Nyt on vuorossa markkinatalouden määräämä aikansa trendien mukaisesti kahtia jaettu ylisyötetty jatko-osaporsas, joka osoittaa ettei kahden tunnin elokuvaa kannattaisi venyttää yli neljään.
Koneet ovat siis edelleenkin vallassa, sillä Neo on päättänyt ruveta Dashboard Confessionaliksi ja sen murjotuksen seurauksena kaikenmaailman rastafarialbiinokaksoset ja copy paste-agentti Smithit (Hugo Weaving) voivat kiusata häntä. Mutta ei huolta sillä Morpheus (Laurence Fishburne) pitää Walter Hillin The Warriorsista ryövätyn puheensa, Siionissa järjestetään teknobileet ja kohta kaikki voivat olla ystäviä jättirobottivauvan kanssa (ihan oikeasti).
Joo-o, kyllä.
Minä kuulun selvästikin heihin jotka eivät ole kovinkaan iloisia Reloadista ja Revolutionsista, taikka edes oikeasti kaivanneet näitä jatko-osuuksia, sillä ensimmäinen elokuva loppui tarpeeksi pysäyttävästi jotta jatkoa ei ollut mielestäni tarpeen nähdä muualla kuin ajatuksissa. Varsinkaan kun lopputulos on näiden kaltainen, ei mitään uutta mutta samat ideat monistettuina ja kovemmalla metelillä-elokuva, joka sortuu juuri sellaisiin seikkoihin jotka aina masentavat minua jatko-osien kohdalla. Eli juuri se sama tarina suuremmilla räjähdyksillä.
Jos kyseessä olisi Michael Bayn elokuva, niin sellainen voisi olla jopa plussaa, mutta kun The Matrix ei ollut Michael Bayn elokuva, niin sellaiseksi sitä ei olisi pitänyt muuttaakaan.
Jos ensimmäisen elokuvan elokuvan kaikenlaiset there is no spoonit olivat tasapainossa muun elokuvan kanssa ja Oraakkelin kaltaiset hahmot olivat mukavan symppiksiä sivuhahmoja, niin nyt puheet valtuustoista ja kokouksista saavat uskomaan Wachowskin sisarusten oikeasti pitäneen The Phantom Menacesta, eivätkä jatkuvalla syötöllä mukaan työnnetyt hassunnimiset hahmot kuten Arkkitehti, Avaimentekijä, Persephone, Merovingian, Junamies, sun muut aiheuta juuri muuta iloa kuin hallitsemattomia naurunpurskahduksia.
Ilman ensimmäistä The Matrixia pitäisin varmaan Rebloadedista ja Repulsivesta enemmän, sillä onhan se perustarina edelleen ihan hyvää ihmiskunnan pelastusta ja mukana on joitakin loistavia toimintakohtauksia, musiikki on hyvää ja roolitus pääosin osuvaa.
Mutta ilman ajatustakaan ensimmäisestä The Matrixista ovat nämä yksi elokuva kahtia-jatkot edelleen ylisyötetty porsas joka olisi pitänyt viedä ajoissa teuraaksi, jotta lautaselle olisivat päätyneet vain parhaat alat.
Kuitenkin hiukan ihmettelen sitä, että olivat Reloaded ja Revolutions sitten saaneet vastaanotoksi kuinka pahoja haukkuja (tai kehuja) tahansa, niin on hieman yllättävää etteivät nämä rahasammot ole saaneet lisääkin jatko-osia. Poislukien siis pelit ja Animatrix.
The Matrix Remake?
Ei kai.
Tähdet: **
The Matrix Reloaded / The Matrix Revolutions
4 kommenttia:
Olen itse sitä mieltä kanssa, että Matrixin jatko-osat ovat hirveää kuraa. Amerikassa tapahtuu hyvin usein näin, että elokuvien jatko-osat ovat pakosti väännettyjä tarinoita, joilla on tarkoitus tahkota rahaa, että voitaisiin lähteä viettämään kultaisia eläkepäiviä. Jippii.
Oikeastaan, kun kerran sanoin yhdelle toverilleni, että ensimmäinen Matrix on parhain ja että myöhemmät ovat totaalista shaibaa, tuli hän kättelemään minua. Se kertoo mielestäni jotain siitä kunnioituksesta, joita nämä elokuvat saivat ja ansaitsevatkin.
Minulla se on negatiivinen mielipide on, kuten ehkä tekstistäkin ilmenee, aikalailla lieventynyt vuosien saatossa. Reloadedin ensikatselun kohdalla olin valmis suorittamaan joukkotuhonnan Joel Silverin toimistolla, mutta nykyään sekä Reloaded että Revolutions aiheuttavat enemmänkin sellaisen "eh!" fiiliksen.
Kenties pahinta näissä jatko-osissa on se, että kun ensimmäinen The Matrix vaikuttaa edelleenkin innovatiiviselta, niin jatko-osat ovat turhaa toistoa kuin Subin tapa uusia Frendejä
Kun näin Matrix Reloadedin ensimmäisen kerran, en inhonnut sitä. Itse asiassa kävin jopa katsomassa sen toisenkin kerran. Revolutions sen sijaan haukotutti jo aika pahasti, mutta en minä sitäkään inhonnut.
Mutta kai näistä jatko-osista sanoo jotain se, etten ole niitä pahemmin uudestaan katsonut. Toisin kuin ensimmäistä Matrixia.
Alunperin minä pidin enemmän Revolutionsista, mutta se oli kuin päätös ottaako isku kasvoihin vaiko vatsaan. Kumpikin tuli sattumaan.
Lähetä kommentti