No väliäkö tuolla.
Larry McAfee (Gary Cole) kaatuu moottoripyörällä ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Bruce Springsteenin sopivalta kuulostava Human Touch soi, näemme takaumia Larryn elämästä ja siitä kuinka täynnä energiaa hän oli. Loppuelokuvan mies pyytää kuolemaa ja saa puolustajakseen radio-dj Russ Finen (Craig T. Nelson).
Elämä voittaa.
Ei tämä nyt mikään Meri Sisälläni ole, mutta Gary Cole tekee sen verran vakuuttavan roolisuorituksen, että kyllä minä tästä elokuvasta pidin.
Jotkut jutut ovat hieman rasittavia, kuten se liiallinen korostus siitä kuinka mikään sairaala ei halua huolehtia Larrysta ja huonompaa sairaalaa esitellään vinoilla kuvakulmilla, välkkyvillä valoilla ja ureapäisillä hoitajilla. Pääasia on kuitenkin kertoa Larryn halusta kuolla koska hän ei enää pidä itseään elämisen arvoisena ja siihen ei tarvita hoitokliseitä, vaan pelkästään asiaansa uskova näyttelijä.
Ilman juuri näitä huonon hoidon ja hyvän hoidon pinnallisuuksia elokuva saisi paremman pisteytyksen, mutta juuri silmille tungetut kuvaustavat, ankeat sivuroolihahmot ja kulunut dialogi vähentävät erinomaiseen suoritukseen yltävän Colen työnsarkaa.
Ja vaikka pidänkin tuosta aiemmin mainitusta Springsteenin kappaleesta, niin jotenkin tuntuu että jokainen tämänkaltainen elokuva käyttää avukseen hänen musiikkiaan ja ehkä vaihtoehtoja voisi löytää muitakin.
Vaikka musiikin takana on Tangerine Dream, niin toisin kuin yleensä, ei sitä meinaa huomata.
Tähdet: ***
Elämän ja Kuoleman Rajalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti