpäset viihtyvät hyvinkin innokkaasti. Jerry ohjaakin lisää avaruusolentoja maahan ja he menevät jätesäkkiin muuttuakseen puhelinkopeissa olevian ihmisten näköisiksi. Öö, okei.
Alkuperäisen sarjan sankari David (Roy Thinnes) käy moikkaamassa ja vääntämässä meille rautalangasta Muukalaisten juonen, joka kyllä pitäisi tässä vaiheessa elokuvaa (1 h 20 min) olla selvääkin selvempi. Ihan oikeasti, Thinnes liftaa kyytiin, kertoo juonen ja astuu pois kyydistä. Siinä koko rooli.
Onneksi Nolan vapautuu (rakkauden avulla tietenkin) mielenhallinnasta ja menee pelastamaan senaattorin.
Mutta kuten asiaan kuuluu, niin ne ovat jo täällä.
Muukalaiset on todella, siis todella halvan näköinen ja jostain syystä etenkin Scott Bakula vetää rooliaan ajoittain niin pahasti yli, että oikein nolottaa. Joten kaksi ja puolituntisena tuotoksena tämä on valitettavan puuduttavaa katseltavaa. Etenkin kun näitä vastaavia tarinoita on tehty niin monta kertaa ennen ja jälkeen, ja niin paljon paremmin ettei Muukalaisista saa oikein mistään kohtaan kunnon otetta. Onhan tässä paljon tuttuja naamoja ja osa näyttelijöistä on kovastikin mieleeni, mutta jos hahmot ovat malliesimerkkejä sanasta klisee ja parempaa ei edes koeteta tehdä, niin eivät ne tutut naamat paljoa lohduta.
Yhdeksi Äärirajoilla-sarjan jaksoksi puristettuna olisi Muukalaiset nappijuttu, nyt pikemminkin juoponnappi. Ja esimerkiksi myöskin pienimuotoinen Uhka Tuntemattomasta on toimivampi saman aiheen kuvaus.
Tähdet: *
Muukalaiset
2 kommenttia:
Minultakin tämä löytyy, mutta en ole koskaan päässyt loppuun asti nukahtamatta kesken kaiken. Kertoo paljon kyseisen minisarjan laadusta, heh.
Yleensä kun minisarjat pistetään videojulkaisuun, niin niitä aina typistetään, mikä saa välillä kiukkuiseksi kun jotain oleellista jää pois. Tämän lyhennys ei olisi saanut kiukkuiseksi.
Lähetä kommentti