Re-Animator (1985)

Heti alkuun todettakoon, että tässä on elokuva joka kuuluu jokaisen kauhuharrastajan ns. pakollisiin katselukokemuksiin sinne Manaajan, Night of the Living Deadin, Alienin, sun muiden joukkoon.

Daniel Cain (Bruce Abbott) on kiltti lääketieteen opiskelija jolla on asiat ihan hyvin, kunnes hän sitten saa luokkatoverikseen ja kämppäkaverikseen ylimielisen Herbert Westin (Jeffrey Combs.) Pian Westiin tutustumisen jälkeen alkavat asiat mennä hieman kaaottisiksi, joista pienin huoli on kahteen kertaan kuollut kissa. Herbert West kun pitää hallussaan reagent nimistä neonhohtoista ainetta jolla hän aikoo voittaa kuoleman, sillä sen avulla voidaan herättää kuolleet. West houkuttelee, tai pikemminkin pakottaa Danielin avustajakseen, joka johtaa samantien koulun rehtorin ja samalla Danielin tyttöystävän Meganin (Barbara Crampton) isän Halseyn (Robert Sampson) kuolemaan ja uudelleenherätykseen. Ai niin, kaikki kuolleista herätetyt muuttuvat hysteerisiksi raivohulluiksi, mutta eivät ole Tuurin asiakkaita. Siispä suljetaan Halsey mielisairaalaan.
Halseyn kollega, Carl Hill (David Gale) on aivokuolleisuuteen erikoistunut tohtori jota West syyttää taantumukselliseksi kopioijaksi ja Hill on hieman iloinen siitä tapahtui Halseylle, sillä hän himoitsee Meganin nuorta vartaloa. Ja vaikka Halseyn kohtalo on muille mysteeri, niin Hill ymmärtää heti Westin olevan kaiken takana ja hän aikoo kiristää Westia luovuttamaan reagent-löydöksensä itselleen. Siispä lapioidaan Hillin pää irti ja herätetään se henkiin. Onneksi irtopäähill pystyy kontrolloimaan torsoaan, joten hän nappaa oman päänsä, varastaa Westin tutkimustulokset ja pakenee suunnittelemaan kostoa. Seuraavaksi kaapataan Megan, riisutaan, sidotaan ja annetaan irtopään nuoleskella. Hei, kukapa ei tuossa tilanteessa tekisi samoin?
Daniel lähtee pelastamaan Megania ja West hakemaan tutkimustuloksiaan, mutta Hill onkin herättänyt kaikki ruumishuoneen asukit avustajikseen. Suolet hyökkäävät, visva lentää, yliannostus reagentia ja kaikki tuntuu sortuvan kuin Baabelin torni.
Megan kuolee, Daniel suree, mutta aina on reagent.

Re-Animator on rujo, synkkä ja riemastuttavan hullu elokuva jota katsoessa ei voi olla rakastamatta aivan loistosuorituksiin yltäviä Combsia ja Galea.
Jeffrey Combs on aivan uskomaton kiiluvasilmäisenä, nykivän ylimielisenä Herbert Westina ja on siinä jopa niin vakuuttava, että se on pitkälti leimannut hänen uraansa sittemmin, mutta onneksi sentään hyvällä tavalla.
David Gale on vähintään yhtä vakuuttava myöskin ylimielisenä, mutta Combmaisen äkkiväärän sijaan Peter Cushingin Frankenstein-roolin kaltaisena laskelmoivana manipulaattorina, joka irtopäänäkin on pelottavampi kuin sata jänistä.
Eivät nuo Abbott ja Cramptonkaan yhtään hullumpia ole, mutta ymmärrettävästi heidän hyvishahmonsa jäävät näiden kahden mielipuolen varjoon, etenkin kun kaikki kuolleista herätetyt ja Richard Bandin vinksahtanut musiikki korostavat sitä sekopäisyyttä.

Elokuvan musiikki onkin erinomaista ja Bernard Herrmannin Psycho-scoren mukailu istuu elokuvaan kuin Hillin pää ruumiiseensa.
Vaikka Psychon musiikki onkin se Herrmannin sävellystyö joka ensimmäisenä tulee Re-Animatorista mieleen, niin toisen Herrmannin Hitchcock-elokuvan musiikki, Mutta Kuka Murhasin Harryn? tyyli pitää musiikki hyvin leikkisänä kuvastaa paremmin Re-Animatorin tapaa käyttää musiikkiaan.

Re-Animator on erittäin suositeltava elokuva ja mielestäni kauhuelokuvan eliittiä, mutta on täysin ymmärrettävää jos sen hysteerinen käytös ei miellytä kaikkia genren ystäviä, sillä tämä on kuin Pandoran lipas ja Liiton arkki, että niiden avaaminen ei kenties ole kaikkein viisain teko, mutta hitto kun sitä on utelias.

Tähdet: *****
Re-Animator