Halloween - H20 (1998)

Slasher - johon Halloweenkin kuitenkin lasketaan - eli kultakauttaan 80-luvulla, mutta 90-luvulla se aloitti syöksylaskun kuin lehmän häntä alamäessä ja kuudennen Halloweenin ilmestyessä slasher oli yhtä kuin shitter. Mutta ei kestänyt kauan kun lajityyppi sai piristysruiskeen joka herätti sen kuolleista viagran tavoin. Sillä jo vuonna 1996 ilmestyi Wes Cravenin Scream, jonka myötä kaiken maailman Urban Löysyydet ja Tiedän Mitä Teit Jokin Aika Sitten-elokuvat muiden seurassa täyttivät videovuokraamoiden hyllyt. Erona aiempiin lajityypin tuotoksiin olivat jonkinlaisen itsetietoisuuden ja -ironian lisääminen keitokseen, aivan kuin "kyllä me tiedetään näiden olevan tahattoman hauskoja ja haluamme teidänkin tietävän että me tiedämme" ja elokuvien lievä kesyyntyminen. Ihan oikeasti, vaikka meille tuleekin nykyäänkin tämän lajityypin elokuvista mieleen kohtaukset joissa naidaan ja saadaan puukosta, niin verratkaapa 80-luvun slashereita nykyisiin, niin näette nykyisten sisältävän vähemmän suoranaista puukkopanemista ja enemmän Victoria's Secret/Playboy-meininkiä. Ei niin ettäkö erityisesti kaipaisin lisää bylsimistä ja veritissejä nykyslashereihin, mutta ottaen huomioon kuinka yllätyksettömiä nämä elokuvat kuitenkin edelleen ovat, niin eipä sillä olisi väliä jos sitä olisikin vanhaan tuttuun malliin.

Suurin ero vanhan ja nykyisen puukkohippaelokuvan välillä lienee kuitenkin kansimallien muutos. Nykyään näissä teinikauhuelokuvissa on mukana edes jotenkin jo tutuksi tulleita näyttelijöitä ja heidän nimensä ovat kannessa ja etenkin kolmen ensimmäisen Screamin aikoina jokaisessa saman lajityypin kannessa oli sama muoto. Joukko nuorekkaita ihmisiä näyttämässä naamaansa rivissä, ympyrässä, taikka kolmiossa.

Lopputulos on kuitenkin aina sama. Joukko ääliöitä toistaa virheet joista nykyään vitsailevat ja naamioitu tappaja keksi erilaisia keinoja saattaa ääliöt mullan alle.

Halloween 7, tai Halloween Twenty Years Later johon tuo H20 viittaa on pikemmin kolmas osa sarjaa, sillä se jatkaa Jamie Lee Curtisin Laurie-hahmon tarinaa ja kuittaa oikeastaan kaiken osista kolme osaan kuusi pelkkänä hullupippurin aiheuttamana hallusinaationa. Joten ei druideja, Man in Blackia, tytär Jamieta, etc.
Ja H20 on muuten minun mielestäni sarjan huonoin elokuva, ellei se sitten ole Rob Zombien Halloween 2. Tämä riippuu siitä kumpi on ollut viimeksi ajatuksissa.

Ilta-aurinko paistaa ja Langdonin pikkukaupungissa on joku murtautunut kovasti Myersien kodin näköiseen taloon, mitä se ei kuitenkaan ole. Joseph Gordon-Levitt käy sisällä katsomassa onko mahdollinen murtautuja vielä paikalla ja astuessaan ulos talosta noin ehkä viittä minuuttia myöhemmin on jo ihan pilkkopimeää, että on näemmä se aika vuodesta kun yö todellakin iskee yllättäen. Kohta Gordon-Levitt saa luistimesta naamaansa, hänen kaverinsa puukotetaan ja talon omistajalta leikataan kurkku auki. Michael Myers (Chris Durand) on palannut.
Pian ilmenee, että tuon talon omistaja oli tohtori Loomisin avustaja ja jostain syystä myös tällä sairaanhoitajalla on seinät täynnä Michael Myers-lehtileikkeitä, etc. vaikka kohta paikalle sattuneet poliisit antavatkin ymmärtää Loomisin keränneen ne, mutta miksi Loomis olisi kerännyt avustajansa taloon Michael-tutkimustyönsä tulokset? No kuitenkin, tapahtuma-aika on 20 vuotta kahden ensimmäisen Halloweenin jälkeen ja Laurien (Jamie Lee Curtis) annetaan ymmärtää jossain välissä kuolleen auto-onnettomuuden uhrina. Michael ei näemmä asiaa usko ja tuli tänne Loomisin avustajan kotiin etsimään tietoa Laurien nykyisestä olinpaikasta.
Siirrymmekin Langdonista toiseen lähiöön Summer Gleniin jossa alkoholiin turvautuva Laurie elää valehenkilöllisyyden suojasssa ja rehtoritoimensa ohella on ylihuolehtiva neurootikkoäiti 17-vuotiaalle pojalleen Johnille (Josh Hartnett.)
Josh haluaisi bilettää kavereidensa kanssa, mutta äiti ei anna koska pelkää edelleen Michaelia, joka virallisesti on kuollut vaikka ruumis nyt sattuukin olemaan kateissa.
Ai niin ja Jamie Lee Curtis on yhtä uskottava alkoholismissaan kuin Jean Pierre Kusela. Ja hitto, jos kuvataan alkoholismia niin Chardonnayn sijaan kannattaisi käyttää ennemmin vaikkapa Tolua. Nyt tämä on kuin tekisi Trainspottingin ruohon polttamisesta.
Laurien, tai Kerin kuten hänet nyt tunnetaan koulussa on alkamassa lomat, joten koulu tyhjenee poislukien muutamaa henkilöä kuten LL Cool J:n esittämää vartijaa ja Johnia ääliöystävineen. Toki alueelle samoilevat myös itse Laurie ja hänen kollegapoikaystävänsä Will (Adam Arkin). Niin ja kohta paikalle saapuu myös Michael. Sitten Michael puukottaa muutamaa ihmistä ja Laurie puukottaa takaisin.
Michael on jälleen kerran kuollut ja herra heitetään pakettiautoon, jonka Laurie sitten kaappaa koska tietää ettei velipoika mitään kuollut ole. Laurie lyö kirveellä Michaelin pään irti.

Tämä elokuva on niin laimea tapaus, että jos sen ajan pysyy hereillä niin onneksi olkoon.
Roolihahmot ovat tavanomaisen onttoja, että ei siinä mitään.
Näyttelijät ovat tyypillisen keskinkertaisia, että ei siinä mitään.
Juoni on totutun puuduttava, että ei siinä mitään.
Mutta hitto, jos tehdään kauhuelokuvaa niin toivottavaa olisi, että siinä olisi muutakin kuin kohtaus kohtauksen perään sitä että vain surkutellaan kuinka ei päästä bilettämään. Se ei riitä, että aina välillä joku koskettaa kuvan ulkopuolelta toista olkapäähän, pistetään kova vihlaiseva ääniefekti ja paljastetaan sen olevankin joku ystävä ja näitä kohtauksia tässä elokuvassa on paljon. Sitten vielä aina kun jotakuta lyödään, tms. niin mukana on sellainen animaatioista tuttu hassu ääniefekti. Kuvasta puuttuvat vain tähdet ja lentävät linnut jotta olisimme Tex Averyn piirretyssä.
Joten H20 on kauhuelokuva josta puuttuu täysin kauhu. Kyllä se muutamaan kertaan koettaa säikäyttää niillä kissa hyppää esiin-kohtauksilla, mutta ihan tosi hei.

Muistatteko kuinka tehokkaasti Michaelia esitettiin ensimmäisessä elokuvassa. Niin että hän vain seisoi jossain talon luona, tai pensaan vieressä ja oli juuri läsnäolollaan pelottava. No, tässä elokuvassa Michael ensinnäkin näyttää ihan jotain Michelin-ukolta, mikä jo sellaisenaan tekee hänestä todella nyhverön oloisen, mutta sitten vielä nämä vaanimisosuudet ovat sellaisia että Michael vain käppäilee rennosti aivan kuin kuuntelisi musiikkia ja taluttaisi koiraa.
Ilmeisesti tässä elokuvassa on haluttu tehdä uhreista sellaisia, että he pystyvät pistämään hieman vastaankin ja kuten Screamissa, tappajakin voi tuntea kipua ja kompuroida. Se ei vain sovi Michaelin kaltaiselle hahmolle jonka tulisi olla tunteeton pysäyttämätön tappokone. Koiraa taluttava Michelin-ukko ei vaikuta pysäyttämättömältä tappokoneelta.
Ja miksi helvetissä tähän on pitänyt pistää kohtaus jossa Michaelia polkaistaan kelleille ja näemme kuinka hänen silmänsä pyöristyvät. AARGH!

Jos perhe-elokuvissa olisi oma alalajityyppinsä koskien kauhua, niin H20 olisi siihen sopiva, mutta jopa koko perheen kauhuelokuvaksi tämä on aivan saatanan tylsä elokuva jossa hyvätkin esiintyjät tuntuvat vain puhelimitse soittaneen roolinsa ja elokuvan energian puutteen vuoksi on hyvinkin mahdollista, että ohjaaja Steve Miner teki työnsä nukkuessaan. Ja Miner on sama mies joka ohjasi aivan loistavan Warlockin. Us-ko-ma-ton-ta!

Olisivat vain sittenkin jatkaneet sillä druidilinjalla.

No ainakin musiikki oli hieman paria edellistä osaa parempaa.

Tähdet: ~
Halloween - H20