Menetetty Maa (No Country For Old Men, 2007)

Nyt on tarjolla kehuvaa tekstiä.

Llewelyn (Josh Brolin) osuu metsästysreissulla huumerikollisten välienselvittelypaikalle ja saa sen seurauksena haltuunsa laukullisen rahaa. Mies päättää pitää rahat jotta saa parannettua omaa ja vaimonsa Carla Jeanin (Kelly MacDonald) köyhälistöelämää, mutta rahalaukun oikea omistaja on lähettänyt muotitiedottoman tappajan, Chigurhin (Javier Bardem) etsimään ja palauttamaan omaisuus oikeaan paikkaan. Joten Llewelyn päätyy pakomatkalle ja tunteeton saalistaja seuraa perässä kuin pysäyttämätön tappokone. Chigurhia kuvaamaan sopii hyvin Kyle Reesen puhe jonka hän piti poliisiasemalla kertoessaan Terminatorista: "It can't be bargained with. It can't be reasoned with. It doesn't feel pity, or remorse, or fear. And it absolutely will not stop, ever, until you are dead."
Laiskasti molempien perässä seuraa eläköityvä sheriffi Bell (Tommy Lee Jones) joka on kuvastamassa sitä miksi tämä on no country for old men.
Llewelyn voi juosta, mutta ei voi piiloutua.

Se että Coen-veljeksiltä tulee hyvä elokuva ei ole mikään yllätys, sillä heidän elokuvahistoriallaan sellaista osaa odottaakin. Joskus sieltä kuitenkin ilmaantuu Ladykillers ja sellainen toki yllättää, potkimalla kelleille ja sanomalla ivallisesti "siitäs sait kun taas odotit hyvää elokuvaa." No, Menetetty Maa ei niin tee, sillä se on mielestäni veljeksien parhaimpia, ellei jopa paras elokuva. Vähintäänkin se oli julkaisuvuotensa paras.
Mutta se pidänkö Menetettyä Maata heidän parhaimpana elokuvanaan riippuu pitkälti fiiliksestä, sillä hyvin pitkään ykkössijalla oli Miller's Crossing, jonka syrjäytti Mies Joka Ei Ollut Siellä, jonka asemaa taas uhkasi Menetetty Maa. Toisaalta en voi jättää huomioimatta Barton Finkia, Arizona Babya, taikka Blood Simplea. Joten valinnanvaraa riittää.

Menetettyä Maata onkin helppo pitää jonkinlaisena paras-elokuvana, sillä se ei pelkästään näytä pirun hienolta, kuulosta hyvältä, sisällä erinomaisesti kirjoitettua tarinaa (tämä elokuva sai minut innostumaan Cormac McCarthysta, joten kiitos siitä), paljasta järjettömän hienoja roolisuorituksia, esittele mielenkiintoisia hahmoja, vaan siinä on mukana myös niin paljon mieleen pysyvästi palavia kohtauksia, että jos Oscareita jaettaisiin yksittäisten kohtausten perusteella, olisi Menetetty Maa vienyt kaikki mukanaan.

Tuohon jälkimmäiseen liittyen luettelenkin suosikkikohtaukseni elokuvasta:
- Chigurh kuristaa poliisin ja lattiassa näkyy sätkimisen jäljet.
- Llewelyn löytää jäljittimen laukusta ja istuutuu sängylle odottamaan.
- Bell kyselee Carla Jeanilta Llewelynista ja kertoo sitten karjan teurastamisesta jota Carla Jean ihmettelee.
- Chigurh on puhelimessa Llewelynin kanssa ja nostaa jalat lattialta jotta kengät eivät tahriintuisi vereen.
- Chigurh lähtee Carla Jeanin luota ja päätyy heti auto-onnettomuuteen.
Ja ehdoton suosikkini, kohtaus jonka luen kaikkien aikojen parhaimpien joukkoon:
- Kun Llewelynin omatunto pakottaa hänet lähtemään viemään vettä kuolettavasti loukkaantuneelle miehelle ja hän sanoo Carla Jeanille että jos hän ei palaa niin kertoisi äidille Llewelynin rakastaneen häntä ja kun Carla Jean toteaa että Llewelyn äitihän on kuollut, niin mies toteaa että "sitten kerron sen hänelle itse." Aivan loistavaa! Aivan loistavaa! Tarvitseeko sitä sanoa kolmannen kerran? Aivan loistavaa!

Pidin myös todella paljon siitä, että vaikka Chigurh oli koko ajan Llewelynin jäljillä ja heidän välillään oli tulitaistelua ja muuta kommunikaatiota, niin he eivät kertaakaan varsinaisesti kohdanneet. Ja kuin kiusantekona Llewelyn vieläpä kuolee muiden toimesta ennen kuin Chigurgh ehtii paikalle.
Toinen loistojuttu oli se, että sekä Llewelyn että Chigurh ostavat loukkaantuneina vaatteen ylihintaan. Ja tuosta tulikin mieleeni, että tässä elokuvassa on aika paljon sellaisia pieniä bongattavia juttuja, joiden ansiosta jokin selvänä pidetty seikka saattaa herättää erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi emme näe Carla Jeanin ja sen kirjanpitäjän kuolevan, mutta molempiin tapahtumiin liittyy jokin aiemmin esitetty seikka jonka ansiosta saattaa kallistua uskomaan heidän molempien kuolleen. Carla Jeanin kohdalla Chigurhin astuessa ulos talosta, tarkistaa hän saappaidensa pohjat, mikä viittaa siihen jo mainitsemaani kenkien tahriintumiseen ja kirjanpitäjän kohdalla muistuu mieleen Woody Harrelsonin hahmon kommentti Llewelynille, kun hän ihmettelee että Llewelyn oli nähnyt Chigurhin, mutta on vielä elossa.
Jopa tuo mainitsemani Llewelynin kuolema ennen Chigurhin paikalle saapumista saattaa kääntyä päälaelleen, kun miettii sitä että Bell näkee tapahtumapaikalla kolikon, joka saattaa viitata siihen että Chigurh olisi antanut Llewenille mahdollisuuden (se ei voi pitää paikkaansa, sillä aiemmin Chigurh kertoi Llewelynille hänen kuolevan oli tilanne sitten mikä tahansa.)
Mutta kuitenkin, elokuva on onnistuneen yksinkertaisen monimutkainen. 

Tommy Lee Jones, Javier Bardem ja sivuosien näyttelijät kuten Stephen Root ja Woody Harrelson tekivät kukin erinomaista työtä, mutta positiivisin yllätys tässä elokuvassa oli Josh Brolin, joka toki oli tuttu monestakin tuotoksesta ennen tätä, mutta oli jäänyt parhaiten mieleen tv-sarjasta Pony Express ja sen perusteella mies oli ihan ok mutta ei sen enempää. Menetetty Maa nosti Brolinin nimeksi, joka alkoi jo merkitsemään jonkinlaista laatua ja vaikka elokuvansa eivät aina olekaan pelkkää hymyä herättäneet (Jonah Hex anyone?), niin mies itse on onnistunut pysymään varsin hyvänä esiintyjänä. Jostain syystä etenkin viiksekäs Brolin toimii.
Lisäksi elokuvan näyttelijöistä on mainittava Kelly MacDonald, joka kaikessa herkässä ystävällisyydessään oli niin ihana, että sitä ei voi muuta kuin rakastua häneen, kuten minä tein. Oih!

Kun näin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa, niin katsoin sitä kirjaimellisesti silmät ja huulet hämmästyksestä pyöreänä ja niin ei todellakaan tapahdu usein. Siispä jos tässä elokuvassa on jotain vialla, niin hitot siitä.

Tähdet: *****
Menetetty Maa