Jep, Jackilla on elämä mallillaan.
Kun Jack saa tehtäväkseen saattaa Venäläistappaja Mona (Lena Olin) turvataloon, alkavat asiat luisumaan käsistä. Sillä vaikka tuo tehtävä sujuu ihan siedettävän hyvin, niin Jack ei saa enää paheellisen himokasta Monaa mielestään, eikä hänen annetakaan unohtaa neitiä sillä Falcone haluaa Jackin pistävän Monan mullan alle. Mutta Mona saa kujertelullaan Jackin ottamaan rahaa myös häneltä ja valehtelemaan Falconelle ja näin Jack päätyy Bart Simpsonin sanoin "deep deep trouble."
Falcone tahtoo Jackin hengiltä, Mona tahtoo Jackin hengiltä, poliisi tahtoo Jackin, vaimo jättää, tyttöystävä ammutaan erehdyksessä, varvas jättää, itsemurha ei onnistu ja rahatkin menevät.
Jep, Jackilla on elämä mallillaan.
Vahvasti mustan huumorin sävyttämä tarina korruptoituneesta poliisista pinteessä, näyttelijäkaartissa nimiä kuten Gary Oldman, Juliette Lewis, Lena Olin, Annabelle Sciorra, David Proval, Will Patton, Roy Scheider, Dennis Farina, James Cromwell, Michael Wincott ja Ron Perlman ja kun vielä ohjaajana on Peter Medak jonka käsialaa on erinomainen The Changeling sekä läjä Homiciden jaksoja, niin voiko tälläisellä yhdistelmällä mennä metsään? No, sama ohjaaja on kyllä vastuussa myös Species kakkosesta, joten pidetään ne housut vielä päällä. Mutta ei huolta, sillä Mafian Otteessa on elokuva joka jättää ihan hyvän fiiliksen.
Tämä ei ole ymmärtääkseni hirveän hyvin muistettu elokuva, mikä voi johtua vain siitä että suunnilleen tuohon aikaan tuli sen verran paljon suht' samanhenkisiä laadukkaita rikoselokuvia (True Romance, Pulp Fiction, Killing Zoe, One False Move, White Sands, etc.) Siis elokuvia joissa toteutustapaeroista huolimatta tunnuttiin kovasti kallistuvan film noirin ja/tai 60-70-lukuelokuvien kuten Point Blank suuntaan, joten osalla niistä saattoi olla erinomaisuudestaan huolimatta vaikeuksia erottua joukosta. Ja kun tätä aika vielä koristi Gary Oldmanin kultasuoni jolla hän teki itsensä tunnetuksi Draculasta Leoniin, niin Mafian Otteessa muodostui samankaltaiseksi elokuvaksi kuin Neljä Huonetta Tim Rothilla, eli sellaiseksi jonka kohdalla todetaan "ai niin muuten olikin."
Mafian Otteessa on kuitenkin varsin suositeltava elokuva jossa hyvät näyttelijät tekevät hyvää työtä, jossa femme fatale-tarina on ihan sujuvaa ja joka ilkeän huumorinsa vuoksi tuo hieman mieleen Miami Bluesin (erittäin hyvä elokuva), joten ei tätä kannata unohtaa.
Silti jotain puuttuu.
Ehkä ongelma on siinä, että kun ajattelen tätä elokuvaa niin tarinasta muistan Prizzin Kunnian, Lena Olinin muistan Linda Fiorentinona elokuvasta The Last Seduction, Gary Oldmanin muistan David Thewlisina elokuvasta Voro-Jack, Dennis Farinan muistan Dennis Farinana elokuvasta Get Shorty ja nyt koska tässäkin elokuvassa päähenkilö toimii myös elokuvan hieman nenäkkäänä neljättä seinää rikkovana kertojana, minulle tulee mieleen Kiss Kiss Bang Bang.
Hitto, jostain syystä jopa elokuvan englanninkielinen nimi muistuu välillä mieleeni muodossa Crying Freeman, mutta miksi?
Joten vaikka Mafian Otteessa on elokuva jossa näyttelijöillä on varmasti ollut hauskaa, sillä siltä se ainakin vaikuttaa ja elokuvassa on mukava retrorikostarina, ja lopputulos on ehdottomasti nautinnollinen paketti, niin jostain syystä tästä tulee enemmän mieleen muut elokuvat kuin se itse. Mutta jos pitää edes osasta mainitsemiani elokuvia, niin varmasti pitää myös tästä kolmen tähden neljän tähden elokuvasta.
Tähdet: ***
Mafian Otteessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti