Lumikki Synkässä Metsässä (Snow White in Black Forest, 1997)

Nyt kun tälläiset pinnallisen synkät, eli Evanescencemaiset satuelokuvat ovat jonkinasteinen trendi, niin otetaanpa tuolta hyllystä yksi sellainen katseluun ja osa teistä saattaa muistaakin tämän yhtä hyvin kuin Ben Kingsleyn Sweeney Toddin.

Olemme Baltus von Tasselin mailla, tai ainakin elokuvan nimen mukaisessa synkässä metsässä kun kiiluvasilmäiset sudet hyökkäävät Frederick Hoffmanin (Sam Neill) seurueen kimppuun ja myllerryksen tiimellyksessä herran  vaimo kuolee pois tieltä, tehden miehestä yksinhuoltajan. Tytär Lilliana (Monica Keena) kasvaa teiniksi hieman juron mutta rakastavan isän, sekä lukuisten palvelijoiden keskellä, mutta koittaa ikävyyksiä sillä Frederick kun on löytänyt mielestään uuden rakkauden petollisesta, julmasta ja muuten vain superbitchistä Claudiasta (Sigourney Weaver). Kun Lilliana oli pieni tyttö, ei Claudia suuremmin välittänyt hänestä, mutta nyt kun Lilliana on kasvanut siihen ikään jolloin Neil Jordan laittaisi hänet kokemaan seksuaalikasvatusta susilta, niin nyt omistushaluinen äitipuoli pitää Lillianaa uhkana yksinvaltiuudelleen. No eipä angstaava Lilliana tunnu yhtään helpottavan uudisperheen arkea, minkä vuoksi onkin ymmärrettävää että Frederick rukoilee poikaa syntyväksi. Siihen onkin nyt tilaisuus kun Claudia on paksuna aina siihen saakka kunnes kokee keskenmenon, josta tietenkin syyttää Lillianaa. Siispä Claudia koettaa tapattaa tytärpuolensa, mutta jokainen tarinansa tunteva tietää miten siinä sitten käy. Omena ei pidä lääkäriä loitolla, kun se lääkäri kerran ei ole Kiminkinen, vaan joku Mengelen kaveri.

Tätä elokuvaa mainostettiin aika vähän aikoinaan, mutta se vähä mitä tehtiin taisi olla poikkeuksetta täynnä huomautuksia siitä kuinka tämä ei todellakaan ole Disneyn Lumikki, vaan Grimmin veljesten. No jos vertailukohtana pidetään Terry Gilliamin Grimmin Veljeksiä, niin kyllä tämä enemmän todellista Grimm lovea on kuin millaisia nuo muut "synkemmänpuoleiset" satuelokuvat ovat tupanneet olemaan.
Oikeastaan satujen ja Disneyn sijasta mieleen tulee pikemminkin elokuvat kuten An American Crime ja muut ns. perhekeskeiset mustasukkaisuus ja mielenterveys-draamat, sillä tämä elokuva pitää näihin satutarinoihin yhdistettävät fantasiaosuudet minimissään ja visuaalisesti kuva on aika askeettinen, tehden siitä tunnelmaan sopivan kolkon.

Mutta vaikka tuo kolkkous sopiikin elokuvaan hyvin, niin kyllä siihen visuaalisuuteen olisi voinut ehkä hieman paremmin panostaa kuin pelkillä pimennysverhoilla, sillä nyt tälläisenään elokuvan murjotusta alkaa välillä pitämään jo hieman huvittavana emoiluna.

Jos elokuvan ulkonäkö ei täysin vakuuta, niin Sigourney Weaverin kylmäävän roolisuorituksen luulisi niin tekevän, sillä sen verran uskottavan kammottava hän on roolissaan. Etenkin kohtaus jossa hän uskoo syövänsä kuolleesta Lillianasta tehtyä muhennosta on erittäin creepy ja painotus taikapeilin sijaan rouvan pään sisäisiin ääniin on tehokkaan uskottavasti tehty.

Muista näyttelijöistä Sam Neill on rutiinihyvä, mutta muut Lillianaa esittävää Monica Keenaa myöten ovat vähän turhan mököttäviä ollakseen kovinkaan kiinnostavia.

Enpä muuten tajunnutkaan, että Sigourney Weaver esitti myös pääosaa mestariteoksessa Tittelintuure (Rumpelstiltskin, 1995). No, ainakin yhdennäköisyyttä on tarpeeksi huonoa vitsiä varten.

Monella eri nimellä kulkeva Lumikki Synkässä Metsässä on todellakin synkkä, välillä liiankin ja ajoittain suuret ideat pienessä muodossa näyttäytyvät puoliksi täynnä olevina laseina, kun mieli tekee koko villisikaa Obelixin halujen tavoin.

Tähdet: ***
Lumikki Synkässä Metsässä