Alice Cooper: Video Trash (1990)

Vaikka olen hyvin kaikkiruokainen musiikkimaun suhteen, niin toki siellä on lajityyppejä joista hyvän löytäminen saattaa osoittautua sen verran haasteelliseksi työksi, että ehkäpä tuolloin välttelen puurtamista. Puudelirock, sukkahousuhevi, tai miksi tahansa kasarihardrockiksi sitä haluaakaan kutsua, niin Scorpions, Guns 'n Roses, Ratt, Mötley Crüe, Skid Row ja vastaavat ovat aika Poisonia minulle ja täten jotain satunnaisia Zodiac Mindwarpeja lukuunottamatta en ole suuremmin innostunut kun taas yksi Cinderella tulee esille. Onneksi kuitenkin on artisteja kuten Alice Cooper, joiden ansiosta edellä mainittujen yhtyeiden edustama genre ei täysin saa minua sulkemaan ovea niiltä ja voi pojat kuinka leveälle Cooper oven kampeaakaan.

Alice Cooper oli minulle penskana tuttu pitkälti jonkin Suosikki-lehden ja yhden biisin, eli tottakai School's Outin ansiosta, joten vuoden 1989 Trash-levy ei saanut minua rynnimään levykauppaan tuhlaamaan viikkorahojani (ne rahat menivät Ninja Master-kasetteihin). Mutta koska lähikirjasto oli hankkinut sen, niin pitihän Trash lainata, sillä olihan School's Out hyvä biisi ja Alice Cooper kauhuintoiluineen todella cool hyypiö.
C-kasetti soimaan ja holy shit ja this doesn't need more cowbell, sillä Trash osoittautui aivan järjettömän tarttuvaksi tapaukseksi ja niinpä pian sormi painoi recordia.
Vannomatta Paris, mutta ainakin viikon, tai muutaman päivän ajan en mitään muuta kuunnellutkaan jättimäisestä walkmanista kuin Trashia ja näin oli kiihkeä platoninen rakkaus Alice Cooperiin syttynyt.

Niinpä kun tuossa tovi sitten satuin näkemään myynnissä tämän Video Trash-kasetin, niin ei ollut päätös eikä mikään ostaa se.

Tiedättehän kuinka joskus hieman kiusaa ajatus siitä, että esimerkiksi jokin Shrekin noin 30 minuuttinen joulujakso tai vastaava pistetään omaksi levykseen ja se maksaa saman verran kuin täyspitkä elokuva. Toki se voi olla rahansa arvoinen, tai ylikin, mutta silti pistää mietityttämään että miksei se voisi olla hieman halvempikin, kun kerran on lyhyempikin.
Tuota on varmaan moni ajatellut kun on vuonna 1990 ostanut tämän Video Trash-kasetin, sillä se on taatusti ollut vähintään perushintainen julkaisu ja varmasti aiheuttanut mukavaa mielihyvää, mutta silti sen pituus on nippa nappa 15 minuuttia. Video Trash kun sisältää vain kolme musiikkivideota ja se on siinä se.
Toki nämä kaikki kolme ovat aivan pirun miellyttävää katseltavaa, mutta Von Bondiesin sanoin "c'mon, c'mon."

POISON on tietenkin se SE biisi joka teki monesta noin ikäisestäni ihmisrauniosta Cooper-fanin ja miksei olisi, sillä koukkua on enemmän kuin Candymanilla ja videossa ketjumäärä saa Pinheadin kateelliseksi, tuulikone humisee, Samarin porisee ja Cooper myrkyttää beibin.
Oli suosikkinne sitten Prokofiev tai Neurosis, niin eikö muka ala jalka vipattamaan ja pää nykimään kun tahtomattannekin huulenne liikkuvat laulun tahtiin.

HOUSE OF FIRE muistuttaa siitä, että Cooper on kauhufani ja vaikka mies ei niissä osaakaan näytellä, niin tämän videon Painajainen Elm Streetillämäinen miljöö on tyylikäs, fiilis on kohdallaan ja tottakai mukana on poseerausta ja kissoja.

BED OF NAILSissa Cooper kertoo kuinka haluaa naulata naisystäväänsä ja jättinauloilla, samuraimiekoilla ja s/m-kuvastolla osoitetaan kuinka vasarointi voi johtaa epätoivottuihin raskauksiin.

Video Trashin ainoa miinus on siinä, että se on aivan liian lyhyt. Kolme vaivaista videota tämän kaliiperin killeritavaraa on kuin se ensimmäinen näyteheroiinipakkaus joka saa haluamaan lisää, lisää, lisää.
Ja oli Video Trash sitten aikoinaan kuinka kallis julkaisu tahansa, niin hitot siitä, se oli silloin hintansa väärti kuin se oli nyt minullekin (0,50 €).

Tähdet: *****
Alice Cooper: Video Trash