Mutta nyt sairauksien ja iän runtelemana Elvis lojuu unohdettuna nukkavierussa vanhainkodissa. Täällä hän muistelee menneisyytensä kohokohtia, seuranaan John F. Kennedy (Ossie Davis) ja jos muilla on vaikea uskoa Elviksen vakuutteluja henkilöllisyydestään, niin JFK:lla on asian suhteen vielä enemmän haasteita edessään. Sillä salamurhan jälkeen päähän laitettu hiekkapussi kuulostaa jopa järkevältä, kun samainen mies kertoo käyneensä ihonvärjäysoperaatiossa jossa hänestä tehtiin mustaihoinen. Siispä kuten monasti vanhusten kohdalla tapahtuu, niin heidän puheitaan pidetään enemmän tai vähemmän höperöinä hourailuina. Joten kun vanhainkodin asukkaita rupeaa kuolemaan enemmän kuin tilastollisesti on todennäköistä, niin kukapa uskoisi Elviksen puheita siitä, että kuolemien takana on muinainen Egyptiläinen cowboymuumio Bubba Ho-Tep (Bob Ivy). On aika näyttää tälle hound dogille, että little less conversation ja little more action.
Minä pidän tästä elokuvasta.
Jo pelkästään sen idea eläkeläis-Elviksestä taistelemassa sieluja imevää muumiota vastaan riittäisi syyksi pitää Bubba Ho-Tepista, mutta sen sijaan, tai pikemminkin sen lisäksi että kyseessä on villi kauhukomedia, niin kyseessä on myös yllättävän koskettava elokuva ja Bruce Campbell pääsee osoittamaan olevansa erinomainen draamanäyttelijä.
Campbell onkin elämänsä vedossa esittäessään joko oikeaa Elvistä, tai miestä joka uskoo olevansa Elvis, mutta yhtä kaikki on raihnainen elämänhalunsa kadottanut raunio, joka elämänsä ehtoopuolella vielä löytää halua taistella jonkin asian puolesta. Sen sijaan, että Campbell revittelisi kuten mopopojat kaupan pihalla, niin hän esittää hahmonsa melkeinpä koko elokuvan rauhallisimpana ja sen ansiosta elokuva pysyy hulvattomuudestaan huolimatta maan pinnalla.
Jonkinlainen ankkuri onkin tarpeen kun mukaan tulevat seniili Yksinäinen Ratsastaja ja turhan usein kerrotut penisvitsit, ja nuo navanaluset ovatkin mielestäni elokuvan turhinta osaa, sillä ensinnäkään ne eivät ole hauskoja ja toisekseen ne eivät todellakaan ole hauskoja. Mutta siis, jos aiemman perusteella ehti jo pelätä Bubba Ho-Tepin olevan masentavaa draamaa, niin kosteat visvavitsit ja roisi meininki suuntaavat päänäyttelijän myötä ajatukset Sling Bladesta Evil Deadeihin.
Bubba Ho-Tep on niitä elokuvia joiden hyvyyttä ei ehkä uskota sen juonikuvauksen perusteella, mutta katselu todistaa kehut oikeiksi.
Ja hitto, tässä on aivan järjettömän hieno musiikki.
Tähdet: ****
Bubba Ho-Tep
2 kommenttia:
Hemmetin hyvä pätkä, joka kestää kevyesti useita katselukertoja. Lähinnä loistavien näyttelijäsuoritusten ja hölmönhauskan ideansa vuoksi... Niin ja hyvän musiikinkin...
Harmi vain, että mahdollisessa jatko-osassa Campbellia ei tulla näkemään. Omien sanojensa mukaan hän ei päässyt Coscarellin kanssa yhteisymmärrykseen kässäristä ja sen laadusta, ja siksi projekti jää, ainakin näillä näkymin, hänen kohdaltaan väliin...
Jotkut elokuvat ovat tehty sellaisiksi, että niihn haluaa jatkoa, mutta toivoo ettei sellaista koskaan tehtäisi. Bubbiskin toimii taatusti parhaiten omassa jylhässä yksinäisyydessään.
Lähetä kommentti