"... camp-friikkienkin kannattaa kiertää kaukaa" ja tähtimääränä on yksi sellainen.
Eli kyseessä on must see-elokuva ja miksei olisi, sillä onan tämä Visa Mäkisen ohjaama ja se tarkoittaa ihastuttavaa roskaa.
Vaarallinen vanki Kemppainen (Leo Lastumäki) on paennut, mutta unohdetaan se toviksi, kun lehtitoimittaja Paavo (Pekka Autiovuori) kertoo pojalleen kuinka hän joutui aikoinaan voittamaan pomonsa kunnioituksen voidakseen kosia hänen tytärtään Tuulaa (Anitta Niemi). Miten tämä liittyy Paavon valitukseen siitä, että poikansa katselee roskaohjelmia ja lukee sarjakuvia? Öö, ei kai sitten mitenkään.
Paavo lähetetään tekemään reportaasia paikallisen vankilan oloista ja sinne mennessään mies todistaa vankilapaon ja päättää hankkia kunniaa ottamalla karkulaisen (ei Lastumäki) kiinni. Jostain syystä syötyään tomaatin Paavo menee kirjastoon voidakseen lukea kirjaa. Sitten takaa-ajo voi jatkua, tai ei, kun mielummin opetetaan lapsia uimaan nurmikolla.
Paavo tavoittaa muutamaan otteeseen karkulaisen, Janssonin (Matti Mäntylä) ja tekee tämän kanssa sopimuksen, että Jansson pakenee oikeasti vankilasta ja kirjoittaa kokemuksistaan kirjan ja Paavo saa siitä jymyjutun. Hetkinen? Mitä Jansson nyt sitten teki jos ei kerran paennut vankilasta? Ei ihmekään että Valjakkala tekee mitä tekee. Mutta unohdetaan se Paavon ja Janssonin suunniteltelma, koska näin oikeastaan tehdään elokuvassakin. Kuitenkin jossain vaiheessa Paavo koettaa houkutella moottoriturpaisen valokuvaaja Simon (tyypilliseen tapaansa Motörheadturpainen Tenho Saurén) mukaan suunnitelmaansa, mutta ei tunnu onnistuvan.
Paavon mennessä vankilaan tapaamaan Janssonia, päätyy hän vahingossa kohtaamaan Kemppaisen. Hetkinen? Eikös Jansson ollut vielä karkuteillä? Ei ilmeisesti, sillä kohta Jansson saa armahduksen ja se voi tuottaa ongelmia Paavolle. Ja näin käykin kun paavon tietämättä Janssonin pakosuunnitelman toteuttaakin Kemppainen, joka päätyy Kemppaista Janssoniksi luulevan Tuulan avustamaksi ja kohta kaikki ovat yhdessä. Porukka päättää auttaa Kemppaista pakenemaan, mutta vain jos hän sitoo siteen silmilleen ja sehän johtaa siihen, että Kemppainen johdetaan poliisien käsiin.
Paavo kirjoittaa tapahtumista ja nousee kansansankariksi ja sieltä voimmekin palata nykyhetkeen kun alussa uudelleen paennut Kemppainen saapuu räjäyttämään Paavon auton. Öö, okei.
Elokuvassa on kohtaus jossa Pekka kritisoi poikaansa siitä, että hän lukee sarjakuvia joissa on vain "supermiehiä ja supernaisia." POIKA LUKEE LUCKY LUKEA! Hahaha! Olisivat voineet edes antaa muksun käteen jonkin Teräsmiehen, jotta edes tämä kohtaus olisi jotenkin sopivammin paikkaansa pitävä. Mutta näinhän se on, Mäkisen elokuvat ovat aina sellaisia, että niissä ei tunnu olleen varsinaista käsikirjoitusta, kohtaukset on vedetty hatusta ilman harjoittelua ja on riittänyt että kunhan jotain saadaan filmille, niin että Bruno Mattei saa siitä kokonaisen elokuvan aikaiseksi. Ei se mitään, sillä juuri tämän vuoksi Mäkisen elokuvat ovat hauskoja ja viihdyttäviä.
Huonoa näyttelemistä, huonoa kuvausta, huonoa valaistusta, huonoa musiikkia ja muutaman huonon irtosketsin ympärille kyhätty elokuvantapainen hirviö, joka ei kuitenkaan lukeudu Mäkisen riemastuttavampiin roskaelokuviin, mistä syyttäminen Pekka Autiovuorta joka on ajoittain liian tarkoituksellisen huvittava. Jo on maailma, kun koomikko on hauska.
Tähdet: *
Kaikenlaisia Karkulaisia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti