keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Movie monday: Lista

"Pidätkö listaa katsomistasi elokuvista? Ja jos niin miten? Muistivihko, päiväkirja, nettisivusto yms.? Miten tarkasti pidät kirjaa katsomistasi elokuvista, laitatko ylös katsomispäivän ja -seuran, annatko tähtiä jne. vai laitatko muistiin vain leffan nimen?"

Minä en mitään varsinaista leffalistaa kokoa, mutta kyllä minä jonkinlaista kirjaa pidän katsomistani elokuvista. Tietenkin on suhteettoman iso elokuvakokoelmani eräänlaisena muistikirjana ja onhan minulla esimerkiksi tämä blogi joka toimii jonkinlaisena katseltujen elokuvien listana, mutta koska en kirjoita kaikista näkemistäni elokuvista ei se mitenkään kattava ole. Koska myös kirjoitin elokuvista muualle jo ennen tätä blogia, niin nekin pitäisi saada laskettua mukaan. Vaikka väliäkö tuolla sillä siitäkin listasta puuttuisivat ne kaikki elokuvat jotka tuli nähtyä esimerkiksi ennen askeltani internetin ihmeelliseen maailmaan, joten päivä päivältä heikkenevä Mnemonic-muistini lienee se kaikkein kattavin movie database itseni kohdalla.

Minulla kuitenkin on tapanani säilyttää kaikkien poisheittämieni elokuvien kansipaperit ja niitä onkin kertynyt monenmonta kansiollista. Ne ovat vieläpä jaoteltu isoihin kansiin, pieniin kansiin, dvd-kansiin ja välillä on vain hauska selailla niitä ja todeta itselleen, että onpas sitä kaikenlaista sontaa tullutkin katsottua. Esimerkiksi Michael Parén Menneisyyden Haamut (Merchants of Death, 1996). Mitä minä oikein ajattelin?
Mutta vastaavasti sitä sitten huomaa kaipaavansa jotain elokuvaa uudelleen kokoelmiin (esimerkiksi American Samurai, 1992).

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Minulta yllättäen löytyy hyllystä oikein dvd:nä tuo mainitsemasi Merchants of Death. Taisin ostaa sen joskus hetken mielenhäiriössä jostakin. Teko, jota olen sittemmin katunut syvästi, heh

...noir kirjoitti...

Otan osaa