Carter ja Jack tekevät diilin kamakauppias Dannyn (Jon Bon Jovi) kanssa ja kaikki menee hyvin, mistä innostuneena Harlan ehdottaa että mennäänpä katsomaan jäikö sinne Malcolmin viljelmille ruohoa laisinkaan. Pojat kun ovat varmoja jotta Malcolmin tappanut taho olisi jo tässä välissä korjannut sadon omaan käyttöönsä, mutta niin vain on, että siellähän se kaikki kama vielä on koskemattomana. Siispä kolmikko päättää aloittaa nyt kunnon bisnekset, pitäen edelleen Malcolmin kuoleman salaisuutena. Tosin totuuden selvittänyt Lucy on otettava mukaan tasavertaiseksi kumppaniksi.
Kohta ystävyksemme alkavat huomata kuinka vaikeaa on pitää yllä salaisuuksia, kuten myös mittavaa kamakauppaa ja muuta kivaa. Niinpä veri alkaa virrata ja ystävyyssuhteet halkeilemaan. Erityisen toimiva seikka elokuvassa on Jackin eräänlainen harhautunut luulo, että hän tavallaan on nyt Malcolm. Niinpä kun on aika tavata Mafiapomo Gianni (Ted Danson) joka ei tunne Malcolmia ulkonäöltä, voi Jack todenteolla esiintyä entisenä pomonaan.
Kun Malcolmin tapattanut taho alkaa kiukuttelemaan väitteestä, että mies olisi vielä hengissä, alkavat asian luisumaan käsistä pahemman kerran, eikä asiaa ainakaan auta Malcolmin kaksoisveljen Robertin (John Lithgow) saapuminen paikalle ottamaan perhebisnekset haltuunsa.
Ilmenee että kaikki paikalliset hampunkasvattajat Dannyn ohella olivat yhdessätuumin tapattaneet Malcolmin siksi, että hän oli tuomassa takametsien markkinoille Giannin, eli Mafian mukaan ja sehän ei käy laatuunsa.
Lopputuloksena ruohoaarre menetetään, mutta henki säilyy ja suhteet korjaantuvat, joten kenties kaikki voidaan aloittaa alusta.
Muistan että aikoinaan kaikki wiggerit olivat aivan intona tästä, mutta löysähousut olivat sitten aivan käärmeissään kun tämä komediaksi luokiteltu elokuva ei ollutkaan mikään Snoop Doggin pilvenpolttokomedia, vaan suht' synkkä rikoselokuva jossa toki on mukana huumoriakin, mutta aika mustaa sellaista.
Hamppukunkut on kuin tv-sarjat Weeds ja My Name is Earl yhdistettyinä hieman (paremman pinnallisuuden puutteessa) Tarantinomaiseen (ilman yhtä sukkelaa dialogia) rikoselokuvaan ja vaikka kaikki elokuvassa ei osukaan kunnolla maaliinsa, niin lopputulos on tarpeeksi onnistunut jotta sen jaksaa katsoa sujuvasti alusta loppuun.
Ja Trevor Rabinin musiikki luo ajoittain sopivaa tunnelmaa.
Pidin kovasti Azariasta ja Thorntonista, jotka osasivat esittää mainiosti normaaleja elokuvan punaniskaluusereita fiksumpia hahmoja, mutta eivät kuitenkaan niin kyvykkäitä ettäkö olisivat ymmärtäneet milloin nauttivat liian suuren palan nieltäväksi. Joten osa elokuvan näyttelijöistä teki varsin mainioita roolisuorituksia, mutta vastaavasti niiden rinnalla oli myös esimerkiksi Phillippen huonolla tavalla ylinäyteltyjä hahmoja.
Lynch oli hyvä, Danson oli hyvä, Lithgow oli hyvä, Bonkka tapansa mukaisesti harmiton ja Judge Reinholdin näkeminen oli ilon päivä. Myös Jamie Lee Curtis kävi pikaisesti paikalla, mutta ei se mitään, sillä pelkkä ajatuskin Curtisista kuumentaa ihon.
Erityisen hauskaa oli katsella näyttelijöitä kuten Azaria ja Danson toimimassa vastoin imagoaan
Silti vaikka mukana on paljon seikkoja joista pidin, niin musta huumori ei ollut tarpeeksi synkkää, rikososuus ei tarpeeksi rikollista ja rytmitys ei tarpeeksi sujuvaa. Eli parempi ja mielenkiintoisempi elokuva kuin luulisi, mutta ei tarpeeksi onnistunut jotta se jäisi kunnolla mieleen.
Se mikä jäi kuitenkin mieleen oli tämä:
Tiedättehän kuinka Simpsoneissa on se toistuva vitsi jossa perushepun oloinen Ned Flanders onkin oikeasti hirveä lihaskimppu. No sama vitsi toteutuu Hank Azarian kohdalla aika usein ja se tapahtui myös Hamppukunkuissa. Azaria on kanssa aika tavanomaisen näköinen mies, mutta kun hän riisuu paitansa, niin heppuhan on ihan kuin joku Conan Barbaari.
Tähdet: ***
Hamppukunkut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti