torstai 27. lokakuuta 2011

Hyökkäys Poliisiasemalle (Assault on Precint 13, 1976)

Ensimmäinen, vaan ei viimeinen John Carpenterin Rio Bravo-mukaelmista.

Syrjäisemmässä osassa Los Angelesia ollaan sulkemassa poliisiasemaa numero 13 ja suurin muutto on jo tehty, enää on luutnantti Ethan Bishopin (Austin Stoker) tehtävänä sulkea ovet ja sammuttaa valot. Samaan aikaan koko kaupunki on hätää kärsimässä katujengien kasvun myötä ja asema 13 tulee viimeisenä yönään kokemaan jengien läheisyyden.
Katuja partioivat ilmeettömät ja kylmäveriset jengiläiset kuin Tappajahai uimareita ja uhriksi valikoituu jäätelöauton kuljettaja (Peter Bruni), mutta valitettavasti väärään paikkaan pysähtyivät myös Lawson (Martin West) tyttärensä Kathyn (Kim Richards) kanssa ja myös tytär tapetaan. Vihoissaan Lawson ampuu yhden jengiläisistä ja joutuu siksi pakenemaan päätyen tuolle sulkeutumassa olevalle asemalle.
Toisaalla Starker (Charles Cyphers) on kuljettamassa vankeja, mukanaan muun muassa erityisen vaarallisena ja karismaattisena pidetty murhaaja Napoleon Wilson (Darwin Joston) kun yksi vangeista osoittaa sen verran pahoja flunssan oireita, että on syytä tehdä muutos matkaan ja se muutos on pysähtyminen asemalle 13.
Kohta siis Bishopin ja parin muun paikalla olevan seurana ovat muutama vanki, parisen vanginvartijaa, ja yön pimeydessä vaanivat kostonjanoiset jengiläiset. Sähköt katkaistaan, puhelin mykistyy, jokainen ulos tuleva kaatuu kuolleena maahan. Jengiläiset eivät aio vain odotella uhriensa saapuvan ulos, eivätkä sisällä olevat aio tyytyä osaansa maalitauluina.
Nopeasti asemalla oleva joukko rupeaa harvenemaan ja niin poliisien kuin rikollistenkin on toimittava yhteistyössä jos aikovat selviytyä ainakin aamuun asti hengissä. Osa pysyykin elävien kirjoissa.

Tunnetustihan Hyökkäys Poliisiasemalle on hakenut innoituksensa Rio Bravosta ja Night Of The Living Deadista ja varsinkin jälkimmäinen elokuva tulee mieleeni useammankin kerran elokuvaa katsellessani. Stokerin esittämä Bishop on samankaltainen maalaisjärjellä toimiva päähenkilö kuin Duane Jones NOTLD:ssa, ja tottakai, myös ihonvärin vuoksi hahmot tulee yhdistettyä toisiinsa. Mutta molemmissa on myös se kovia kokenut henkilö joka viettää elokuvan eräänlaisessa katatonisessa tilassa, molemmissa ulkoa saapuva uhka toimii eleettömästi ja hiljaisesti, ja vaikka Hyökkäys Poliisiasemalle ei ole varsinaisesti kauhuelokuva, niin se tottavie suurelta osin tuntuu sellaiselta. Etenkin ne kohtaukset joissa jengiläiset kaartelevat autollaan jäätelökauppiasta ovat kuin katselisi Alienia taikka aiemmin mainitsemaani Tappajahaita ja Carpenterin erinomainen sykkivä ja uliseva musiikki aiheuttaa parhaimmillaan niin kylmiä väreitä, että Robin Williamsillakin nousevat karvat pystyyn. Etenkin se Marc Singeriltä näyttänyt vaalea jengiläinen oli todella creepy.

Näyttelijät olivat pääosin varsin hyviä ja etenkin Austin Stoker oli aivan erinomainen oikeudenmukaisena Bishopina ja toki toiseksi eniten huomiota saava ja juuri Stokerin vastakappaleena toimiva Darwin Joston oli myös varsin hyvä, vaikka välillä hän oli hieman ylikorostetun cool hahmo ja siksi ajoittain hieman tahattomasti hauska. (Remakessa Laurence Fishburnen Napoleonia vastaava hahmo alkoi mielestäni mennä jo naurettavaksi juuri samaisen cooleuden korostuksen vuoksi.) Se Napoleonin eräänlainen luottamustesti savuketta pyytämällä oli mainio pikkujuttu elokuvassa ja pidin lisäksi kovasti siitä kohtauksesta jossa Napoleon ja Bishop odottavat viimeistä hyökkäystä rauhallisesti rupatellen.
Muista näyttelijöistä pidin erityisen paljon toista sihteeriä, Leighia esittävästä Laurie Zimmerista ja hänen lakoninen esiintymistapansa oli vallan loistava ja kyllä,,, seksikäskin. Ihmettelenkin suuresti, että miksi Zimmerin ura jäi niin lyhyeksi, sillä sen verran uskottavasta esiintyjästä oli kyse, vaikka uran päättyminen onkin ollut ymmärtääkseni hänen oma valintansa.

Elokuvassa ei taideta kertaakaan puhua asemasta 13 ja jos tehdään niin ei ainakaan kovin korostetusti, sillä tuota asemaa kutsutaan koko ajan Andersoniksi ja triviatieto kertookin ettei asema oikeasti ole 13 vaan yhdeksän. Mitäpä tuosta, sillä asema 13 kelpaa ihan hyvin.

Jostain syystä sekä tässä, että Escape From L.A.:ssa on molemmissa Che Guevaralta näyttävä henkilö. Hmm...

Hyökkäys Poliisiasemalle on erinomainen esimerkki elokuvasta jossa on osattu kääntää budjettirajoitukset omaksi voitokseen ja kuinka jo tehdystä tarinasta voidaan oikeissa käsissä saada aikaiseksi jotain uniikilta tuntuvaa. Tämä on kuin Philip Glassin musiikkia, pienieleistä mutta täynnä suuria tunteita ja sisältää minimalistisuudessaan paljon enemmän kuin esimerkiksi koko tähänastinen Pirates Of The Caribbean sarja yhteensä.

John Carpenter-faniuteni vuoksi annan luvan poistaa lopullisesta pistemäärästä yhden tähden, mutta en enempää.

Tähdet: *****
Hyökkäys Poliisiasemalle

2 kommenttia:

Anzi kirjoitti...

Tämä on yksi suosikkijännäreistäni. Hieno, tiivis paketti joka pitää otteessaan ja jossa on kaiken lisäksi vielä loistava musiikki.

...noir kirjoitti...

On