Parhaimmat ystävykset joutuvat vastatusten toimii hyvin tarinan lähtökohtana aina Topista ja Tessusta johonkin muuuhun vertailukohtana käyttämääni elokuvaan saakka ja niin se toimii myös tässäkin elokuvassa, etenkin kun pääosissa loistavat erinomaiset näyttelijät kuten tekevätkin. Varsinkin Anthony Quinn yllätti esiintymällä energisenä ja puheliaana, sillä vaikka hänessä aina oli eräänlaista voimaa, niin hän oli hieman samanlainen lurppanäyttelijä kuin Benicio Del Toro on ja siksi Quinniin ei yleensä yhdistä Speedy Gonzalesmaista vauhtia (miinus meksikoaksentti, sillä nyt mies puhuu kuin paraskin jänkkikauboi). Quinn on kuten John Bly, liian moderni ollakseen villin lännen poika.
Sinänsä tämä on tyypillisen tyylikäs länkkäri. Eli musiikki on mahtipontisen reipasta, maisemat kauniita, miehet kovia ja naiset kovempia. Mutta vaikka elokuva on tehtykin hyvin niin se on oikeastaan vain hyvää keskitasoa.
Melkein olisin toivonut vähemmän värejä.
Melkein olisin toivonut vähemmän aurinkoa.
Melkein olisin toivonut laiskempaa musiikkia.
Sillä ne olisivat istuneet paremmin tälläiseen vaimonsa murhaajaa etsivän kiukkuisen miehen-kertomukseen, koska nyt elokuva on vähän turhan nätti ollakseen tarpeellisen synkkä. Jopa Kirk Douglasin hiukset ovat liian hyvin kammatut tilanteesta toiseen.
Kuitenkin hyvä western, parempi mieli.
Tähdet:***
Last Train From Gun Hill
2 kommenttia:
Douglas on pyörinyt myös meikäläisen katsomissa leffoissa ahkerasti tässä viimeaikoina. Ensin Gunfightissa Johnny Cashin kera, sitten The Final Countdownissa Martin Sheen aisaparinaan ja viimeiseksi Spartacuksessa kaikkien muiden Spartacusten hilluessa siinä ympärillä...
Kyllä tuota Gun Hillia katsoessa heräsi halu katsella muitakin kapteeni Kirk Douglasin elokuvia, sillä sen verran cool heppu on kyseessä.
Lähetä kommentti