Pako L.A.:sta (Escape from L.A., 1996)

Pako New Yorkista-kirjoitukseni kohdalla surkuttelin sitä, ettei Snake Plissken ole mielestäni tehnyt tarpeeksi julkisia esiintymisiä ja kun hän viimein sellaisen teki tämän jatko-osan muodossa, niin suurin osa elokuvan nähneistä tuntui ja tuntuu edelleenkin toivovan, että Plissken olisi pysynyt kiven alla varjossa. Itse pidän tästä elokuvasta, mutta varmasti osittain annan Carpenter-faniuteni punertaa näkökenttääni, sillä kyllä tästä elokuvasta on helppo nähdä syyt miksi se ei saanut suotuisaa vastaanottoa.

Muistatteko - no tottakai muistatte - kuinka totesin Paon New Yorkista olleen tiukaksi kirjoitettu, elokuva jossa ei ole mitään ylimääräistä? No, tämän jatko-osan kohdalla Carpenter päätti pitkälti toistaa edellisen osan, mutta heitellä päälle kaikenlaisia nonparelleja ja siten pisti sinne mukaan juuri niitä ylimääräisiä hössötyksiä joiden vuoksi entisestä kireäpöksystä tuli hiphop-muodin mukainen löysähousu.

Kuten edellisessä elokuvassa, olemme dystoopisessa lähitulevaisuudessa (nyt vuodessa 2013), mutta tällä kertaa Manhattanin sijaan suurena vankilana toimii maanjäristyksen mantereesta irroittama Los Angeles. Eli oikeastaan ihan sama juttu. Ja jälleen presidentti (tällä kertaa Cliff Robertson) on pulassa, mutta ei kehonsa puolesta, vaan koska vankilasaaren kapinallisjohtajaan Cuervo Jonesiin (Georges Corraface) ihastunut presidentin tytär on vienyt alueelle laitteen jonka avulla voidaan hallita kaikkia maailman sähkölaitteita.
Kuten edellisen elokuvan alussa, Snake Plissken (Kurt Russell) on vankilassa ja mukavan ilkeä poliisikomentaja Malloy (Stacy Keach) lähettää Plisskenin pelastupuuhiin hakemaan laitetta takaisin, taikka mieheen istutettu pöpö tappaa hänet kun 10 tuntia on kulunut. Siispä Plissken sukellusveneilee itsensä Los Angelesiin, tapaa friikkejä ja toistaa edellisen elokuvan tapahtumia, palatakseen takaisin sammuttamaan Maapallon.

Pako L.A.:sta on suurelta osin edellisen elokuvan toistoa ja muutokset ovat aika pinnallisia. Manhattan on Los Angeles, pommi kaulavaltimossa on virus verenkierrossa, liitokone on sukellusvene, tappelu kehässä on koripallo-ottelu kehässä, jne. Eli aika vähän on oikeastaan muuttunut, ne on vain nimetty eri tavalla. Mikä ei nyt tarkoita, etteivätkä samat ideat toimisi, vaan enemmänkin sitä että jos ne on jo tehty vieläpä samalla porukalla, niin miksi ne pitäisi uudestaan katsoa.

Pidän kyllä siitä vempeleestä jolla maailman sähkölaitteita hallinnoidaan, sillä sen ansiosta saatiin aikaiseksi erinomaisen kylmä lopetus elokuvalle (miinus neljännen seinän rikkominen) ja se sopii Plisskenin hahmoon loistavasti. Samoin pidän siitä, että vankilana toimiva Los Angeles on aika selvä vertauskuva Meksikolle ja rikollisten sijaan sinne lähetetyt ihmiset ovat enemmänkin laittomia siirtolaisia. Tämän lisäksi pidän myös siitä, että Cliff Robertsonin esittämä presidentti on uskonnollinen fanaatikko ja sitä kautta rikollisuudeksi lasketaan murhien ja ryöstöjen ohella paheellinen syntinen käytös, mikä on aina hyvä idea kun puhutaan jostain isoveli valvoo-tarinoinnista.
Joten elokuvan päätarina on tuttuudestaan huolimatta edelleen ihan hyvä ja mukana on muutama sellainen lainausmerkeissä uusi idea joiden vuoksi Pako L.A.:sta on jo ihan tarpeeksi hyvä toisinto minulle. Se missä elokuva rupeaa kompuroimaan on, että tässä on mukana tosi paljon sellaisia kohtauksia jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään ja vaikuttavat olevan mukana vain eräänlaisina irtovitseinä muistuttamassa Kalifornia-kliseistä. Aika usein ne liittyvät vielä hahmoihin joiden mukana olon tarpeellisuutta saa vakuutella itselleen aika ontosti. Peter Fondan surffari ja sitä kautta mukana tuleva Snaken surffaustakaa-ajo on vain nolo, ja vaikka on aina hauska nähdä Bruce Campbellia, niin se plastiikkakirurgiakulttiosuus on typerä. Nämä ovat juuri niitä ylimääräisiä juttuja, että vaikka osa niistä saattaa olla aika hauskojakin, niin ne ovat turhaan sekoittamassa toimivaa perustarinaa.

Ja vaikka sivuhahmot ovat sinänsä edelleen ihan hyviä, niin oliko se nyt tarpeellista pistää sitä Campbellia taikka Fondaa mukaan, jos he vain käyvät moikkaamassa ja katoavat. Kaiken lisäksi on suurta tuhlausta toistaa edellisen osan hahmoja eri näyttelijöillä (Adrienne Barbeau on nyt Valeria Golino, Harry Dean Stanton on nyt Pam Grier, Isaac Hayes on nyt Georges Corraface, Ernest Borgnine on nyt Steve Buscemi, etc.) jos heitä ei tarvita ja ainoat muutokset ovat olleet koomisia.
"My God, they're real!"

Tämä elokuva sai aikoinaan pahojakin haukkuja kömpelöistä efekteistään ja totta on, että osa elokuvan efekteistä on hiukan hupsuja, mutta niiden huonous ei ole koskaan minua häirinnyt. Kyseessä kuitenkin on ns. roskaelokuva ja ei sellaisen elokuvan kuuluisikaan näyttää miltään Spielbergilta, vaan Enzo Castellarilta.

Kun tuossa New Yorkin kohdalla tulin kirjoittaneeksi Plisskenin ja Metal Gearin Snaken yhtäläisyyksistä ja muuta tälläistä, niin Pako L.A.:sta sisältää samanlaisen jutun. Tarkoitan tietenkin sitä, että Cuervo Jones muistuttaa Che Guevaraa, mutta muistatteko että elokuvassa Hyökkäyksessä Poliisiasemalle on mukana jengiläinen joka myös on saman näköinen.

Pako L.A.:sta on New Yorkia enemmän kieli poskessa tehty ja vaikka se ei ehkä ole tarkoitettu samanlaiseksi edellisen osan parodiaksi kuin mitä Texas Chainsaw Massacre kakkonen on ykköselle, niin asennoitumalla hieman sen suuntaisesti saa tästä elokuvasta eniten iloa irti. Sillä vaikka L.A. toistaa edellisen osan tarinaa ja kierrättää hahmoja, työntää mukaan kaikenlaista irtosälää ja turhuutta, niin kyseessä on edelleen herkullista B-elokuvaa jossa on edelleen yksi maailman siisteimpiä pääosahahmoja, killerimusiikki ja yeah baby yeah-kohtauksia (kuka muka ei rakasta sitä kaksintaistelukohtausta jossa Plissken ei noudata omia sääntöjään).
Ja lopetushan on aivan loistava.

Tähdet: ***
Pako L.A.:sta