Jackie rupeaa manageroimaan Lutheria ja vaikka edelleenkään pojat eivät halua tyttöbakteereja, niin underdog-tarinaanhan kuuluu se että Jackie ja Luther menestyvät. Ja kuten pitääkin, niin päähenkilöllä, eli Jackiella nousee menestys kirurgin muovaavilla huulilla koristeltuun päähän. Siispä neiti vieraannuttaa potentiaalisen poikaystävä Gavinin (Tim Daly), kuten myös parhaan ystävän Reneen (Kerry Washington), että myöskin Lutherin.
Lopussa Luther on mestaruusottelussa ja hän alkaa nyrkkien vastaanottamisen vuoksi muistuttamaan vaivattua pullataikinaa, mutta juuri kriittisellä hetkellä Jackie saapuu paikalle pyytämään anteeksi ja tottakai sen ansiosta lähes kuolleeksi moukaroitu Luther nousee ja voittaa ottelun. Ja jos halutaan Rockya lisää, niin miltä kuulostaa se että Lutherin voittaessa alkaa yleisö toistamaan hänen nimeään samalla lailla kuin tapahtuu Rocky nelosessa ja kaiken lisäksi Luther rupeaa huutamaan "Adrian! Adrian!",,, ei kun siis "Jackie! Jackie." Niin ja luonnollisesti kaikki rupeavat sellaisessa Not Another Teen Movie-tyylisessä parodiassa hitaasti kasvavaan taputukseen ja jopa Sam LaRocca liittyy näihin ylistäjiin.
Okei, minä pidän Meg Ryanista sillä hän on todella suloinen, mutta siinä se ongelma onkin. Vaikka kuinka haluaisin, niin en osaa osaa ottaa Ryania tarpeeksi tosissani hänen tehdessään vähänkin vakavaksi tarkoitettua draamaa, sillä hän vaikuttaa aina esiintyvän liian pikkutyttömäisesti ja aivan liian usein elokuvissa tunnutaan keskittyvän enemmän hänen hiuksiinsa kuin itse näyttelijään (vrt. Goldie Hawn), ja siksi myöskään Against the Ropesissa Ryan ei tunnu tekevän samanlaista vaikutusta kuin mitä hyvin samankaltainen Sandra Bullock teki The Blind Sidessa. Toisaalta eipä tämä elokuva muutenkaan tunnu vakavissaan uskovan itseensä, kun tarinallisesti tästä olisi voitu tehdä juuri samankaltainen kuin tuosta The Blind Sidesta (joskin The Wrestleriin yltäminen olisi ollut mahdotonta), mutta lopputuloksena näyttäytyy pinnallinen ja heiveröinen kärpässarjalainen.
Tony Shalhould esiintyy kuin olisi komediassa, Omar Epps vaikuttaa ajoittain olevan täysin tietämätön siitä missä elokuvassa on ja vain Charles S. Dutton veteraanivalmentajana tuntuu edes hieman yrittävän tehdä sitä elokuvaa kuin on tarkoitus, mutta hänen hahmonsa onkin se kliseinen vanha opettaja, että sellainen menee kuin unessa ja täten edes Dutton ei lopulta tunnu tekevän kuin pakollisen. Se että näyttelijöistä ei saada irti kuin se pakollinen, jos sitäkään, on lievästi huvittavaa ajatellen, että Dutton myös ohjasi elokuvan. Hah!
Kaikki on aivan liian pumpulinpehmeää ja kevyttä jotta elokuvalla olisi mitään painoarvoa, ja lopun Rockymaisuudet vaikuttivat aivan eri elokuvasta otetuilta ja siten myös olevan aivan poissa paikoiltaan.
Kenties syynä on se, että kun tämä elokuva pohjautuu tositarinaan ja oikea Jackie Kallen on ollut itse kertomassa tuottajille omaa tarinaansa, kuten myös toiminut itsestään kertovan elokuvan tuottajana ja on dvd:n itsekehuhaastatteluissa puhumassa pääosin itsestään, niin siksi kaikki elokuvan terävät kulmat ovat pyöristettyä ja ovet varustettu lapsiturvallisilla lukoilla. En nyt mene väittämään, etteikö oikea Kallen puhuisi totta itsestään, mutta selvästi kaikenlainen objektiivisuus on jätetty leikkaushuoneen laittialle, jos sellaista on ylipäätään uskallettu harkitakaan.
Valitettavasti (en oikeasti valita) joudun toteamaan, että elokuvan parasta antia on se Meg Ryanin elokuvan alkupuolella pitämä puku joka korostaa rintoja varsin mallikkaasti.
Tähdet: *
Against the Ropes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti