Tuomion Enkeli (Messenger of Death, 1988)

Huomasinpa tuossa ohimennen, että J. Lee Thompson ohjasi Charles Bronsonia ainakin yhdeksässä elokuvassa. Ja en tiedä teistä, mutta minusta se on mielenkiintoinen tieto.

Kaksi hiljaista hattumiestä saapuu Coloradolaisen monilapsisen ja -vaimoisen mormoniperheen luokse ja pian perhe koostuu kuolleista ihmisistä. Vain tapahtuman aikana poissa ollut isä Orville Beecham (Charles Dierkop) säästyy teurastukselta.
Poliisin kanssa hyvää pataa oleva toimittaja Garret Smith (Charles Bronson) pääsee rikospaikalle, mutta pelkkä tapahtumien raportoiminen ei saa miestä unohtamaan näkemäänsä ja niinpä aiheeseen sopivasti hän aloittaa omat tutkimuksensa, ja johtolankana toimii paikalle jätetty uskonnollinen koston enkelin symboli. Mormonikulttuuri nousee jonkinlaiseksi muuriksi eteen, sillä omat hoitavat omat juttunsa ja ulkopuolinen on aina ulkopuolinen.
Orvillen tulesta ja tulikivestä vaahtoava pastori-isä Willis (Jeff Corey) vihjaisee Garretille mahdollisen syypään olevan veljensä ja täten siis Orvillen setä Zenas (John Ireland), mutta perheen mustana lampaana pidetty Zenashan on vallan mukava mies. Ilmeisesti tässä tapauksessa se ainoa normaalilta vaikuttava ihminen on musta lammas, kun vaahto suussa kieliä puhuvat saarnaajat ovat niitä oikeasti normaaleja. Hei, siis ihan niin kuin oikeassakin elämässä!
Garretille alkaa kuitenkin selviämään, että toisiaan syyttelevät veljekset ovat molemmat Orvillen perheen murhaan syyttömiä, sillä mukana on hieman Chinatownista muistuttava vetinen maanomistusjuoni jonka takana on raharikas rosvoparoni. Mutta kuinka moni Beechamin suvusta päätyy maan poveen ennen kuin totuus paljastuu muillekin kuin Garretille. No aika moni.                                                                                          

Suurin osa Charles Bronsonin 80- ja 90-luvun elokuvista aiheuttaa tuntemuksen siitä, että mies ei enää pahemmin jaksanut yrittää. Eihän Bronson koskaan ollut mikään järin ilmeikäs näyttelijä, vaan sellainen jäyhä jököttäjä, mutta kun suurinpiirtein joka viikko ilmestyi uusi Väkivallan Vihollinen tai sen variaatio, niin jopa Bronsonin minimalismissa alkoi nähdä väsymystä. Siispä Bronsonin elokuvat tuli katsottua samasta syystä kuin miksi vieläkin jaksaa katsoa Rutger Hauerin ja kumppaneiden elokuvat, siinä uskossa että sieltä tulee vielä se uusi lajityyppinsä valio. No Bronsonin onneksi on sanottava, että vaikka tuolloin edellä mainittuna ajankohtana tehdyt elokuvat aiheuttivatkin usein "hitto sä pystyt parempaankin"-ajattelua, niin huonoimmillaankaan Bronson ei Haueria esimerkkinä käyttäen tehnyt mitään Omega Doomia. Joten vaikka tietyn ajan Bronsonleffat eivät innostusta herättäneetkään, niin niissä oli aina edes jotakin muutakin kuin vain pääosaesittäjä minkä vuoksi ne jaksoi katsoa loppuun.

Ja nyt tuon äskeisen takia loin turhan negatiivisen ilmapiirin Tuomion Enkelin ympärille, sillä vaikka tässä on mukana aika epätasaista näyttelemistä, karmeita kampauksia, oudoksuttavia ratkaisuja ja ehkä Bronson tuntuu olevan mukana enemmän noutamassa palkkanauhaansa kuin täydestä sydämestään, niin Cannonelokuvaksi tämä on mainiota kasaritoimintaa ja kyllä väsynytkin Bronson on aina tarpeeksi äijä saadakseen "fuck yeah!"-kommentin.

Musiikki on mainiosti tunnelmaan sopivaa ja rytmi tasainen, ettei varsinaisesti tylsiä hetkiä ehti syntymään. Joten kyllä tämä lievästä liukuhihnamaisuudestaan huolimatta on tarpeeksi mainio, jotta sen jaksaa taatusti useammin kuin kerran katsoa.

Jotenkin huvittavaa on se, että vaikka Bronson esittää sitä ns. peruspulliaista, kuten mainitsemassani Väkivallan Vihollisessa ja on tehnyt niin monasti muulloinkin, niin toisin kuin tuossa esimerkkielokuvassa, on Garret kaikkea muuta kuin tavis. Heti alusta asti on selvää, että Garret on fiksumpi kuin yksikään poliisi ja kun tämä toimittaja aloittaa salamurhaajien persuksille potkimisen, niin varmaa on että mies on kaikin puolin poliiseja voimakkaampi tapaus. Se aikalailla tekee Bronsonin hahmosta liian supermiehen ollakseen se tavallinen mies johon meidän tulisi samaistua.
Mutta se supermiesmäisyys toi mukanaan loistokohtauksen, jossa Garret keskeyttää hautajaiset todistaakseen arkun olevan tyhjä. Ja miten? No ampumalla kesken hautajaisten haulikolla arkkua. Miksi ihmeessä hautausmaan portilla oli haulikko?

Tuomion Enkeli on hieman niin kuin Harrison Fordin Todistaja pumppuhaulikoilla.

Tähdet: ***
Tuomion Enkeli