Siitä nyt on parikymmentä vuotta kun ensimmäisen ja samalla edellisen kerran katsoin tämän elokuvan ja en tiedä mitä silloin odotin (jotain Robocopia keskiajalla varmaan), mutta tuolloin tämä elokuva ällötti minua. Ja vaikka Paul Verhoeven on esittänyt elokuvissaan muulloinkin pahoinvointia aiheuttavia kohtauksia ja esimerkiksi Showgirlshan on silkkaa oksennusta, niin Lihaa + Verta on ainoa jota katsoessani mahassani velloi siihen malliin, että kohta sieltä ilmaantuu Alienin ohella vähintäänkin jokin Panssarilaiva Potemkin.
Eli elokuva teki vähintäänkin vaikutuksen.
Mutta siitä on aikaa ja nyt uusintakatselun myötä totean, että vatsa pysyi hallinnassa, mutta pystyn edelleen ymmärtämään miksi Lihaa + Verta silloin muinoin aiheutti huonovointisuutta. Lähes kaikki tässä elokuvassa on likaista, rumaa, turmeltunutta, visvaista, ilkeää. Naiset ovat olemassa raiskattaviksi, miesten tehtävänä on leikkaantua halki metallisen terän johdosta ja rutto syövyttää lihan ohella mielen. Kuin Pier Paolo Pasolini ohjaamassa Aguierrea.
Vaikka osa elokuvan dialogista kuulostaa liian modernilta ja samalaisilta näyttävät osa näyttelijöistä vaatetustensa ja kampaustensa kautta, niin Lihaa + Verta on energisesti näytelty, se on kuvallisesti mielenkiintoisen toismaallinen samaan tapaan kuin vaikkapa Zardoz ja Basil Poledouriksen Conania rujompi pakanafantasiamusiikki on mainiosti elokuvan tunnelmaan sopivaa.
Joten vaikka tästä elokuvasta ei ole miksikään koko perheen Narniaseikkailuksi, niin se on vaikuttava katselukokemus jossa painotus on sopivasti sanan jälkimmäisessä osassa. Siis vähän niin kuin märkä sukka. Vaikka sen tietää haisevan, on sitä silti ihan vähän nuuhkaistava.
Tähdet: ****
Lihaa + Verta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti