The Box (2003)

Ei, ei se The Box.

Jalokiviliikkeen ryöstöstä vankilaan joutunut ja sieltä nyt vapautuva Frank (James Russo) haluaa aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä ilman rötöksiä, mutta tahtoo myös oman osuutensa tuosta edellä mainitusta keikasta jota vapaaksi jäänyt yhteistyötyökumppani Dickerson (Jon Polito) ei ole halukas antamaan. Samalla kun Frank pyrkii pitämään väkivaltaisuutensa aisoissa, tutustuu hän kahvilatyöntekijä Doraan (Theresa Russell) ja romanssihan siitä syntyy. Valitettavasti vaivana on tuhma ex-aviomies Jake (Steve Railsback), joka pakottaa Doran työskentelemään strippiklubillaan, eikä suostu uskomaan suhteen olevan ohitse.
Kun Frank menee uudemman kerran vaatimaan Dickersonilta rahojaan, päätyy heistä jälkimmäinen saamaan luoteja itseensä ja kun Frank auttaa Doraa, saa myös Jake kokea miltä tuntuu kuolla ampumisen seurauksena. Frank ja Dora päättävät olla ottamatta yhteyttä poliisiin ja kun Jaken jäljiltä jäi laatikollinen rahaa, niin sitä suuremmalla syyllä tapahtumat halutaan salata. Valitettavasti pian kuvaan astuu poliisi Stafford (Michael Rooker) joka etsii Jakea ja varmasti arvaattekin, että Stafford on niiden rahojen perässä. Siispä Frank hakee apua ystävältään Stanilta (Brad Dourif), mikä johtaa Stanin kohdalla Dennis Hopperin True Romance-kohtaloon.
Yksikään ei selviydy voittajana.

James Russon itsensä kirjoittama The Box ei todellakaan keksi kovanaamapyörää uudestaan, mutta vähäiseksi jätetty dialogi, synkkä tunnelma ja hyvää työtä tekevät näyttelijät nostavat elokuvan vähintäänkin tarpeeksi hyväksi jotta lopputulos on nautinnollinen kokemus.
Russo on aina ollut mielestäni suht' aliarvostettu näyttelijä. Tai ehkei nyt varsinaisesti aliarvostettu, mutta turhan pienelle huomiolle jäänyt. Mies on aika Charles Bronsonmainen esiintyjä, eli ilmeet ovat vähäiset, mutta karismaattinen persoona on kyseessä ja Russon Bronsonmainen jäyhyys istuu hyvin juuri The Boxin kaltaisiin aika hiljaisiin ja hitaisiin jännityselokuviin.

Muut elokuvan näyttelijät eivät esiinny Russon tavoin kivikasvoisina, mutta eivät mitenkään kärjistetyn energisestikään, vaan kaikki Russellista Dourifiin pysyttelevät sopivan hillittyinä jotta melankolia pysyy määräävänä tekijänä. Kuitenkin muut näyttelijät esiintyvät Russoa eläväisemmin, mikä on hyvä jo siksikin, että näin The Box ei jää pelkäksi masenteluksi.

Vaikka elokuvassa on asiaankuuluvan negatiivinen lopetus, niin siellä on mukana sellainen sankarikohtaus jossa Frank lahtaa yksinään kaikki maailman pahikset ja sen kenties olisi voinut jättää pois, koska sitä ennen on masentava lopetus ja sen jälkeen on masentava lopetus. Yksikin olisi riittänyt, sillä annetaan Sormusten Herra kolmosen pitää ne sata elokuvanpäätöstään.

Ja pidin elokuvan musiikista hyvin paljon. Välillä se kuulosti Vangelikselta, välillä Ry Cooderilta, välillä heidän yhdistelmältään ja välillä ei, joten säveltäjä Chris Anderson teki hyvää työtä.

Tähdet: ***
The Box