Et oikeasti ole juuri siinä missä nyt luulet olevasi. Et oikeasti syö ruokaa jota luulet syöväsi. Et oikeasti masturboi.
Olet paristo jonka avulla koneet pysyvät vallassa ja pystyvät syöttämään päähäsi kuvitelman todellisuudesta.
Niin ja muistinko mainita, että tietoisuus todellista todellisuudesta antaa sinulle mahdollisuuden hyväksikäyttää valheellista todellisuutta, joten saat pukeutua nahkaan ja lateksiin, hyppiä ympäri ämpäri aikaa muokaten ja sairaan kaunis maailma sisältää sairaan hyvän musiikin. Kun tämä selviää tylsistyneelle konttorirottahakkerille Thomas Andersonille (Keanu Reeves), voi hän ottaa paikkansa maailman pelastajana, sillä Neo on the one.
On olemassa muutamia elokuvia joiden voidaan sanoa vaikuttaneen niin paljon, että ne ovat eräälaisia käännekohtia elokuvamaailmassa. Tähtien Sota, Tappajahai, etc. Eli näitä elokuvia joiden jälkeen jokainen edes hivenen samaa aihetta koskettava elokuva pyrki parhaimpansa mukaan muistuttamaan sitä alkuperäistä. Siksi heti Tähtien Sodan jälkeen joka toinen tieteiselokuva oli miekkaa ja magiaa avaruudessa mahtipontisen musiikin tahdittamana ja siksi sitä ja siksi tätä. The Matrix on sellainen käännekohtaelokuva, joka lopulta yllättäen ei ole hirveästi kopioelokuvia saanut taakseen, kuten esimerkiksi Tarantino sai Pulp Fictionilleen, mutta The Matrixin visuaalisia jippoja on sittemmin nähty muissa elokuvissa kyllästymiseen saakka. Sääli vain että niistä tulee aina mieleen Scary Movie.
No, piti The Matrixia sitten merkkipaaluelokuvana tai ei, on silti aika selvää että kyseessä on erinomaisesti tasapainoitettu toimintaseikkailu joka on samalla sekä fiksun kuuloinen, että tyhmä kuin saapas. Räjähtävä efektielokuva joka näyttävyydestään huolimatta ei tunnu pelkältään sellaiselta.
Dark Citystakin tuttu Orwellilla maustettu epätodellisuustarina on kiinnostava. Mukaan on yhdistetty hyvällä maulla kaikkea Shaw Brotherseista new age-huttuun. Liisa Ihmemaassa kohtaa Francis Baconin, Moebius työskentelee Hugo Bossille ja Helvetintulen klubin jäseninä ovat kaikki Addams Familysta Night of the Cometiin.
Pitkät takit, aurinkolasit, muovi ja kelmeän vihreä väri on viimeisen päälle stailattuja.
Joten kuten The Terminator, The Matrix on elokuva jollaista minä kutsun älykkääksi toiminnaksi. Sen ei tarvitse olla mikään Einsteinin riemuvoitto, tai taiteellisuuden Jumalallinen kosketus, mutta The Matrixia katsellessa en oikeastaan kyseenalaista sen selityksiä hokkuspokkus-jutuista maanläheisyyteen, koska tämä elokuva onnistuu lentävyydestään huolimatta pitämään ne tarpeeksi rajattuina jotta ne eivät lähde käsistä.
Samalla tavalla The Matrix onnistuu roolituksessaan ja oli sitten mitä tahansa mieltä Keanu Reevesin kyvyistä näyttelijänä, niin kyllähän Neon rooli sopii Reevesille kuin porsaanliha sämpylän väliin.
Oikeastaan kaikki elokuvan näyttelijät vaikuttavat rooleihinsa sopivilta ja yhtä hyviltä keskenään. Vaikka toki Hugo Weaving on hieman muita yhtä hyvempi.
Näinkin vahvasti tuoreimpaan teknologiaan tukeutuva elokuva alkaa ajan myötä muistuttamaan siitä miksi tuoreimpaan teknologiaan tukeutuminen voi olla hiukan hölmäkin, sillä vaikka The Matrix näyttää edelleen todella hienolta niin todellisuudessa kuin epätodellisuudessakin (Giger, anyone?) niin tuolloiset superkännykät ja tietokoneet ovat nyt auttamatta passé. Toki ne ovat pieniä juttuja, mutta silti ne huomaa.
Tosin oikeasti ainoa asia joka minua on ensikatselusta saakka häirinnyt, ovat Morpheuksen sangattomat aurinkolasit. Ne ovat vain niin epäkäytännölliset.
The Matrix näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä, tuntuu hyvältä ja se hyökkäys poliisiasemalle on cooleimpia kohtauksia koskaan (vaikka vaikuttaakin Terminatorin ja Léonin yhdistelmältä).
Tähdet: ****
The Matrix
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti