Tositarinaan pohjautuvassa tarinassa Jim Carrey on Steven Russell. Poliisi, perheenisä, aviomies, laupea kristitty ja heteroseksuaali. Mutta Stevenin elämää on ohjannut lapsena kuultu tieto adoptiosta ja päätös elää mahdollisimman normaalia elämää siten millainen tyypillinen kuvitelma normaaliuudesta on. "Elämällä on tapana pakottaa totuus esiin" ja viimein päätyessään auto-onnettomuuteen Steven päättää elää siten kuten oikeasti haluaa ja onkin tehnyt salassa, eli räiskyvänä homoseksuaalina jota ei todellakaan kinnosta mikään poliisina olo, paitsi kenties seksifantasioissa. Ei kuitenkaan kestä kauaa ennen kuin Steven tajuaa, että hänen haluamansa elämä vaatii enemän rahaa kuin mihin hänellä on varaa ja siispä aloitetaan sivutoimi huijarina. Rahaa virtaa ovista ja ikkunoista aina siihen asti kunnes ikkunoihin ilmaantuvat kalterit ja oven eteen ilmaantuu maininta sellistä.
Vankila ei kuitenkaan ole se kauhukammio jollaiseksi Steven sen itselleen maalasi, sillä täältä hän löytää elämänsä rakkauden Phillip Morrisin (Ewan McGregor) ja elämä hymyilee.
Vapauden koettaessa Steven huijaa itseään yritysmaailman huipulle, mutta ei pysty tyytymään osaansa vaan rupeaa varastamaan työnantajaltaan, jääden kiinni ja jälleen avautuvat vankilan portit. Koska Steven oli luvannut etteivät hän ja Philip ole koskaan erossa, on Stevenin otettava repertuaariinsa vankilapaot ja elämä jatkuu loppuun saakka.
Muistan kuinka Jim Carrey puhui jossain haastattelussa tästä elokuvasta ennen sen kuvausten alkua ja hän oli hyvin innoissaan siitä, mainiten sen olevan olevan muita komedioitansa draamapainotteisempi Man on the Moonin ja Truman Shown tapaan, mutta silti edellem selvästi komedia. Sitten hiljaisuus ja näytti siltä, että elokuva ei näkisi julkaisupäivää koska yksikään elokuvafirma ei halunnut levittää sitä uskoen homodraamakomedian olevan varma floppi ja etteivät edes Jim Carreyn ja Ewan McGregorin nimet riittäisi tuomaan tuontantokustannuksia takaisin. Ruvettiin puhumaan seksuaalisen tasa-arvon ongelmista elokuvan aiheen vuoksi ja siitä yksinkertaisesta seikasta, että elokuva vain on liian huono esitettäväksi. No, loppujen lopuksi elokuva teki voittoa ja uskokaa pois, tämä on paras Jim Carreyn komedia sitten erinomaisen Lemony Snicketin ja paras Jim Carreyn draama sitten yhtälailla erinomaisen Tahrattoman Mielen.
I Love You Phillip Morris on hieman kuin jos yhdistäisi elokuvat Lainahöyhenissä ja Ota Kiinni Jos Saat, sillä se on räiskyvn värikäs kuten edellinen, mutta kuitenkin elokuvana enemmän jälkimmäisen kaltainen draamakomedia joka vaikuttaa aivan liian mielikuvitukselliselta ja hauskalta ollakseen totta.
Carreyn ja McGregorin välinen kemia toimii kuin Enola Gay missiollaan ja heidän rakkaustarinansa vaikuttaa rehelliseltä, mikä on huvittavaa ajatellen Steven Russellin tapaa valehdella kaikille.
McGregor jää hieman Carreyn varjoon, mikä on sinänsä ymmärrettävää hänen ollessaan se pariskunnan hiljaisempi ja kiltimpi puolisko, Carreyn puolestaan päästessään loistamaan leveämmässä roolissaan.
Mikä on erittäin hienoa on se, että samoin kuten esimerkiksi Truman Showssa, onnistuu Carrey olemaan hauska ja energinen ilman, että varsinaisesti vääntelisi naamaansa taikka olisi muuten tavanomaisempi koomikko. Eli koska tarina itsessään on hauska, ei katsojan huomiota tarvitse harhauttaa.
Nauroin vapautuneesti kun Stevenin pakohyppy roskalaatikkoon epäonnistui, tai kuinka hän esitteli uudelle vangille vankilan tapoja. Samalla tunsin surua Stevenin hoivatessa kuolevaa ex-poikaystäväänsä ja hänen itsensä ollessaan huonossa kunnossa. Joten huumori ja melankolia kulkevat sopivasti käsi kädessä.
Hauska ja koskettava elokuva.
Tähdet: ****
I Love You Phillip Morris
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti