Nyt se on lähimenneisyyttä kun Ranskalainen elokuvatähti Elle (Emmanuelle Riva) on saapunut Hiroshimaan tekemään elokuvaa ja täällä hän tapaa Japanilaisen arkkitehdin Luin (Eiji Okada), jonka kanssa syntyy palava romanssi. Mutta Elle on jo lähdössä pois, Lui on naimisissa ja molempien henkilökohtaiset kipeät muistot ovat edelleen arpeutumassa.
Hiroshima Mon Amour on erittäin hieno, sydämeen pureutuva draamaelokuva pysäyttävän ohikiitävästä tuskallisesta rakkaudesta ja on ehdottomasti suositeltava elokuva katsottavaksi, mutta siltikin Ultravoxin samanniminen elokuvan innoittamana tehty popkappale on se joka tulee minulle aina ennen itse elokuvaa mieleen.
Mutta palatakseni elokuvaan.
Tämä yhdistää mielenkiintoisella tavalla masentavuuden täydelliseen onneen. Joten rakkauselokuvana jokin Hiljaiset Sillat ei ole nyt hirveän kaukana Hiroshimasta, sillä molemmissa ollaan onnellisia se aika kun voidaan, tietäen kuitenkin lopun odottavan nurkan takana. Tosin Hiroshimassa on etenkin sen synkässä alkuosuudessa niin paljon rujoja kuvia ja synkkiä ajatuksia, että ajoittain tämä lähentelee jo kauhutunnelmia, jollaisiin ei Eastwood omaa elokuvaansa vienyt.
Hyvin näytelty (edellyttäen että pitää ns. Ranskalaisesta taide-elokuvasta), kaunis, ruma, propagandaa ja minimalismi herättää suuria tunteita.
Kuin Rakkautta Ennen Aamua, mutta parempi.
Tähdet: ****
Hiroshima, rakastettuni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti