Hidden Agenda (1999)

David (Kevin Dillon) saapuu Berliiniin  tapaamaan veljeään Michaelia (Rod Wilson), vain kuullakseen että velipoika oli kuollut auto-onnettomuudessa. Pian alkaa ilmenemään, että kuolema oli kaikkea muuta onnettomuus ja siihen johtaneet tapahtumat vähintäänkin normaalista poikkeavia. Tapausta tutkiva poliisi Steiner (Christopher Plummer) kertoo Michaelin olleen CIA:n leivissä ja että kuolema liittyy takuuvarmasti hänen ammattiinsa, mutta Yhdysvaltojen suurlähetystön edustaja Zanuck (J.T. Walsh) vakuuttaa Davidille että kuollut veli oli rakennusalalla töissä, eikä mikään agentti. Kun ympärillä alkaa kuolemaa ilmaantumaan normaalia enemmän ja kuvaan astuu epäilyttäviä ihmisiä yksi toisensa perään, niin kyse tuskin on vain pelkästä parvekeremontista, eli ehkäpä Steiner on oikeassa.
David tapaa Monikan (Andrea Roth) joka etsii jotain kuolleen herran jälkeensä jättämää ja sen ansiosta sekä David että Monika saavat skootteroida karkuun kun tappajat seuraavat perässä. Mutta kehen tässä voi luottaa ja minkä perässä kaikki ovat?
Zanuck olisi kenties valmis auttamaan Davidia, mutta pomomies Gleason (Michael Wincott) käskee olemaan vapaaehtoisesti hiljaa, taikka Zanuck saa hiljentyä lopullisesti. Ehkä Zanuck kuitenkin pelaa omaan pussiinsa.
Ja kaiken takana on tietokonelevyke joka sisältää varmaan jonkun piirakkaohjeen, mutta silti sen haluavat kaikki.
Eikä Michaelkaan ole kuollut ja hän on se kaikkein tuhmin tuhmuri.

Tässä on syy miksi minä jaksan kahlata näiden B-elokuvien meressä katsomassa kuinka puoliksi tunnetut nimet rämpivät keskinkertaisuuden suossa, sillä juuri nämä elokuvat voivat aiheuttaa parhaimmat positiiviset yllätykset. Jos katsoo jotain Uwe Boll-elokuvaa, niin siihen asennoituu suoraan siten että se on varmasti roskaa ja kun taas katsoo jotain Scorsesea, niin siihen suhtautuu puolestaan siten että kyseessä täytyy olla vähintäänkin hyvä elokuva, mutta jotain tälläistä Dillon-veljeksistä luihumman näköisen elokuvaa katsoo yleensä ilman mitään ajatuksia, jolloin pienikin plussa on suuri onni. Joten vaikka Hidden Agendaa ei missään nimessä nosta mihinkään mestariluokkaan tai edes erityisen hyväksi elokuvaksi, niin se on kuitenkin positiivinen yllätys ja ehdottomasti katselun arvoinen elokuva. Edellyttäen siis että sen pääsee ilman mitään odotuksia, jotka nyt Teidän kohdalla on pilattu, koska tämän perusteella odotatte jo enemmän kuin pitäisi.

Elokuvassa on miellyttävän kolea tunnelma, mukavan perinteikästä Harry Palmer-agenttitarinointia ja vaikka Dillon on aika puunaamainen, niin Walsh, Plummer ja Wincott pelastavat paljon.
Plussaa on annettava myös parhaiten Friday the 13th-sarjan musiikista tutulle Harry Manfredinille, joka tämän elokuvan musiikissa imitoi aika hyvin Herrmannmaisia säveliä. Tosin pariin otteeseen jouset muistuttavat tuosta edellä mainitusta kauhusarjasta, mikä luo tiettyä huvittuneisuutta.

Valitettavasti elokuvassa on aika epätasainen rytmitys, minkä vuoksi se tuntuu ajoittain liian hitaalta ja välillä taas vaikuttaa turhaan kiiruhtavan kohtauksesta toiseen. Aivan kuin elokuvalla olisi ollut kaksi toisistaan tietämätöntä leikkaajaa.
Toinen seikka joka hieman häiritsi oli se, että kun elokuvassa on sellainen mainitsemani kolea tunnelma, niin ymmärrettävästi elokuva on visuaalisesti sen näköinen kuin ilma olisi kylmä ja hengitys höyryää. No okei, se toimii hyvin ulkokuvauksissa, mutta kun sisätiloissakin näyttää koko ajan siltä että patterit eivät toimi, niin se rupeaa pidemmän päälle ärsyttämään.

Hidden Agenda on huomattavasti parempi jännityselokuva kuin ei odottanut.

Tähdet: ***
Hidden Agenda